Poliittinen päätöksentekoprosessi kaipaa kokeneita uudistajia

Suomen päätöksentekoprosessia pitäisi uudistaa: oikeasti, aidosti ja nopeasti. Vaikka monet isot hankkeet ovat jumiutuneet, uudistukset ovat itse asiassa paljon helpompia kuin yleisesti luullaan. Liian monimutkainen ei toimi, ei ole koskaan toiminut.

eduskuntatalo

Yksi asia on kuitenkin välttämätön: tarvitaan hyvää ja vankkaa tahtoa. Lisäksi tarvitaan selkeää ajattelua ja ihmisten vahvaa integriteettiä, heittäytymistä, tavoitteellisuutta ja kunnianhimoa. Henkilökohtainen intohimo ja palo vievät prosessia eteenpäin.

Kyky viedä asioita päätökseen parlamentaarisessa päätöksentekoprosessissa on ministerin parhaita ominaisuuksia. Toimittuani liki 20 vuotta valtioneuvoston virkamiehenä opin tuntemaan erityisesti 1990-luvulla monia ministereitä, jotka irtautuivat puoluetaustastaan, katsoivat vain yhteiskunnan kokonaisetua ja uudistivat. Näillä ministereillä oli näky tulevasta, kyky viedä asioita eteenpäin, päättää, sopia ja panna täytäntöön.

Suomi nousikin pitkän jakson ennennäkemättömästi. Osaaminen, innostus ja tekeminen huokuivat läpi yksityisen ja julkisen sektorin sekä ay-liikkeen. Vähitellen fysiikan lait palasivat, liikekitka muodostui uudelleen ja sektoroituminen syveni äärimmilleen jopa maailman mittapuussa. Päätöksiä ei syntynyt, kunnianhimo katosi. Arkuus valtasi. Konsensus oli sitä, ettei tehdä mitään. Velkaantuminen suorastaan kimposi nousuun.

Mielestäni lyömätön yhdistelmä oli ministerinä valtiomies, joka etsi tiimiinsä osaavat, välillä nuoretkin ja useimmiten poliittisesti riippumattomat virkamiehet. Antoi mandaatin, tehtävän ja tavoitteet. Sanoi että valmistele sinä, minä hoidan politiikan.  Ministeri johti ja virkamiehet tekivät työtä käskettyä suurella sydämellä. Uskaltaisin jopa väittää, että sulasta isänmaan rakkaudesta.

Monissa ministeriöissä on leegio erilaisia poliittisia avustajia ja virkamiehiä, joiden tehtävänä on auttaa ministereitä monimutkaistuvassa päätöksenteossa ja suuressa työkuormassa. Se on hyvä asia. Kuitenkin se luo myös haasteita valtioneuvoston päätöksenteolle ja sen valmistelulle järjestelmän osittaisen toimimattomuuden vuoksi.

Ministeriön ainoa varsinaista toimivaltaa omaava toimija on ministeri. Hän johtaa, päättää ja vie asiat valtioneuvostoon. Monet poliittisista avustajista ja virkamiehistä ovat ministerin avuksi kokemattomia, vaikka saavatkin hyvää oppia. Usein he kuitenkin joutuvat tosiasialliseen virkamiesvalmisteluvastuuseen, jotta asiat etenisivät. Näin siksi, koska ministeriöiden virkamiesjohdossa on todellisia jääriä ja jarrumiehiä – loistavien virkamiesjohtajien lisäksi. Ministeri ei niinkään tarvitse itseään kokemattomampien neuvoa politiikastaan vaan kokeneiden osaajien sitoutunutta ja asiantuntevaa valmistelua substanssista. Ministeri tarvitsee uudistajia ja tekijöitä.

Ministeri saa parhailta virkamiehiltä oikeaa kriittistä tietoa, kykyä sen ilmaisemiseen ja valmisteluun päätöksentekoa varten. Heihin ministerin tulee voida luottaa varauksettomasti. Poliittisen parlamentaarinen päätöksenteko kaipaa myös prosessiosaamista. Siksi ministeriöiden virkamiesjohtoon tulisi saada nykyistä monipuolisempaa osaamista, myös yksityiseltä sektorilta.

Myös poliittisen avustajakunnan roolia ministerin apuna voisi selkeyttää. Sen ei kuitenkaan tulisi hämärtää poliittisen päätöksenteon järjestelmää eikä hyvää virkamiesvalmistelua. Ja hyvällä virkamiesvalmistelulla en todellakaan tarkoita virkamiesvaltaisuutta ja pysähtyneisyyttä. Virkamiesten ei tulisi kirjoittaa ehdotuksiaan vain julkisen sektorin lähtökohdista, vaan tasavallan kasvun ja kehityksen, markkinan toimivuuden, yhteiskunnan uudistamisen ja kilpailukyvyn tavoitteista. Myös virkamiehillä on tässä totisen oppimisen ja näytön paikka.

Kysymys on siis paljolti oikeista rooleista. Ministerin roolista valtioneuvoston jäsenenä ja virkamiesten rooleista ministerin asiantuntijoina ja valmistelijoina, joiden tulee pystyä rohkeaan ja asiantuntevaan työskentelyyn ministerin työparina vahvaa integriteettiä unohtamatta. Ministeri antaa poliittiselle asiantuntijaryhmälleen poliittisen avustajan ja taakan jakajan roolin, joka ei turhaan hämärrä valmistelun ja päätöksenteon tehokkuutta, selkeyttä ja aikaansaavuutta.

Teksti on julkaistu Turun Sanomien mielipiteessä 29.10.2014