Sä olet niin hyvä, mutta…

”Aiemmin aina sanottiin, että olet niin hyvä, mutta… Ei ole riittävästi ikää tai koulutusta tai kokemusta. No nyt olen oikean ikäinen, minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja olen saavuttanut erinomaisia tuloksia työelämässä. Kukaan ei enää voi väittää, etten pärjäisi,” kertoo tarinaansa yksi Keskuskauppakamarin naisjohtajaohjelman osallistujista, Nordean Pirjo Kuusela. 

Ensimmäinen naisjohtajien mentorointiohjelman seminaaripäivä. Sali täynnä osallistujia, mentoreita, asiantuntijoita, järjestäjiä. Ohjelma eteni esittäytymisiin asti. Saimme kuulla 42 huikeaa tarinaa. Jokaisen puheenvuoron jälkeen nousi ylpeysaste. Olimme onnistuneet kokoamaan paikalle valtavan määrän osaamista, kokemusta, tarmoa ja halua kehittyä.

Naisjohtajat.fi

Luvut kertovat ja tekstit selittävät. Mutta ihmisen itse kertomassa tarinassa on voimaa. Siinä on mukana persoona, ääni ja koko henkilö. Jokainen on kulkenut työelämässä omanlaisensa reitin, jossa on mukana ongelmia, haasteita sekä mutkikkaita polkuja, mutta myös onnistumisia ja menestystä. Siksi tallensimme naisjohtajaohjelman osallistujien ja mentorien kertomuksia videolle uunituoreeseen osoitteeseen naisjohtajat.fi.

Suomi tarvitsee lisää naisia liiketoimintajohtoon ja hallituksiin. On keskusteltu kiintiöistä ja laeista. Tämä mentorointiohjelma taas on tapa tehdä muutosta myönteisesti ja aktiivisesti, työn ja kehittymisen kautta. Ohjelmaan hakeutuivatkin niin mentoreiksi kuin mentoroitaviksi maamme kovatasoisimmat naiset ja liike-elämän kärki.

Muutoksen kuitenkin tekevät nämä osallistujat itse.

Pirjo Kuusela ja hänen 41 kanssasiskoansa ovat valmiita siihen, mitä naisjohtajien nestori Marja-Liisa Friman peräänkuuluttaa videotervehdyksessään. ”Johtajuus vaatii uskallusta hypätä tuntemattomaan, mahdollisuuksien näkemistä ja omien rajoitteiden tunnustamista.”

Mutta ehkä sen tärkeimmän asian puki sanoiksi mentoreihin kuuluva Jukka Hienonen. ”Johtajuus ei katso sukupuolta, kansallisuutta tai ikää. Mutta se vaatii sitoutumista, uhrauksia ja kärsivällisyyttä.”

Edessä on puolentoista vuoden tie. Mitä tämä joukko saakaan vielä aikaiseksi. Sanoisin, että perästä kuuluu.

Senja Larsen

Ps. Kiitokset mainiosta naisjohtajat.fi-sivustosta lähtevät erinomaisille yhteistyökumppaneillemme. H1:n Jaana Björklund tempaisi pystyyn nopean wordpress-sivun, johon Klok teki videot ja me saimme Keskuskauppakamarissa keskittyä itse tekemiseen ja sisältöön.

3 kommentti kirjoitukseen “Sä olet niin hyvä, mutta…

  1. Johtajuus on koko paketti, johtajan persoona ratkaisee. Siinä tulee vahvasti naisen ja miehen erot johtamisessa ja erityisesti ongelmien ratkaisutavoissa esille.

  2. Jos te arvon ”huippunaisjohtajat” ette etene niissä turvatuissa töissänne isoissa ”monopolitaloissa”, niin perustakaa oma firma. Silloin etenee, ei tarvii mentorointia eikä hankkeita eikä erityisesti sitä ruikutusta etenemisestä. Oma firma pysyyn, nollasta se lähtee…muutakin pitää tosin osata kuin powerpoint esityksiä ja tyhjiä kehityskeskusteluja…

  3. Kiitos Vesa. En ”huippunaisjohtajana” perustanut omaa yritystä mutta lähdin osakkaaksi pieneen olemassa olevaan yritykseen, jonka palvelukseen siirryn elokuussa (www.pstt.fi). Ei tarvitse aloittaa nollasta mutta on osattava myös powerpointit ja kehityskeskustelut ;) . Moni suomalainen pk-yritys etsii tälläkin hetkellä jatkajaa, joten paikkoja on tarjolla niin naisille kuin miehillekin ja monenlaiselle osaamiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>