Keskuskauppakamari ilmoittaa pyydettynä lausuntonaan asiassa seuraavan.

Yleisiä näkökohtia

Vakuutus- ja rahoituspalveluiden määritelmät ovat pahasti vanhentuneet, mistä on seurannut jäsenmaissa erilaisia tulkintoja ja sovelluksia. Direktiivi ja asetus vaativat tarkennuksia. Vakuutus- ja rahoituspalvelujen arvonlisäverovapautta koskevia sääntöjä on tarpeen selventää ja pyrkiä yhdenmukaiseen arvonlisäverovapauteen. Samalla voidaan lisätä oikeusvarmuutta ja keventää hallinnollista taakkaa niin yrityksissä kuin verohallinnossa.Keskuskauppakamari kannattaa seuraavia uudistuksen perusratkaisuja:

1. Arvonlisäverovapauden soveltamisehtojen lähtökohdaksi otetaan objektiiviset taloudelliset perusteet.

2. Säännöstöä tarkennetaan siten, että vapautus koskee vakuutus- tai rahoituspalvelun jokaisen sellaisen osan tarjontaa, joka muodostaa erillisen kokonaisuuden ja jolla on kyseisen verosta vapautetun palvelun erityinen ja olennainen luonne.

3. Vakuutus- ja rahoituspalveluja varten otetaan käyttöön yhteinen ja yhdenmukainen välityksen määritelmä.Keskuskauppakamari korostaa lausunnolla olevista asiakirjoista voimakkaasti esille nousevaa näkökohtaa tarpeesta pyrkiä uudistuksen yhteydessä sellaisiin ratkaisuihin, jotka alentavat yritysten rahoituskustannuksia. Tämä näkökulma on otettava huomioon myös Suomessa tehtävissä ratkaisuissa.

Yksityiskohdista

Keskuskauppakamari kannatta verotusta koskevan valintaoikeuden myöntämistä yrityksille. Asiasta esitetään säädettäväksi direktiivin 137 a artiklassa. Direktiivissä tai asetuksessa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, millä tasolla tämä valinta tehdään (yhtiötasolla, asiakasryhmätasolla, lajitasolla). Valinta tulisi olla mahdollista tehdä asiakasryhmätasolla, lajitasolla tai muulla vastaavalla tasolla silloin, kun kirjanpidossa pystytään luotettavasti erottamaan tämän arvonlisäverollisen liiketoiminnan tapahtumat arvonlisäverottomasta liiketoiminnasta. Yhtiötasolla tehtävä valinta pakottaisi vakuutusyhtiöt eriyttämään toimintansa useampaan yhtiöön arvonlisäverokäsittelyn mukaan. Keskuskauppakamarin käsityksen mukaan tämä ei ole direktiivin tavoitteena.

Direktiiviehdotuksen 137b artiklassa vapautetaan arvonlisäverosta ryhmän sisäinen palvelujen myynti. Direktiivin tavoitteiden mukaista olisi, jos kohdassa 1 tulisi mahdolliseksi myös EEA-valtiossa kotipaikan omaavan yrityksen sisällyttäminen ryhmään. Neuvoston asetuksen II luvussa määritellään verosta vapautetut vakuutus- ja jälleenvakuutuspalvelut. Vakuutusyhtiöiden toiminta edellyttää säänneltyä toimilupaa. Vakuutusyhtiöiden toimintaa on myös rajoitettu ns. liitännäistoiminnan osalta. Siltä osin, kun arvonlisäverodirektiivi edellyttää eri vakuutustoiminnan alueita ja sen peruskäsitteistöä, määrittelyn tulisi perustua annettuihin vakuutustoimintaa, riskejä ja riskien luokittelua koskeviin säännöksiin (esimerkiksi direktiiviin ensivakuutusliikkeen tai henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta). Mikäli edellä mainittuihin direktiiveihin ei tästä huolimatta haluta viitata, on luontevaa, että määritelmän kerrotaan kattavan ’ainakin’ tietyt osat. Alalla tapahtuvaa kehitystä on tarpeen seurata tulkintaongelmien välttämiseksi. Neuvoston asetuksen III luvussa määritellään verosta vapautetut välitys- ja hallintapalvelut. Vakuutusten välitys on määritelty direktiivissä vakuutusedustuksesta. Olemassa olevien määrittelyjen käyttö tulisi olla ensisijainen tavoite ja vain poikkeustapauksessa verotuksessa voitaisiin käyttää erillisiä määritelmiä.

Neuvoston asetuksen IV luvussa määritellään verosta vapautetun palvelun erityinen ja olennainen luonne. Saman asetuksen 13 artiklan 2. kohdassa säädetään, että säännösten noudattamiseen liittyvät palvelut olisivat arvonlisäverotuksen piirissä. Vakuutusyhtiöiden toiminta on tiukasti säänneltyä ja siihen liittyvät seuranta- ja raportointivelvoitteet ovat laajat eivätkä verrattavissa muiden yhtiöiden velvoitteisiin. Vakuutustaloudellisten palvelujen sisällyttäminen verosta vapautettaviin palveluihin olisivat näillä syillä hyvin perusteltavissa.Neuvoston asetuksen 14 artiklan 2. kohdassa vahingonarvioinnin ei katsota sisältävän vakuutuksen ja jälleenvakuutuksen erityistä ja olennaista luonnetta. Vahinkotarkastus kuuluu olennaisena osana jokaisen vakuutusyhtiön toimintaan. Vahinkotarkastuksella hallitaan korvausmenon kehitystä, se on osa korvaustoiminnan omaa laadunvalvontaa ja riskienhallintaa. Tällä perusteella vahingonarviointi tulisi luokitella palveluksi, jolla on verosta vapautetun palvelun erityinen ja olennainen luonne.