Veropoliittinen ohjelma on tarkoitettu tulevalle uudelle vaalikaudelle 2012 – 2015, tai jos hallitusohjelmaa tarkistetaan jo kesällä 2010, tätä tarkistamista varten.

Taustanäkökohtia uudelle ohjelmalle

Maailmantalous on vähin erin elpymässä syvästä lamasta. Suomen kilpailukyky on erittäin huono ja on vaara, että Suomen talous ei elvy muun EU:n tahdissa. Kaikessa talouspolitiikassa on tärkeimmäksi tavoitteeksi asetettava Suomen kilpailukyvyn palauttaminen. Vaikka valtion velkaantuminen näyttää vielä jatkuvan ja valtion velka saavuttaa 100 miljardin euron rajan vuoden 2013 paikkeilla, veronkorotukset eivät ratkaise velkaantumisongelmaa, koska korotukset vaarantaisivat Suomen kilpailukyvyn.

Valtion nopean velkaantumisen perussyy ei ole tässä vaiheessa yksin menojen kasvu vaan samaan aikaan tapahtunut verotulojen voimakas romahdus, joka ei johdu säädetyistä veronkevennyksistä vaan talouden voimakkaasta supistumisesta. Verojärjestelmämme on vuosien mittaan muuttunut entistä suhdanneherkemmäksi. Tämä koskee erityisesti yritysverotusta, josta on poistettu lähes kaikki tuloksentausjärjestelmät. Yhteisöveron tuoton valtiolle arvioidaan putoavan vuodelle 2009 budjetoidusta reilusta 5 miljardista eurosta vuonna 2010 noin 2,7 miljardiin euroon.

Julkistalouden tasapaino ei palaa pelkillä menoleikkauksilla, vaikka niitäkin tarvitaan tasapainon saavuttamiseksi. Alijäämän paikkaaminen vaatii käytännössä tulojen lisäämistä. Julkistalouden tulot kertyvät pääosin veroista. Valtion verotulot ovat olleet ennen lamaa valtion tuloista noin 85 %. Kuntien tuloista on verotuloja vain reilut 50 %.

Verotulojen kasvun taustalla ei voi olla pääosin verotuksen kiristäminen. Ainoa tapa lisätä riittävästi verotuloja on paluu nopeaan talouskasvuun. Jos lama söi verotulot, talouden ripeä kasvu palauttaa ne .

Seuraavan vaalikauden veropolitiikka tulee täten virittää siten, että se tukee taloudellista kasvua ja työllisyyttä. Talouskasvu on välttämätön edellytys myönteiselle työllisyyskehitykselle. Jo kuluvan vaalikauden viimeisen varainhoitovuoden (2011) veroratkaisuissa tulee olla mukana tämänsuuntainen viritys.

Julkistalouden tasapainon saavuttamiseksi on välttämätöntä, että eläkkeellesiirtymistä voidaan myöhentää. Arvioiden mukaan yhden vuoden lisätyössäoloaika parantaa julkistaloutta kolmella miljardilla eurolla. Kiinnostusta työuran pidentämiseen voidaan edistää monin eri keinoin unohtamatta myöskään verotuksessa olevia vaihtoehtoja. Työuria tulee pidentää alusta, keskeltä ja lopusta.

Seuraavan vaalikauden veropoliittiset linjaukset tulevat olemaan poikkeuksellisen merkittäviä. Verojärjestelmämme rakenne joutuu kovalle koetukselle. Syksyllä 2008 asetetun Hetemäen työryhmän tuleviin esityksiin kohdistuu suuria odotuksia. Todennäköisesti osa veroista tulee kiristymään. Talouskasvun kannalta ei ole samantekevää, minne mahdolliset kiristykset, ja toivottavasti myös kevennykset, kohdistetaan. Tärkeätä on, että mahdollinen verorakenteen uudistaminen nähdään ja tehdään kokonaisuutena. Verorakennetta tulee kehittää talouskasvua tukevaan suuntaan.

Verotuksen yleinen taso

Suomen kokonaisveroaste, joka on EU:n viidenneksi korkein, ylittää EU:n keskimääräisen tason usealla prosenttiyksiköllä. Lähivuosien veroasteen nousua on vaikea estää. Veroaste nousi tuntuvasti myös 1990 –luvun alun lamavuosien seurauksena. Nousu vuodesta 1990 vuoteen 2000 oli 3,7 prosenttiyksikköä. Veroasteen on otaksuttu nousevan myös muissa EU-maissa. Se, paljonko veroastetta joudutaan eri maissa nostamaan, riippuu olennaisesti siitä, miten nopeasti kukin maa saa taloutensa nousuun ja julkistaloutensa tasapainoon. Julkistalouden rahoittaminen velalla merkitsee lykättyä verotusta. Valtio rahoittaa vuoden 2010 menoistaan noin neljänneksen uudella lainanotolla (13 miljardia euroa).

Veroasteen nousu tulisi menopaineista huolimatta pyrkiä pitämään mahdollisimman pienenä ja nousun ei tulisi olla ainakaan suurempi kuin keskimäärin EU-maissa. BKT:n kasvu mahdollistaa verotulojen lisääntymisen ilman, että kokonaisveroaste samalla nousee. Veroasteen nousua tulee myös hidastaa julkisia menoja leikkaamalla ja nostamalla julkistalouden tuottavuutta. Mahdollinen veroasteen nousu tulee nähdä vain väliaikaisena ratkaisuna.

Ansiotulojen verotus

Ansiotulojen verotus on Suomessa edelleen kansainvälisesti tarkastellen kireää siitä huolimatta, että jo neljäs hallitus peräkkäin on keventänyt verotusta tuntuvasti. Kireys näkyy erityisesti korkeina marginaaliveroina. Ansiotulojen ja etenkin palkkatulojen verotus koostuu useista eri veroista ja veronluonteisista maksuista (valtion tulovero, kunnallisvero, kirkollisvero, sairausvakuutuksen eri maksut, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu).

Tulevan vaalikauden minimitavoitteeksi tulee asettaa se, että palkkatulojen verotukseen tehdään sellaiset tarkistukset, että verotus ei ainakaan kiristy inflaation ja ansiotason nousun eikä palkan sivukulujen nousun seurauksena. Tämän lisäksi verotukseen liittyviä rakenteellisia epäkohtia, lähinnä ylimpiä marginaaliveroja, tulee leikata. Mikäli marginaaliveroprosentteja ei voida nopeasti alentaa, ainakin tulorajoja tulisi merkittävästi korottaa. Korkeinta marginaaliveroa ei tule kantaa ainakaan 150 000 euroa pienemmistä tuloista. Ylimpien marginaaliverojen alentaminen pienentää paineita muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi.

Useiden kuntien talous on lähivuosina alijäämäistä, mikä merkitsee myös kuntien velkaantumista. Alijäämiä tullaan paikkaamaan kunnallisverojen kiristämisellä. Kuntataloutta tulee tehostaa siten, että korotukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kuntarakennetta on muutettava tavalla, joka johtaa todellisiin rakenteiden uudistamisesta seuraaviin menojen säästymisiin. Kunnille ei tule sälyttää uusia tehtäviä. Nykyistenkin tehtävien osalta tulee selvittää, olisiko osa niistä hoidettavissa tehokkaammin esimerkiksi valtion toimesta.

Yritysverotus

Yritysverotuksen kansainvälinen kilpailukyky on turvattava kaikissa olosuhteissa. Erityisesti on tarkkailtava yhteisverokannan tason mahdollisia muutoksia kilpailijamaissa. Yhteisöverokanta on alennettava siten, että se on korkeintaan 20 prosenttia, mikä palauttaisi osan siitä kilpailuedusta, jonka olemme viime vuosina menettäneet. Verokannan alentamiselle on annettava etusija suhteessa veropohjan rapauttamiselle.

Veroratkaisujen tulee tukea yrittäjyyttä ja riskinottoa sekä tervettä taserakennetta.

Kansainvälisten tilinpäätösperiaatteiden (IFRS) mukaan laaditusta erillistilinpäätöksestä on tehtävä aito vaihtoehto kirjanpitolain mukaan laaditulle tilinpäätökselle. Tämä edellyttää verotuksen ja kirjanpidon keskinäisen sidossuhteen tarkistamista etenkin poistojärjestelmän osalta. Sama tarkistamisvaatimus koskee konserniavustusjärjestelmää.

Konserniverotusta tulee kehittää siten, että se tukee suomalaisten yritysten kansainvälistymistä. Mikäli yritysten velkojen korkovähennysoikeutta leikataan, leikkaaminen tulee rajoittaa hyvin suppeaksi, jolloin se ei saa esimerkiksi koskea lainkaan puhtaasti Suomen sisällä tehtäviä järjestelyjä.

Osinkojen ketjuverotuksesta tulee luopua.

Varainsiirtoverotusta tulee uudistaa siten, ettei verotus ole esteenä konsernirakenteiden liiketaloudellisesti perustelluille uudelleenjärjestelyille.

Yhteisöjen vanhentuneesta tulolähdejaosta tulee luopua.

Meneillään olevina taantumavuosina yrityksille kertyy poikkeuksellisen paljon verotuksessa vahvistettuja tappioita. Tappiontasausjärjestelmää tulee kehittää siten, että vahvistetut tappiot säilyvät verotuksessa nykyistä joustavammin. Mahdollisuus vähentää tappiot edellisten vuosien voitoista tulee sallia (carry back –järjestelmä).

Sekava ja yritysten kansainvälistymistä haittaava väliyhteisölainsäädäntö tulee tarkistaa toimivammaksi.

Pääomaverotus

Herkkäliikkeinen pääoma on altis kansainväliselle verokilpailulle. Suomen pääomaverotus on säilytettävä tämän vuoksi kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Suomen monia muita maita kattavampi pääomatulojen verotus huomioon ottaen nykyinen 28 prosentin verokanta on jo riittävän korkea, minkä vuoksi verokantaa ei pidä korottaa. Pääomatulojen verotusta ei tule muuttaa progressiiviseksi. Ansiotulojen ja pääomatulojen verokantaeroa tulee supistaa ylimpiä marginaaliveroja alentamalla.

Osinkoverotuksen mahdollinen uudistaminen ei saa vaarantaa yrittäjyyteen kannustavuutta. Osingon verottamisessa on otettava riittävästi huomioon se usein unohdettu tosiasia, että osinkona jaettuun voittoon kohdistuu jo yhtiön tasolla toteutettu yhtiön verotus (26 %). Laajaa kahdenkertaista verotusta tulee välttää. Jos osinkoverotus uudistetaan, uudistaminen tulee perustaa nykyjärjestelmän tarkistamiseen. Verotuksen pitää tukea vahvaa omaa pääomaa taseessa, minkä vuoksi nettovarallisuus tulee ottaa huomioon osinkoverotukseen vaikuttavana tekijänä.

Yhteisöverokannan alentamisen taso vaikuttaa siihen, miten osinkoverotusta voidaan uudistaa.

Luovutustappioiden vähennyskelpoisuutta tulee laajentaa siten, että tappiot voidaan vähentää kaikista pääomatuloista. Nykyinen hyvin rajoitettu vähennyskelpoisuus on epäoikeudenmukainen eikä vastaa jatkuvasti laajentunutta luovutusvoittojen veronalaisuutta.

Kuntia ei tule pakottaa kiinteistöverojensa korottamiseen. Kiinteistöveropohjan laajentamiseen ei ole tarvetta.

Kulutuksen verottaminen

Arvonlisävero on tärkein yksityiseen kulutukseen kohdistuva vero ja sen tehtävä on ensisijaisesti puhtaasti fiskaalinen. Eri tavaroihin ja palveluihin kohdistettavien verokantojen eriyttämiseen tulee suhtautua kriittisesti.

Verotuksen painopistettä voidaan varovaisesti siirtää työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen verottamiseen.

Arvonlisäverolaki tulee kirjoittaa kokonaan uudestaan, koska nykyinen laki on siihen tehtyjen muutosten vuoksi tullut rakenteeltaan hyvin vaikeaselkoiseksi.

Ympäristöverotus

Ympäristöverotus muodostuu pääosin erilaisista energiaan kohdistuvista veroista. Ympäristöveroilla tulee edistää kestävää kehitystä minkä lisäksi niille voidaan antaa myös fiskaalisia tavoitteita. Ympäristöveroilla ei saa vaarantaa Suomessa toimivien yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Windfall-veroa ei tule ottaa käyttöön.