USA:n vaalien aiheuttama epävarmuus myrkkyä taloudelle myös Suomessa

USA:n tulevalta presidentiltä kaivataan pikaisesti selkeät poliittiset ja taloudelliset linjaukset, toteaa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori. Kolmanneksi tärkeimmän vientimaamme vahva talouskasvu olisi Suomen kannalta toivottavaa. USA:n aktiivinen kauppapolitiikka voi kitkeä vapaamatkustajuutta globaalissa taloudessa.   

usa_lippu

USA:n tuleva talouslinja on räväkän vaalikampanjan takia jäänyt hämäräksi. Kasvava epävarmuus ei edistä USA:n eikä maailmantalouden kasvua. Vaikutukset tuntuvat Keskuskauppakamarin johtajan Timo Vuoren mukaan Suomessa asti. Jos USA:n talouskasvu hyytyy, useat vientiyrityksemme kärsivät.    

“Olipa voittaja kumpi tahansa, Suomen on syytä säilyttää hyvät poliittiset ja taloudelliset suhteet USA:han, joka nousi viime vuonna Suomen kolmanneksi tärkeimmäksi vientimaaksi Ruotsin ja Saksan jälkeen. Suomen on osattava tehdä yhteistyötä niin Clintonin kuin Trumpin hallinnon kanssa, oli heistä henkilöinä mitä mieltä tahansa”, toteaa Vuori.   

Huhut TTIP:n kuolemasta ennenaikaisia

Kuuman vaalikeskustelun aikana Donald Trump ja Hillary Clinton ovat esittäneet kriittisiä kommentteja vapaakaupasta ja jopa vaatineet Aasian maiden kanssa neuvotellun TTP-kauppasopimuksen avaamista uuteen käsittelyyn. Trump on vaatinut Etelä-Amerikan maiden kanssa tehdyn Nafta-sopimuksen purkamista ja muurien rakentamista Meksikon rajalle.

Euroopassa onkin herännyt huoli kasvavasta protektionismista USA:ssa sekä EU:n ja USA:n TTIP-kauppaneuvotteluiden kariutumisen vaarasta. Timo Vuoren mukaan USA:n presidentillä on toki merkittävä mahdollisuus vaikuttaa maailmankauppaan ja sen sääntelyyn. Trump ja Clinton ovat olleet ennen kaikkea huolissaan nousevien talouksien kuten Brasilian, Kiinan, Intian ja Meksikon epäterveistä toimintatavoista. Tästä esimerkkinä on teräksen hinnan tai työvoimakustannusten polkeminen, jolla maat saavat kohtuutonta kilpailuetua suhteessa USA:han ja muihin läntisiin teollisuusmaihin.

“En usko USA:n kauppakumppanina kääntyvän sisäänpäin. Sen sijaan on todennäköistä, että kansallisista paineista johtuen Clinton ja Trump joutuvat presidenttinä ottamaan entistä tiukemman linjan kauppapolitiikassa suhteessa Kiinaan ja muihin nouseviin talouksiin.”

Samalla USA tarvitsee vahvaa globaalia kauppakumppania kaupan pelisääntöjen uudistamisessa, mikä sopii hyvin Euroopalle. Onnistunut EU:n ja USA:n välinen TTIP-sopimus voi Vuoren mukaan osoittautua tehokkaaksi keinoksi ohjata kansainvälisen talouden pelisääntöjä.

“USA ei tule hylkäämään aktiivista kauppapolitiikkaa globaalin talouden ohjauskeinona, mutta maa voi koventaa otteitaan vapaamatkustajia kohtaan. Huhut TTIP:n kuolemasta ovat siis ennenaikaisia”, sanoo Vuori.