Ammattikorkeakoulu-uudistusta puuhataan kovalla rytinällä. Ammattikorkeakoulut (AMK) osakeyhtiöitetään, valtio sitoutuu rahoittamaan ja ohjaamaan niitä pitkäjänteisesti, työelämän edustajat saavat hallituspaikkoja, ammattikorkeakoulujen välisiä rakenteita ravistellaan.
Ammattikorkeakoulun nimi antaa lupauksen siitä, että valmistunut on osaava ammatti-ihminen. Valmistuneen pitäisi olla tietäjä mutta ennen kaikkea ammatissaan käytännön tekijä – ratkaisun aikaansaaja. Tällaisille henkilöille on yrityksissä kysyntää jopa nykyistä tarjontaa enemmän. Mutta mihin ammattikorkeakouluja nyt kehitetään? Mikä on se osaamisprofiili, jolla AMK:sta valmistuneet erottuvat yliopistotutkinnon suorittaneista?
AMK-uudistuksen puheissa vilisevät sanat tutkimus- ja innovaatiotoiminta. Suomen molempien korkeakoululaitosten – yliopiston ja ammattikorkeakoulun – edellytyksiä toimia tutkimus-, koulutus ja innovaatiotoiminnassa vahvistetaan. Vahvistetaan millä? Niukkenevilla resursseilla? Toimintojen päällekkäisyyttä laitosten välillä lisäämällä?
Suomessa ei ole pulaa tutkijoista ja innovaattoreista. Meillä on pulaa menestyksekkäistä innovaatiotuotoksista. Innovaatiotoiminnassa määrä ei korvaa laatua eikä innovaatiotoimintaa saa laitostaa arjen yläpuolelle. Innovatiivisuutta on syytä opettaa kaikilla koulutusasteilla, mutta miksi itse innovaatiotoimintaa ajetaan nyt niin innokkaasti ammattikorkeakoulujen tehtäväksi? Miksi kunnolla hoidettu koulutustehtävä ei ole riittävä työelämää palveleva tehtävä? Eikö innovaatiohuuman hinta ole liian kallis, jos meillä ei ole jatkossa ammatillisesti päteviä osaajia, joilla on valmiuksia kehittyä tarvittaessa myös esimiehinä ja päällikköinä?
Kirkastamalla ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen keskinäistä työnjakoa, pystyisimme kenties säilyttämään ainakin osan siitä AMK-koulutustarjonnasta, jota nyt eri puolella Suomea supistetaan rakenteellisen kehittämisen nimissä. Kenties opiskelijoiden opinnot nopeutuisivat ja opettajien työssä jaksaminen kasvaisi, kun oma ammatillinen identiteetti olisi nykyistä selvempi. Kenties yritysten olisi helpompi tehdä yhteistyötä molempien tahojen kanssa, jos molempien vahvuudet erottuisivat toisistaan. Nykysuunnitelmilla erot hämärtyvät entisestään.
Uuden ammattikorkeakoululain mukainen toiminta on tavoite aloittaa 1.1.2014. Ammattikorkeakouluja on autettava löytämään paikkansa yliopiston ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen välistä – ei kummankaan noiden rinnalta. Toki AMK:t saavat muutakin kuin kouluttaa, jos resurssit riittävät – nyt ei tunnu riittävän. Vielä on aikaa jalostaa AMK-uudistusta järkevillä ratkaisuilla. Ratkaisuilla, joilla Suomi on jatkossakin osaamisen maa.
Tiina Tolvanen
Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja
Hyvä! Tällaista roolikeskustelua tarvitaan enemmän. On todella syytä pohtia koulutuskentän tehtväjakoa ja miettiä koulutusorganisaatioiden perustehtäviä ja toimintoja perinpohjin.
Meillä on hyvä tutkimus- ja kehitystoimintaan keskittyvä yliopistolaitos, jonka rinnalle on turha rakentaa toista samoille painopistealueille keskittyvää organisaatiota. Ammattikorkeakoulujen vahvuus onkin ollut juuri käytännöllisen näkökulman tarjoaminen tutkimus- ja kehitystyössä innovoiduille ideoille, teorioille ja ajatuksille. Tarvitsemme korkean tason soveltajia, jotka ymmärtävät ja näkevät niiden taakse ja osaavat muuttaa ne toiminnalliseksi kärkiosaamiseksi. Mielestäni näiden asiantuntijaosaajien riittävyyden takaamiseksi tarvitsemme vahvaa ammattikorkeakoulutusta. Suomen tulevaisuus on entistä vahvemmin kärkiosaamisen ja ennen kaikkea sen soveltamisen varassa. Tuotteistamis- ja muotoiluosaaminen korostuvat, pelkkä tekninen ylivertaisuus ei ole riittävä edellytys tulevaisuuden menestykselle. Näiden lisäksi meidän on kyettävä entistä paremmin kohdentamaan ja johtamaan osaamista niin, että yhä useampi osaaja pystyy käyttämään ja edelleen kehittämään parasta osaamistaan tehokkaasti ja motivoituneesti.
Eriomaisen hyvä! Tiina Tolvanen on nostanut todella tärkeän asian keskusteluun. Omasta kokemuksesta ja vuoden vuorotteluvapaavuoden jälkeen on ollut minulla ilo heittäytyä luovaksi. Huomaan, että hyvät ideat hahmottuvat/syntyvät siitä, kun on aikaa ajatella ja pohtia asioita. Hiukan työssä kiinni (suunnittelijana, opetusala), vähän koulutuksessa (jatko-opiskelijana, sosiologia) ja entistä koulustani (markkinointimerkonomi) hyödyntäen menin EU-hankken (Markos) järjestämään Brändi -koulutuspäivään (koska perustin oman firman, sain tiedon). Koulutuspäivästä seurasi, että sain monta tuntia kirjoittaa uutta luovaa ajatusta paperille. Ajattelen ajan toimivan suurimpana innovointia eteenpäin vievänä asiana. Saadut tutkinnot, koulutukset ja opit kyllä avaavat tiedonlähteitä, joilla luovuus pyörähtää päässä. Mikäli koko elämä menee formaaleiden järjestelmien ohjaamiin osallistumisiin; niin siinä pyörisin. Minulla on olleet taitavat opettajat ja ohjaajat, nyt sovellan oppeja käytännössä, jotta jälleen voisin ihmetellä ja tietäisin mitä hauskaa tulevaisuudella onkaan minulle annettavaa. Tuokin on hyvin totta, että monet opettajat ovat kuormittuneita sen suhteen, että heiltä edellytetään niin laaja-alaista osaamista monella eri tasolla. Hyvä on, kun Olli Hatakan esille ottamaan osaamisen johtamiseen aletaan kiinnittää entistä enemmän huomiota! Tarkennus on tehtävä täsmällisesti siihen, mitä nyt pitää tehdä toisin. Kysymys on laajemmasta asiasta kuin osaamisen kehittämisestä, se on sitä mikä ei ole mitattavissa. Tulevaisuuteen kasvatus, koulutus ja oppiminen ovat tässä hetkessä mittaamattomuuden ulkopuolella olevaa. Ymmärryksen laajentaminen ja syventäminen kuuluvat tietoisuuden kasvattamisen alaan. Voisiko se olla lähtökohta formaalien koulutusrakenteiden pitkäjänteiselle kehittämistyölle?
Olet Liisi oiva esimerkki innovaatiotoiminnasta. Syntymättömät innovaatiosi eivät ole ennenkään olleet kiinni osaamisestasi tai rakenteellisten tukien puutteesta mutta aiemmin “aika ja paikka” eivät ole olleet otollisia. Arjessa ne innovaatiot syntyvät, kun “oma tila” on luovuusasetuksiltaan kohdallaan. Hienoa -anna luovuuden kukoistaa!