Kehittyvät taloudet maailmantalouden veturina

Yritysten talousodotukset maailmantaloudessa ovat vahvistuneet, kertoo Kansainvälisen kauppakamarin ja saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen uusin World Economic Survey -suhdannekysely. Eurokriisi ei suistanutkaan maailmantaloutta lamaan, vaan Aasian talous on piristynyt voimakkaasti erityisesti Kiinan johdolla. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa talousodotukset ovat muuttuneet varovaisen myönteisiksi.

– Kehittyvät taloudet toimivat entistä vahvemmin koko maailmantalouden veturina. Suomen viennin päämarkkinoilla Euroopassa tilanne ei ole merkittävästi parantunut. Norjan ja Baltian ennätysvahvat talousodotukset ovat harvoja valopilkkuja, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori.

Euroopan taloustilanne koetaan yhä vaikeana, mutta näkymät seuraavien kkuden 6 kuukauden osalta ovat muuttuneet aavistuksen myönteisimmiksi. Johtavista talouksista ainoastaan Saksassa taloustilanne koetaan hyväksi.

– Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yritykset kokevat laajasti rahoituksen saatavuuden vaikeutuneen finanssisääntelyn johdosta. Erityisen isoksi haasteeksi tämä saattaa jatkossa muodostua pankeista riippuvaisille pk-yrityksille ilmenee ICC:n erityiskysymyksen vastauksista, sanoo Vuori.

Lisätiedot:
Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari, 050 553 5319

World Economic Survey julkaistiin maailmanlaajuisesti 13.2.2013 klo 10.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey” ja www.iccwbo.org. WES-suhdannekysely on tehty yhteistyössä Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja Euroopan komission kanssa. Kyselyyn vastasi 1169 talousasiantuntijaa 124 maasta tammikuussa 2013.

Tiedote: Aasia vetää maailmantaloutta nousuun
Results of the Ifo World Economic Survey (WES) of the 1st quarter 2013
Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi (Kyselyn tulokset kalvosarjana)