Pohjois-Karjala sai laulavan toimitusjohtajan: Anne Vänskä esittäytyy

Pohjois-Karjalan kauppakamarin uutta toimitusjohtajaa Anne Vänskää kuuntelee mielellään. Sekä silloin kun hän laulaa, mutta myös kun hän puhuu vakavia. ”Päämääräni on koko alueen hyvinvointi ja sitä haluan tehdä yhdessä muiden kanssa. Pohjois-Karjala on elinvoimainen maakunta, jolla on huikeat kehitysmahdollisuudet”. Aivan ensiksi Anne haluaa laittaa kuntoon raideliikenteen Petroskoihin ja houkutella lisää matkaajia Venäjältä.

Pohjois-Karjalan kauppakamarin uusi toimitusjohtaja hyppäsi paikallisesta yrittäjäjärjestöstä kauppakamarin puolelle.

Työnsä ohella Anne paitsi laulaa, pyörittää matkailu- ja majoitusalan yritystä. Karelia Mix Oy:n viiden tähden Villa Swan tarjoaa viikonloppu- ja viikkomajoitusta Pohjois-Karjalassa.

– Asiakkaista on lomakausina 100 prosenttia venäläisiä. Välikausina syksyllä ja keväällä vieraanamme käy kokousryhmiä, Anne kertoo.

Keikkaileva
laulajatar

Laulaminen on Annen rakas harrastus, jota hän on harrastanut pienestä lähtien, mutta myös opiskellut aikuisiällä.

– Olen sekä keikkaillut että viime keväänä julkaisin sinkun. Toiseen lauluista olen tehnyt sanoituksenkin, Anne hymyilee.

Anne on kotoisin Pohjois-Karjalasta, syntynyt Joensuussa, kiertänyt maailmaa ja palannut kotisijoille.

– Pohjois-Karjala on minulle erityinen paikka, siellä on luonto, rauha ja välittömät ihmiset. Meillä on helppoa ja joustavaa, halusi sitten tehdä mitä tahansa. Osaamme tehdä asioita järkevästi ja verkostot ovat kunnossa. Pohjois-Karjalassa on yhdessä tekemisen meininki, toteaa Anne.

– Kun kaikki tuntevat toisensa, on helppo tarttua puhelimeen ja viedä asioita eteenpäin. Mutkattomat toimintatavat ovat rikkaus myös kauppakamaritoiminnassa.

Venäjältä
mahdollisuuksia

Pohjois-Karjalassa on verraten vähän teollisuutta, suuria yrityksiä saisi olla enemmän, palveluala ja bioenergia ovat nousussa, kuten myös ict-alan yritykset. Yliopiston kautta on tullut laajaa erikoisosaamista nanoteknologian ja fotoniikan alueilla.

Pohjois-Karjalan kauppakamari on erityisen vahva, se on alueen tärkeä vaikuttaja ja sillä on hyvä selkeä strategia.

– Tavoitteeni on tehdä avoimesti yhteistyötä kaikkien toimijoiden kanssa. Meille Venäjä on pohjaton valttikortti, jota pitäisi pystyä käyttämään paremmin hyväkseen niin elintarviketeollisuuden viennissä kuin matkailussa, jossa menestys heijastuu kaikkeen muuhun. Kun asiakas majoittuu alueella, se tuo työtä kaikille, pohtii Anne.

Tärkeä painopistealue on myös saada raideliikenne toimimaan.

– Ykkösasema on Niirala, jonka Venäjän-vastapuolella Wärtsilällä ei ole konttistatusta. Rataosuus Petroskoihin on niin huono, ettei sinne ole mitään mahdollisuutta saada henkilö- tai tavaraliikennettä. Sitä haluan edistää kaikin mahdollisin tavoin ja vaikuttaa siihen, etteivät aikataulut veny.
Mutta päämääränä on koko alueen hyvinvointi, jota Anne haluaa karjalaiseen tapaan tehdä yhdessä muiden kanssa.
– Pohjois-Karjala on elinvoimainen maakunta, jolla on huikeat kehitysmahdollisuudet, toteaa Anne.

Kuuntele Annen ääninäyte youtubessa, sanoituskin on oma: