Jos mielit maailmalle, lisää panostuksia markkinointiin!

Kun tähdätään maailmanmarkkinoille suomalaisilla tuotteilla ja palveluilla on otettava kaikki panokset käyttöön. Ei riitä, että on loistava tuote tai palvelu, jos kukaan muu ei tiedä siitä. Tarvitsemme lisää panostuksia markkinointiin. Yrityksissä pitää muistaa, että markkinointi on liikevaihdon kasvattaja eikä myynnin tukifunktio.

anne_korkiakoski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laadukkaan markkinoinnin äänitorven Anne Korkiakosken mukaan suomalaisten markkinointiosaamisessa ei ole kansainvälisesti verrattuna puutteita, vaan puutteet ovat liian pienissä panostuksissa ja siinä, että emme uskalla olla riittävän rohkeita.

“Kun panostamme muihin maihin verrattuna markkinointiin vähemmän, eli teemme vain välttämättömän – ei se kovassa kilpailussa riitä”, Korkiakoski sanoo.  

Kisa kansainvälisillä markkinoilla on kova ja siksi yrityksen ja sen tuotteiden ja palveluiden löytymiseen ja erottumiseen täytyy panostaa yhä enemmän. Pitää muistaa tuotteistaminen, kaupallistaminen, kanavat ja markkinointi.

“Meidän kansainväliset kilpailijat eivät ole meitä parempia tuotteissaan ja palveluissaan, mutta he käyttävät panoksia enemmän siihen, että heidät löydetään ja tunnistetaan. Asiakkaan kiinnostus ja ostohalukkuus kohdistuvat niihin tuotteisiin, palveluihin ja brändeihin, joita he tunnistavat ja löytävät”, tiivistää Korkiakoski.

Korkiakoski vinkkaa suomalaisille vientiyrityksille kolme asiaa, joihin markkinointipanostukset kannattaisi suunnata:

  • Kysy nykyisiltä ja potentiaalisilta asiakkailta, mistä ja miten he etsivät tietoa ja saavat vinkkejä.  
  • Käytä niitä kanavia ja keinoja, joita he käyttävät – älä niitä kanavia tai keinoja, joista itse satut pitämään ja joita jo käytät. Kysy heiltä myös siitä, miksi he ostaisivat teiltä;  syynä on harvoin halvin hinta. Eli opi kehumaan omat tuotteet ja palvelut oikein.
  • Ole markkinoinnissa rohkea, kokeile uutta ja erotu kilpailijoista

Suomalaiset yritykset ovat jääneet jälkeen monista kilpailijoista verkkokaupan hyödyntämisessä, mutta takamatkaltakin voidaan yltää kärkikahinoihin –  jos niin halutaan ja päätetään.

“Yritykset voisivat vaikka aloittaa siitä, että kääntävät verkkokauppansa eurooppalaisille pääkielille – englanti ei yksin riitä. Sen jälkeen tulee myös markkinoida verkkokauppaa, jotta se ei jää piiloon bittiavaruuteen”, ohjeistaa Korkiakoski.

Markkinoinnin konkari, hallitusammattilainen Anne Korkiakoski herättelee suomalaisia yritysjohtajia Keskuskauppakamarin Kansainvälisen kaupan päivässä 24.11.2016 otsikolla “Onko autossamme liian pieni moottori? Ymmärtääkö yritysjohto viestintää ja brändäystä – miten vastaamme markkinoiden muutokseen?”

Paikalla myös monta muuta alansa huippua, mm Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan, OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen, Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola, Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas, EU-komission kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi, alivaltiosihteeri Matti Anttonen ja kansliapäällikkö Jari Gustafsson. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.

2 kommenttia artikkeliin ”Jos mielit maailmalle, lisää panostuksia markkinointiin!

  1. Mitenkäs olisi, (ihkailmainen vihje), jos toteutettaisiin ”SupiSuomalainen” HyMe ja Tume eli hyödykkeiden ja tuottajien media?

  2. Kyllä vientikoulutettu, kohdemaasta kotoisin oleva henkilö, saa kauppaa paremiin aikaan kuin kielitaitoinenkin suomalainen!

Kommentointi on suljettu.