Listaamattomien yhtiöiden hallinnointi

Asialuettelo listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämiseksi

Tehokas hallinto auttaa yritystä keskittymään sen ydintehtävään. Hyvä tiedonkulku helpottaa asioiden hoitamista ja lisää luottamusta suhteessa sidosryhmiin. Hyvä hallinnointi vaikuttaa myös yrityksen uskottavuuteen ja rahoituksen saantiin. Se voi lisätä kiinnostusta yrityksen osakeomistukseen ja hallituspaikkoihin. Siksi me edistämme hyvän hallinnoinnin periaatteiden juurtumista myös listaamattomiin yhtiöihin.

Olemme julkaisseet kannanoton, jossa suosittelemme, että suurimmat listaamattomat yhtiöt noudattavat soveltuvin osin pörssiyhtiöille annettua hallinnointikoodia. Pienemmille listaamattomille yhtiöille hallinnointikoodin vaatimukset ovat kuitenkin usein liian raskaat. Tällaisia yhtiöitä varten olemme laatineet asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämiseksi. Asialuettelon avulla myös pienemmät yhtiöt voivat kehittää omaa toimintaansa hyvän hallinnointitavan mukaiseksi.

Asialuettelon noudattaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Asialuettelon avulla yhtiöt voivat arvioida omia menettelytapojaan ja harkita omista lähtökohdistaan, onko niillä tarvetta muuttaa tai kehittää hallinnointiaan. Asialuettelo ei velvoita yhtiöitä mihinkään tiettyyn toimintaan tai rakenteeseen. Yhtiöiden ei myöskään tarvitse perustella hallinnointiaan koskevia ratkaisuja julkisesti. Tarkoituksena on ennen kaikkea sujuvoittaa yritysten hallintoa, ei lisätä byrokratiaa.

Asialuettelo listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämiseksi

Asialuettelo ruotsiksi: Agenda för utveckling av onoterade bolags förvaltning
Asialuettelo englanniksi: Agenda for improving the corporate governance of unlisted companies