Osa kaupoista on auki myös helatorstaina ja helluntaina

Kauppakamari vaatii uudelta hallitukselta kauppojen aukiolon vapauttamista. Kaupan toimintaedellytykset vahvistuvat, asiakaspalvelu paranee ja hallinnollinen taakka kevenee, kun yrittäjä voi itse päättää myymälänsä aukiolosta.
aukiolo

Tänä vuonna toukokuulle ajoittuvat helatorstai ja helluntai kuuluvat pyhäpäiviin, jolloin laki rajoittaa kauppojen aukioloa. Lain mukaan pyhäpäivinä saavat olla vapaasti auki ainoastaan pienet, alle sadan neliön päivittäistavarakaupat, kioskit, kukkakaupat, huoltamot sekä huoltamoiden enintään 400 neliön päivittäistavaramyymälät. Myös jotkut haja-asutusalueiden marketit ovat lain rajoitusten ulkopuolella. Kaikki muut kaupat tarvitsevat aukioloon poikkeusluvan, jonka myöntää Lapin aluehallintovirasto.

Vähittäiskaupan aukioloon helatorstaiksi 14.5.2015 ja helluntaiksi 24.5.2015 myönnetyt poikkeusluvat kauppakamarialueittain

Kauppakamari Poikkeuslupa myönnetty Klo
Etelä-Karjalan kauppakamari Lappeenranta, Imatra, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti. 7-21
Helsingin seudun kauppakamari Helsinki ja Porvoo, helatorstaina 14.5 9-21
Helsingin keskusta, helluntaina 24.5 12-21
Hämeen kauppakamari Lahti ja Hämeenlinna 12-21
Kymenlaakson kauppakamari Kymenlaakson maakunta 7-21
Lapin kauppakamari Rajakunnat Enontekiö, Inari, Kolari, Muonio, Utsjoki, Ylitornio ja Tornio
Salla
Lisäksi muita Lapin kunnissa sijaitsevia erikseen nimettyjä liikkeitä.

7-22

7-21
12-21

Pohjois-Karjalan kauppakamari Tohmajärvi, Kitee, Joensuu ja Lieksa 7-21
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Hyvinkään keskusta-alue, vain helatorstaina 14.5 12-18
Tampereen kauppakamari Tampereen keskusta-alue, vain helatorstaina 14.5 12-18

Kauppakamarit ovat vuosien ajan hakeneet oman alueensa yrityksille poikkeuslupia juhlapäivien aukioloon, esimerkiksi matkailuun tai yleisötapahtumiin liittyvän kysynnän perusteella.

Pirjo Liukas
”Nykyisen sääntelyn lopputuloksena syntyy sekava kokonaisuus”, toteaa Pirjo Liukas.

Tänä keväänä erillistä poikkeuslupaa helatorstain tai helluntain aukioloon haki vain muutama kauppakamari. Hakemusprosessi on työläs ja päätöksen suhteen epävarma. Toisaalta Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Lapin rajakunnissa on voimassa määräaikainen, raja-kaupan poikkeuslupa, jonka perusteella alueilla sijaitsevat myymälät voivat halutessaan pitää ovet auki vuoden jokaisena päivänä.

Keskuskauppakamarin kehityspäällikkö Pirjo Liukkaan mukaan nykyisen sääntelyn lopputuloksena syntyy sekava kokonaisuus. Pahimmillaan erilaiset poikkeusluparatkaisut johtavat siihen, ettei yritysten tasapuolinen kohtelu toteudu eri puolella Suomea.

”Kaupan aukiolon vapauttaminen antaisi yrittäjälle mahdollisuuden suunnitella ja kehittää toimintaa omista lähtökohdistaan. Kauppa kannattaa pitää auki silloin, kun on asiakkaita”, Pirjo Liukas toteaa.