Supercellin, Nyhtökauran ja Oulun keulakuville Suomi 100 -erikoisansiomerkit

Keskuskauppakamari on myöntänyt ensimmäiset Suomi 100 -erikoisansiomerkit kymmenelle ansioituneelle yritysjohtajalle ja vaikuttajalle. Satavuotismerkillä palkitaan merkittävästä työstä yritysten, elinkeinoelämän ja isänmaan puolesta.

100v-ansiomerkki

Ensimmäisten palkittujen joukossa on eri alojen edustajia eri puolilta Suomea. “Palkitut ovat esimerkillisellä tavalla onnistuneet yhdistämään innovaatiot, kansainvälisyyden ja korkean laadun. Suomi voi olla ylpeä heistä!” Risto E. J. Penttilä onnittelee.

Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä on myönnetty vuodesta 1929 asti, ja niillä on valtion tunnustama asema. Suomi 100 vuotta -erikoisansiomerkki on osa satavuotisen Suomen juhlintaa.

Kymmenen ensimmäistä satavuotismerkin saajaa ovat:

Väinö H. Broman, Broman Group, perustaja, Joensuu
Broman on merkittävä Pohjois-Karjalan maakunnan kehittäjä ja alueen elinkeinoelämän vaikuttaja. Hänen 52 vuotta sitten perustamansa autojen varaosa- ja tarvikekauppa on kasvanut Broman Group -konserniksi ja saanut lukuisia tunnustuksia, mm. Vuoden eurooppalainen perheyritys 2013, Vuoden perheyritys 2015 ja Vuoden kouluttajayritys 2016.

Maija Itkonen, perustaja ja toimitusjohtaja, Gold&Green Foods Oy, Helsinki
Itkonen on menestynyt sarjayrittäjä, joka tunnetaan mm. PowerKiss-teknologiayrityksestä ja Nyhtökauran kaupallistamisesta. Hän on taideteollisen korkeakoulun kasvatti ja toimii roolimallina yrittäjyydestä.

Teresa Kemppi-Vasama, hallituksen puheenjohtaja, Kemppi Oy, Lahti
Kemppi-Vasama on Suomalaisen Työn Liiton puheenjohtajana toiminut aktiivisesti Suomessa tehtävän työn puolestapuhujana. Hän on hallituksen puheenjohtaja hitsausalan ratkaisuja valmistavassa Kemppi Oy:ssä, joka yhdistää onnistuneesti korkean laadun ja digitaalisuuden. Kemppi Group Oy valittiin vuonna 2014 Suomalaiseksi perheyritykseksi.

Linda Liukas, lastenkirjailija, kuvittaja, Rails Girlsin perustaja
Liukas on uuden ajan yrittäjä yhdessä ja yksin. Hän on käyttänyt onnistuneesti joukkorahoitusta ja opettaa nuorille naisille koodausta. Hänen koodisatukirjansa ovat menestyneet kansainvälisesti.

Risto Lähdesmäki, perustaja ja toimitusjohtaja, Idean, Piilaakso/Jyväskylä
Lähdesmäki on design-palveluiden, mm. käyttöliittymien ja käyttäjäkokemuksen suunnittelun, edelläkävijä. Hän johtaa maailman nopeimmin kasvavaa listaamatonta design-yhtiötä, joka on kasvanut kolmen vuoden ajan 60 prosenttia vuodessa.

Jan Meyer, toimitusjohtaja Meyer, Turku
Meyeriä voidaan pitää suomalaisen laivanrakennusteollisuuden pelastajana. Hän johtaa yritystä, joka on saanut merkittäviä tilauksia ulkomailta ja luonut uusia työpaikkoja.

Ilkka Paananen, toimitusjohtaja, Supercell Oy, Helsinki
Paananen on menestynyt yrittäjä, innovaattori ja vienninedistäjä, joka on monipuolisesti mukana luomassa parempaa Suomea.

Matti Pennanen, Oulun kaupunginjohtaja
Pennanen on Oulun uudistumisen merkittävä moottori. Hänen toiminnassaan on kantavina teemoina elinkeinoelämän mahdollisuuksien ja merkityksen korostaminen, haastaminen kasvuun ja kaupungin yrityspalveluiden ja vetovoimatekijöiden kehittäminen.

Marianne Saarikko Janson, perustaja, lakipalveluyritys Fondia, Helsinki
Saarikko Janson on luonut uuden toimintamallin lakipalvelujen hankkimiseen ja onnistunut kasvattamaan yritystään kannattavasti.

Asko Schrey, toimitusjohtaja, Accountor, Helsinki
Schrey toimii suurimman suomalaisen taloushallintoyrityksen pääomistajana ja toimitusjohtajana. Hän on luotsannut yrityksen kovaan kansainvälistymisvauhtiin.

Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä myönnetään saman työnantajan palveluksessa kertyneistä työvuosista, pitkästä työurasta elinkeinoelämässä sekä ainutlaatuisesta työsuorituksesta. Suomi 100 vuotta -erikoisansiomerkille ei ole työsuhteen pituuteen liittyvää rajoitetta, vaan sitä voi hakea kaikille ansioituneille työntekijöille. Yritykset voivat hakea merkkiä tiimeille tai useammille ansiokkaasti toimineille henkilöille. Ansiomerkkien myöntämisestä päättää Keskuskauppakamarin ansiomerkkilautakunta, jonka jäsenet edustavat elinkeinoelämän eri aloja. Lautakunnan puheenjohtajana toimii Risto E. J. Penttilä ja varapuheenjohtajana Veli-Matti Mattila.

Tutustu ansiomerkkeihin: www.ansiomerkit.fi