Keskuskauppakamarin uusi varatoimitusjohtaja panee Suomen pyörät pyörimään

Tommi Rasilalla on tavoite. Hän haluaa saada koko Suomen kaikki yritykset ja kauppakamarit puhaltamaan yhteen hiileen yhä voimakkaammin sekä Suomen nousuun.  Ensimmäisen toiminimensä 17-vuotiaana perustaneelta vauhtiveikolta ei puutu puhtia.

Keskuskauppakamarin uusi varatoimitusjohtaja astuu remmiin elokuussa. Kysyimme häneltä kuulumisia ja näkymiä.

Millaisia asioita kuuluu edelliseen työhösi Tampereen kauppakamarin toimitusjohtajana?

Pitkällisen kokemukseni ansiosta tiedän, että yrityksen toimitusjohtajan työ on monipuolista. Kauppakamarin toimitusjohtajan työ on monipuolista potenssiin kaksi. On oltava ajan tasalla niin koulutuksen, matkailun kuin liikennehankkeiden tilanteesta. On esiinnyttävä vakuuttavasti, oli sitten kuulijoina ryhmä opiskelijoita, ulkomainen bisnesdelegaatio tai kotimainen ministeri. Lisäksi tehtävään kuuluvat tavanomaiset hallinnon tehtävät kuten henkilöstöhallinto ja talous vahvistettuna lakisääteisillä tehtävillä, kuten tilintarkastajien valvonta ja ulkomaankaupan asiakirjojen myöntäminen. Työ on ollut äärimmäisen antoisaa.

Mikä sai lähtemään uuteen työpaikkaan?

Kun pyydetään, niin silloin lähdetään. Olen jo pitkään tehnyt paljon kauppakamarien välistä yhteistyötä. Nyt pääsen toimimaan tässä tärkeässä tehtävässä vielä vahvemmin ja tekemään työtä yritysten hyvinvoinnin eteen koko Suomessa. Pidän tätä kunniatehtävänä ja lähden tekemään sitä innolla ja sitoutuneesti.

Millä lailla tekemisesi ja näkökulmasi muuttuvat?

Tampereen kauppakamarin tehtävänä on edistää toiminta-alueensa eli Pirkanmaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Nyt fokus siirtyy valtakunnalliseksi. Tehtävänäni on vahvistaa yhteistä tekemistä kaikkien kauppakamarien laajuudelta, jolloin saadaan vauhtia koko Suomen elinkeinoelämään.

Jos kolme toivomustasi toteutuisi, mitkä ne olisivat?

Ensimmäiseksi toivoisin julkiselle sektorille rohkeutta tehdä suuria muutoksia pian, ennen kuin on liian myöhäistä, ja kansalaisille ymmärtämystä hyväksyä muutokset, sillä niiden tekemättä jättäminen heikentää suomalaisten asemaa merkittävästi tulevina vuosina.

Toiseksi toivoisin runsaasti lisää joukkoliikenneyhteyksiä Suomen ja Venäjän välille: niin lentoja, busseja kuin junia.

Kolmanneksi toivoisin, että pääsisimme aidosti kasvua kannustavaan verotukseen. Oli kyse sitten investoinneista, bisnesenkelien sijoituksista tai perheyritysten sukupolvenvaihdoksista.

Mikä on kauppakamarien merkitys yrityksille?

Kauppakamarit ovat läsnä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Katamme koko Suomen, kaikki toimialat ja yrittämisen muodot. Siihen eivät muut toimijat yllä. Mikään muu ei voi olla kauppakamari. Yritykset haluavat menestyä, olla kannattavia ja kansainvälistyä. Matkalla ne kohtaavat haasteita, joihin kauppakamareilta ja niiden verkostoilta saa tukea. Kauppakamariin kuuluva yritys ei ole yksin. Kauppakamarin jäsenenä yritys voi keskittyä liiketoimintaansa, osana vahvaa verkostoa.

Mitkä ovat avainalueita, joilla kauppakamarien yhteistyö tulee lisääntymään?

Tehostamisen avainalueet löytyvät nykyisen toimintamme tekemisestä yhdessä entistä voimakkaammin. Tarjoamme yrityksille jo nyt erinomaisen vaikuttamiskanavan ja vertaisverkoston; julkaisuja ja tietoa; tukea ja koulutusta. Parhaiden käytäntöjen levittäminen yli koko kauppakamarikentän kaikissa edellämainituissa tulee olemaan ykköstavoitteitani.

Olet saanut kultaisen yrittäjäristin, se on hieno tunnustus. Millä alalla olit yrittäjänä?

Sain kunnian vastaanottaa kultaisen yrittäjäristin joulukuussa 2010 toimittuani yrittäjänä yhteensä yli 20 vuotta. Perustin toiminimen 17-vuotiaana, ja siitä lähtien olen ollut koko- tai sivutoimisena yrittäjänä lähes tauotta. Enimmäkseen elektroniikka-alalla kuten vuonna 1993 perustettu Sample Rate Systems, jonka tarina päättyi yrityskauppaan vuonna 2000.

Olet tekeväinen mies ja ehtinyt paljon työsi ohella, kerro harrastuksistasi ja luottamustoimistasi?

Pidän tärkeänä yhteisöllisyyttä ja yhteistä tekemistä. Luottamustehtävissä olen toiminut kouluneuvostosta lähtien, tällä hetkellä toimin esimerkiksi Naisten Pankissa ja TTY:n alumnitoiminnassa. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, mm. sulkapalloa, laskettelua ja laitesukellusta, aikoinaan toimin sukelluskouluttajanakin. Lisäksi kaikenlainen käsillä tekeminen on mukavaa vastapainoa konttorityölle, oli sitten kyseessä pienoismallit tai puutarhatyöt. Monet harrastuksista ovat yhteisiä perheen kanssa.

3 kommenttia artikkeliin ”Keskuskauppakamarin uusi varatoimitusjohtaja panee Suomen pyörät pyörimään

Kommentointi on suljettu.