Ammattikorkeakouluista päästävä yliopistoon

On täysin käsittämätöntä, että Suomessa on yhä voimassa duaalimalli ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen pitämiseksi erillään. Miksi? Se estää ammattikorkeakoulusta valmistuneiden suorat jatko-opinnot yliopistoissa. Duaalimalli tuhoaa suomalaisen koulutuksen uskottavuuden. Lisäksi alueelliset tarpeet ovat erilaisia.

Malli pidentää opiskeluaikoja samaan aikaan kun suomalaisessa yhteiskunnassa käydään jatkuvaa keskustelua työurien pidentämistarpeista. Töihin tulevat ikäluokat ovat pienempiä kuin eläkkeelle jäävät ja yhteiskunnassa hoiva- ja sairaanhoitomenot kasvavat entisestään. Nuoret tarvittaisiin aikaisemmin työelämään.

Sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa opiskellaan kandidaatin tutkinto ja molemmissa voi myös suorittaa tämän jälkeen maisterin tutkinnon. Ammattikorkeakoulun kandin tutkinnon suorittanut ei kuitenkaan voi siirtyä yliopistoon suorittamaan maisterin tutkintoa, koska duaalimallin mukaisesti tutkinto ei ole riittävä yliopistotason maisterin tutkinnon aloittamiseen.

Tarvitaan noin vuoden mittaiset lisäopinnot. Tämä vaatimus romuttaa uskon tutkintojen vertailukelpoisuuteen täysin. Tästä johtuen työnantajat ovat hyvin epävarmoja ammattikorkeakoulun maisteritutkinnon tasosta. Tämä epäloogisuus romuttaa myös nuorten uskon tutkinnon vahvuuteen ja vähentää nuorten halua kouluttautua pidemmälle.

Jos sekä kandi- että maisteritutkinnot ovat ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa samantasoisia, kuten järkevää olisi, tulisi siirtyminen ammattikorkeakouluista yliopistoon tehdä mahdolliseksi suoraan ilman lisäopintoja.

Koulutustarpeet vaihtelevat

Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on haasteena, ettei alueellisuuden merkitystä riittävästi tunnisteta. Eri seutukunnilla ja alueilla on erilaiset työvoimatarpeet riippuen elinkeinoelämän rakenteesta. Koulutuksen aloituspaikkojen määrittely tehdään kuitenkin keskitetysti keskimäärin koko maan tarpeisiin eikä alueellisia erityistekijöitä huomioida. Tässä ei tunnisteta, että koulutuspolitiikka määrittää tulevaisuuden alueelliset toimintaedellytykset.

Näyttäisi siltä, että koulutuspaikkoja vähennetään alueellisesti pienemmistä keskuksista ja keskitetään niitä pääkaupunkiseudulle, ja kas, uudet työpaikat keskittyvät pääkaupunkiseudulle ja kaukaisemmat alueet näivettyvät. Tässä toimintatavassa nuoret joutuvat muuttamaan pois kotiseudultaan ja jäävät suurelta osin opiskelupaikkakunnalleen opintojen päätyttyä.

Nyt määritellään valtakunnallisella tasolla, mitä koulutusta missäkin annetaan. Käytännön tarpeet vaativat koulutuspaikkoja, mutta myös resursseja oppilaitoksille ja tiivistä yhteistyötä alueen elinkeinoelämän kanssa.

Kaksikielisiä oppilaitoksia ei suosita vaan halutaan määrittää, millä kielellä kukin oppilaitos saa opetusta antaa ja poikkeamia ei sallita. Monilla alueilla kuitenkin on erittäin tärkeätä hallita useampia kieliä ja mikä olisi sen luontevampaa kuin oppilaitos joka pystyy tukemaan tätä kehitystä antamalla opetusta eri kielillä. Hyvänä esimerkkinä tästä tarpeesta on esimerkiksi sairaanhoitajien ammatti Länsi-Suomessa: on täysin selvää että tässä ammatissa vaaditaan normaaleja kielikursseja parempaa suomen ja ruotsin kielen hallitsemista.

Alueille elinvoimaa

Elinkeinoelämän ääntä täytyisi kuulla paikallisesti enemmän kun tehdään valintoja, mitä painotuksia ja millaisia volyymeja eri alueilla koulutuksessa tarjotaan. Suomessa keskittyminen pohjaa tehokkuuteen, ei tarpeeseen. Oppilaitokset eivät kouluta nuoria itselleen, vaan työelämään. Koko Suomi kärsii, jos alueet päästetään näivettymään.

Kauppakamarit voisivat näyttää suuntaa ja osallistua valmistelutyöhön. Ne tietävät mitä elinkeinoelämä kullakin alueella tarvitsee ja tekevätkin usein jo yhteistyötä eri tavoin paikallisten oppilaitosten kanssa. Tämä olisi rikkaus koko yhteiskunnan koulutuspolitiikan kannalta, johon saataisiin näin uusia näkökulmia.

Esimerkiksi Pohjanmaan kauppakamari tekee yhteistyötä alueellisten oppilaitosten kanssa, mutta valtakunnallinen ohjaus tulee opetusministeriöltä, eikä siinä vaiheessa kuunnella elinkeinoelämää.

Ammattikorkeakouluja ja niiden toimilupia uudistetaan vuoden 2014 alusta. Vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle. Opetusministeriö ilmoittaa, että uudistuksen tarkoitus on vahvistaa ammattikorkeakoulujen edellytyksiä vastata nykyistä itsenäisemmin ja joustavammin työelämän, yhteiskunnan ja alueiden muuttuviin kehittämistarpeisiin. Toivottavasti tämä pätee myös käytännön tasolla, sillä uudistusten valmistelu tehdään tänä vuonna.

Kirjoittaja on Wärtsilä Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Pohjanmaan kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja. Kirjoitus on julkaistu Kauppalehden Debatissa 19.3.2012.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ammattikorkeakouluista päästävä yliopistoon

Kommentointi on suljettu.