Soten veromalli on selkeä

Hallituksen päättämä soten veromalli on selkeä ja antaa mahdollisuuden jopa yksinkertaistaa verotusta. Verotus on kuitenkin vasta osa soten rahoitusratkaisua.

0015658r

Eräs etappi vuosia jatkuneessa sote-väännössä saavutettiin, kun hallitus linjasi sote-uudistuksen pääperiaatteista 6.4. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös soten verolinjaus. Hallitus päätti kerätä soten rahoituksen kansalaisilta osana valtion tuloveroa. Sote-rahoituksen muut osat eli valtion rahoitus sote-aluille ja sote-alueiden rahoitus palveluntuottajille jäivät vielä jatkovalmistelussa pohdittaviksi.

Verojen keräämiseen kansalaisilta oli kaksi periaatteellista päävaihtoehtoa: 1) Maakuntavero, jolla kukin alue rahoittaa omat palvelunsa tai 2) valtionvero, jolloin verotulot jaetaan sote-alueille erikseen sovittavien kriteerien mukaisesti. Hallitus päätti jo viime vuoden puolella, että rahoitusmalli on valtiovetoinen. Syy oli yksinkertainen: valittu 15 alueen sote-malli ei mahdollista sote-alueiden itsenäistä verotusta, sillä kaikilla alueilla väestön verotulot eivät riitä menojen katteeksi.

Hallituksen pohdittavaksi jäikin käytännössä se, minkälaisena verona valtio rahoituksen kerää. Mahdollisia vaihtoehtoja olivat muun muassa verojärjestelmän laajempi uudistus, valtion tuloveroasteikkoihin sisällytetty vero tai kokonaan uusi veromuoto, niin sanottu sote-vero. Hallitus valitsi mallin, jossa rahoitus kerätään osana valtion tuloveroa. Samassa yhteydessä hallitus linjasi hallitusohjelman mukaisesti, että kenenkään verotus ei kiristy.

Verojärjestelmän näkökulmasta soten rahoituksen kerääminen osana valtion tuloveroa on hyvä ratkaisu. Usean eri veron periminen samasta veropohjasta, eli tässä tapauksessa ansiotuloista, monimutkaistaa järjestelmää tarpeettomasti ja lisää verotuksen kiristysmahdollisuuksia. Uudistuksen yhteydessä pitäisikin tarkastella kriittisesti myös muita ansiotuloista kerättäviä veroja ja sisällyttää ne valtion tuloveroasteikkoihin. Näin voidaan minimoida päättäjien kiusaus kiristää ansiotulojen verotusta hieman piilotellusti.

Valittu veromalli on vain osa rahoitusratkaisua.

Selvää on, että kaikki mahdolliset veromallit voivat johtaa verotuksen kiristymiseen. Nyt valittu malli sisältää kuitenkin pienimmän pahan tässä suhteessa: veron kiristymisestä päättää eduskunta osana valtion veroa. Malli ei siis sisällä useaa eri kiristyskohdetta eikä myöskään anna usealle eri taholle oikeutta toteuttaa kiristyksiä. Jo nykyisissä valtion ja kunnan erillisissä verotusoikeuksissa on tarpeeksi päänvaivaa, kun kokonaisveroastetta yritetään pitää kurissa. Maakuntien erillinen verotusoikeus onkin kuolleena syntynyt ajatus.

Valittu veromalli on vain osa rahoitusratkaisua. Seuraavaksi mietitään, miten rahat jaetaan sote-alueille ja miten kunnille kompensoidaan verotulojen menetys. Kunnat nimittäin pakotetaan alentamaan veroprosenttiaan sillä keskimääräisellä prosenttiyksiköllä, joka vastaa valtiolle siirtyvää rahoituspottia. Kuntien sote-menot vaihtelevat suuresti, eivätkä ne vastaa monessakaan kunnassa kunnallisveron prosenttiperusteista alenemaa. Siirtyminen uuteen malliin edellyttää siis verotulojen kompensaatio- ja tasausjärjestelmää.

Kunnille maksettavilta valtionosuuksilta täytyy vaatia läpinäkyvyyttä ja kannustavuutta. Samaa on tietenkin edellytettävä myös sote-alueille annettavalta rahoitukselta, jotta sote-uudistuksen tavoitteet säästöistä sekä terveys- ja hyvinvointierojen kaventumisesta saavutetaan.

Sote-rahoituksen selkein ja yksinkertaisin osa on nyt päätetty. Vaikeimmat palikat vielä puuttuvat, niiden valmistelua seuraamme mielenkiinnolla.

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 11.4.2016.