Askarruttaako ansiomerkin käyttö? Näin käytät merkkiä oikeaoppisesti

Itsenäisyyspäivän ja joulun alla ansiomerkkien käyttäminen ajankohtaistuu. Isänmaalliset juhlat, työnantajan järjestämät pirskeet sekä suku- ja perhekokoontumiset ovat kaikki tilaisuuksia, joissa ansiomerkin voi kiinnittää rintaan. Keskuskauppakamarin osastopäällikkö Tarja Nuutinen saa toisinaan tiedusteluja merkin oikeaoppisesta käyttämisestä. “Keskuskauppakamarin ansiomerkki lukeutuu puolivirallisiin kunniamerkkeihin ja sitä voidaan käyttää kaikissa samoissa tilaisuuksissa kuin kunniamerkkejä”, kuuluu hänen vastauksensa. Ansiomerkkien myöntäminen on myös Keskuskauppakamarin lakisääteinen tehtävä.

Toisinaan toivomus ansiomerkin kantamisesta ilmoitetaan juhlakutsussa. Miehet kiinnittävät ansiomerkin puvuntakin vasemmalle puolelle niin, että silkkiruusukkeen kärjet osuvat taskunkäänteen alalaidan kohdalle. Merkin keskiviiva kulkee taskun keskilinjan kohdalla. Taskuliinaa ei suositella käytettäväksi yhdessä ansiomerkin kanssa.

Naiset kiinnittävät ansiomerkin pukunsa vasempaan rintamukseen vastaavalle kohdalle. “Naisilla on merkin käytön suhteen enemmän vapauksia, ja paikan voi määrittää pukeutumisen mukaan”, Nuutinen sanoo. Katso video merkkien kiinnityksestä tästä.

Ansiomerkkejä näkyy perinteisesti paljon Linnanjuhlissa. “Erityisesti tunnetut liike-elämän vaikuttajat kantavat merkkiä Linnassa”, Nuutinen mainitsee. Myös sotaveteraaneja merkkeineen näkyy runsaasti. “Sotaveteraaneilla on itsenäisyyspäivän vastaanotolla kosolti erilaisia kunnia- ja ansiomerkkejä: ansiomitaleja, suurristejä ja usein vielä rivissä Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä.”

Kun ansiomerkkiä kannetaan yhdessä muiden kotimaisten tai ulkomaisten kunniamerkkien kanssa, sekä miehet että naiset kiinnittävät sen niiden alapuolelle puvun vasempaan rintamukseen. Jos kunniamerkkejä on vain yksi, ansiomerkki voidaan kiinnittää kunniamerkin viereen kainalon puolelle.

“Useita Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä voidaan kantaa samanaikaisesti. Tällöin vuosiluvultaan suurin merkki kiinnitetään lähimmäksi vartalon keskilinjaa, sydäntä”, Nuutinen muistuttaa. Elämäntyömerkki taas kiinnitetään lähimmäksi vartalon keskilinjaa silloin, kun muut mahdolliset ansiomerkit ovat pronssisia tai hopeisia. Rautainen ansiomerkki kiinnitetään aina lähimmäksi vartalon keskilinjaa.

Tilaisuuden järjestäjä määrää pukukoodin ja sen, käytetäänkö juhlassa kunniamerkkejä. Ansiomerkkiä voi käyttää juhlapuvun, tumman puvun ja kansallispuvun kanssa. Ainoa poikkeus on smokki, jonka kanssa sopivat vain pienoiskunniamerkit. Kuitenkaan esimerkiksi työnantajan järjestämissä ansiomerkin luovutusjuhlissa pukeutuminen ei ole niin säädeltyä. “Jos tilaisuus ei ole juhlava, mutta ansiomerkin käyttämistä toivotaan, voi sen kiinnittää vaikkapa neuleen rinnukseen”, Nuutinen toteaa.

Ansiomerkkiä ei käytetä siksi, että sillä ilmaistaisiin omaa ansioituneisuutta. Nuutinen haluaa painottaa merkin pitämisellä tilaisuuden kunnioittamista. “Ansiomerkki ilmentää kunnioitusta tilaisuutta, tilaisuuden järjestäjää tai esimerkiksi nyt itsenäisyyspäivän yhteydessä isänmaata kohtaan.” Merkki on viesti muille kanssajuhlijoille tilaisuuden arvostamisesta.

Ansiomerkkiperinteen juuret juontavat vuoteen 1929, jolloin ensimmäinen ansiomerkki myönnettiin. Merkin käyttäminen juhlallisissa tilaisuuksissa onkin ensiluokkainen tapa kunnioittaa perinteitä, suomalaista elinkeinoelämää ja käsillä olevaa juhlaa. Ansiomerkeillä voidaan luoda ainutlaatuisen juhlava tunnelma, joka korostaa tilaisuuden tärkeyttä.

Lisäohjeita sekä video, jossa kiinnitys näkyy hyvin, löytyy täältä: https://ansiomerkit.fi/ansiomerkit/nain-kaytat-ansiomerkkia/

Lue lisää ansiomerkeistä osoitteessa ansiomerkit.fi

5 kommenttia artikkeliin ”Askarruttaako ansiomerkin käyttö? Näin käytät merkkiä oikeaoppisesti

  1. Voiko laittaa kunnan itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen muiden ansiomerkkien ”seuraan” minulle luovutettu harrastemerkki ”Vanhempi laivuri”. Antaja Pohjois-Savon Wanhat Laiwat ry. täyttäessäni 50 vuotta. Kyseessä on siis harraste yhdistyksen myöntämä ansiomerkki. Lisäksi kysyn kuinka se mahdollisesti kiinnitetään kunniamerkkien joukkoon. ( Kauppakamarin myöntämät kunniamerkit ja tasavallan presidentin myöntämä kunniamerkki. )

  2. Voiko Helsingin kaupungin myöntämää 30 vuotias ansiomerkkiä käyttää esim. Oman äidin hautajaisissa?

  3. Olen ollut pelastuspuolen vapaaehtoisena jonkin aikaa ja saanut erilaisia merkkejä tai pinssejä:
    – VPK-ajalta I-luokan merkki, 30 v vpk-merkki ja vanhempi sammutusmiesmerkki
    SPR:n toiminnasta 7 merkkiä (pinssiä)
    Yksi hopeinen ansiomerkki joka on eri ”luokkaa” kuin nämä muut joka ei sovi samalle kertaa kuin edellä mainitut
    Voinko tai jos voin niin miten laitan nämä merkit puserooni

  4. Hei.
    minulla kolme Keskuskauppakamarin myöntämää ansiomerkkiä. Nyt minulle on myönnetty 40 vuoden merkki. Voinko laittaa kaikki merkit yhtä aikaa ja miten ne laitetaan naisen pukuun?

    Tiedosta kiittäen

  5. Merkkejä voi kantaa yhtä aikaa. Naiset kiinnittävät merkit vasempaan rintapieleensä, suunnilleen samalle tasolle kuin missä miesten puvun taskunsuu sijaitsisi. Useampaa merkkiä yhtä aikaa kannettaessa arvokkain merkki, tässä tapauksessa korkein vuosimäärä, tulee lähimmäksi vartalon keskilinjaa, ja muut merkit kiinnitetään samalle korkeudelle arvokkuusjärjestyksessä kohti kainaloa.

    Lisäohjeita sekä video, jossa kiinnitys näkyy hyvin, löytyy täältä: https://ansiomerkit.fi/ansiomerkit/nain-kaytat-ansiomerkkia/

Kommentointi on suljettu.