Toimitusjohtajat eivät päätä toistensa palkkioista

Usein väitetään, että toimitusjohtajat päättäisivät ristikkäin toistensa palkkioista pörssiyhtiöissä (viimeksi HS 7.2.2015 Pieni piiri päättää ylimmän johdon palkkioista). Tätä väitettä ei tue Keskuskauppakamarin selvitys Toimiiko hyvä hallinnointi ja avoimuus pörssiyhtiöissä 5/2014, joka kattaa kaikki suomalaiset pörssiyhtiöt.

Pörssiyhtiöissä hallituspaikkoja on 757. Paikat jakaantuvat 652 eri henkilölle, eli hallituspaikat eivät Suomessa juurikaan kasaudu Suomessa samoille henkilöille. Hallitus päättää toimitusjohtajan palkasta, joten 120 suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkasta päättää yhteensä 652 henkilöä.

Luvut osoittavat, ettei pieni piiri päätä hallitusten tai toimitusjohtajien palkkioista.
Luvut osoittavat, ettei pieni piiri päätä hallitusten tai toimitusjohtajien palkkioista.

Toimitusjohtajilla ei ole näissä päätöksissä suurta roolia. Yhteensä 27 pörssiyhtiön toimitusjohtajaa toimii toisen pörssiyhtiön hallituksessa, ja heillä on yhteensä 36 hallituspaikkaa eli 5 prosenttia paikoista. Eniten toimitusjohtajilla on hallituspaikkoja suurissa pörssiyhtiöissä, joiden hallituksissa heillä on yhteensä 18 paikkaa. Useimmiten toisessa pörssiyhtiössä istuvat large cap -yhtiöiden toimitusjohtajat, kun 44 prosentilla heistä on toisen yhtiön hallituspaikka.

Luvut ovat kansainvälisessä vertailussa vähäisiä. Huomionarvoista on, että ristikkäisiä valvontasuhteita ei ole ainoatakaan, eli kahden suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajat eivät istu ristikkäin toistensa yhtiöiden hallituksessa.

Toimitusjohtaja on oman yhtiön hallituksessa vain 17 pörssiyhtiössä (12 prosenttia yhtiöistä). Monissa maissa toimitusjohtajan hallitusjäsenyys on lähes normi. Ruotsissakin toimitusjohtaja istuu omassa hallituksessa noin 43 prosentissa pörssiyhtiöistä.

Usein väitetään, että toimitusjohtajat istuisivat toistensa yhtiöiden palkitsemisvaliokunnissa päättämässä palkitsemisesta. Keskuskauppakamarin selvitys kuitenkin osoittaa, etteivät toimitusjohtajat kansoita palkitsemisvaliokuntia.

Noin puolella pörssiyhtiöistä on toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemista valmisteleva palkitsemisvaliokunta, ja niissä on yhteensä 207 paikkaa. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajilla näistä paikoista on vain kahdeksan (3,9 prosenttia). Nämä kahdeksan paikkaa on yhteensä seitsemällä eri toimitusjohtajalla seitsemässä eri yhtiössä.

Oman yhtiön toimitusjohtaja ei ole palkitsemisvaliokunnan jäsenenä missään yhtiössä, mikä olisikin vastoin listayhtiöiden hallinnointikoodin suositusta.

Hallituksen palkkioista päättää yhtiökokous, jossa yhtiön kaikki osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa.

Teksti on ilmestynyt lyhennettynä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 13.2.2015.

Yksi kommentti artikkeliin ”Toimitusjohtajat eivät päätä toistensa palkkioista

  1. Tilastollisesti näin mutta se ei kerro vielä sitä miten tosiasiassa hallituspaikat täytetään. Joka tapauksessa on mahdollista, että suhdeverkosto toimii eikä paikkoja kilpailuteta. Korkeintaan kysellään: tunnetko jonkun, joka olisi sopiva ja pienestä piiristä tuo sopiva usein löytyykin ja voi myös olla päteväkin.
    Mitä palkkioihin tulee niin jos eläkeyhtiön hallituspaikasta saa vuodessa saman kuin kaupumginjohtajan puolen vuoden palkka niin en pidä sitä työmäärän suhteessa aivan oikeana tai sitten vakityö kärsii ja se taas ei ole kaupunkilaisten etu. Tässä vain yksi esimerkki.

Kommentointi on suljettu.