Kasvua, kipua ja kysymysmerkkejä

Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden neuvonantaja. Aiemmin Laajava on toiminut mm. suurlähettiläänä Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.


Suomen ja maailman taloudesta alkuvuoden aikana kantautuneet tiedot ovat vihdoin luvanneet parempia näkymiä tuleville vuosille. Eri ennusteita laativat instituutiot ovat korjailleet Suomen kasvulukuja ylöspäin, ja maamme on vihdoin pääsemässä eroon pitkään jatkuneesta alamäestä, jota itse asiassa olemme pienin vaihteluin kokeneet aina finanssikriisistä 2007-2008 lähtien.

Tähän saakka Suomen heiveröistä kasvua on ylläpitänyt kotimainen kysyntä, mutta nyt vientimarkkinoillamme näyttää syntyvän uusia mahdollisuuksia. Itse asiassa niin hyvin Yhdysvalloissa kuin myös Euroopassa, Aasiassa ja kehittyvissä talouksissa ovat näkymät verraten suotuisat. IMF arvioi muutama kuukausi sitten, että maailmantalouden yleisen kasvun tason voidaan odottaa nousevan noin 3 prosenttiin, mahdollisesti ylikin.

Muutos on merkittävä, sillä viime vuosina olemme tottuneet siihen, että uutiset kasvukauden alkamisesta ovat kerta kerran jälkeen osoittautuneet perusteettomiksi. Syyt ovat olleet ilmeiset: euroalueen monet ongelmat, energiahintojen painuminen alas, monien maiden, mm. Kiinan velkataakka, pelot ylikapasiteetista ja arviot Yhdysvaltain kasvun heiveröisyydestä.

Nyt yleiset pelot ovat väistyneet sivummalle. Deflaatiokaan ei enää ole keskuspankkien päällimmäisin ongelma. USA:n keskuspankki FED on aloittanut varovaisen korkotason noston, joka on signaali siitä, että se pitää Yhdysvaltain talouden kasvunäkymiä vakaina. Jopa Japanissa on merkkejä pitkän taantuman taittumisesta. Euroalue on kasvussa.

Venäjän talouden suuret ongelmat kuten suuri riippuvuus energian hinnoista eivät ole poistuneet, mutta sielläkin inflaatio on saatu siedettävälle tasolle, ja talouden yleisluvut eivät enää ole miinusmerkkisiä.

Kuinka orastava kasvu saadaan pysyvälle pohjalle yhtä aikaa kaikkialla, on nyt iso kysymys. Keskuspankeilla on toki tärkeä rooli. Mutta myös rakenteita tulisi monissa maissa kuten esimerkiksi Suomessa ehdottomasti korjata. Riittääkö tähän poliittista tahtoa, jää nähtäväksi.

Kuinka orastava kasvu saadaan pysyvälle pohjalle yhtä aikaa kaikkialla, on nyt iso kysymys.

Viennistä riippuvaiselle Suomelle uutiset ovat siis ylisummaan aika positiivisia. Kasvavia markkinoita näyttää avautuvan joka puolella. Huolet kilpailukyvystämme kuitenkin painavat odotuksia alaspäin.

Vaikka maailmantalouteen toki mahtuu monia yksittäisiä valopilkkuja ja mittaamattomasti erilaisia mahdollisuuksia, ovat isot kokonaisuudet kuitenkin riippuvaisia muutamista suurimmista talouksista ja niiden tilanteesta.

Yhdysvalloissa markkinat suorastaan riehaantuivat presidentti Trumpin astumisesta virkaansa. Kun talouden fundamentit näyttivät kohtuullisen hyviltä ja samalla uusi presidentti lupaili veronalennuksia, deregulaatiota ja julkisen talouden suurpanostuksia infrastruktuuriin, pörssikurssit ampaisivat kohti kattoa. Toisaalta Trumpin epäonnistumiset vaalilupaustensa toimeenpanossa etenkin terveydenhoitouudistuksen osalta ovat jonkin verran muuttaneet kuvaa, eivätkä massiiviset veronalennukset näytä enää yhtä todennäköisiltä. Valtionvelkaa ei myöskään haluttaisi kasvattaa.

Suurimmat kysymysmerkit ja potentiaaliset kipupisteet ovat kuitenkin yleisemmällä poliittisella puolella.

Kaikki kansainväliset instituutiot mukaan lukien IMF, Maailmanpankki, WTO ja OECD ovat olleet huolestuneita mahdollisuudesta, että Yhdysvallat turvautuu Trumpin vaaliohjelman mukaisesti protektionismiin. Tämä ei voisi rajoittua pelkästään Yhdysvaltoihin, vaan seurauksena olisi suuria riitaisuuksia, äärimmäisessä tapauksessa jopa kauppasotia. Kaupan vaikeudet tyrehdyttäisivät todennäköisesti varsin pian koko maailman kasvukauden puhumattakaan muista suuren luokan ongelmista.

Runsas vuosi sitten ennen amerikkalaisten puoluekokouksia oli vaikea löytää analyytikkoa, joka olisi ennustanut silloisten republikaanikandidaattien joukosta juuri Donald J. Trumpin nousevan heidän presidenttiehdokkaakseen saati yltävän vaalivoittoon ja Valkoisen talon isännäksi. Kuva: Shutterstock

Runsas vuosi sitten ennen amerikkalaisten puoluekokouksia oli vaikea löytää analyytikkoa, joka olisi ennustanut silloisten republikaanikandidaattien joukosta juuri Donald J. Trumpin nousevan heidän presidenttiehdokkaakseen saati yltävän vaalivoittoon ja Valkoisen talon isännäksi. Vaalitaistelukaan ei ansainnut tyylipisteitä. Vaikka lopulta ratkaisevaan rooliin nousivat muutamat keskilännen alueet ja vain noin 80 000 äänestäjän valinnat Trumpin hyväksi, tulos eli vaalikollegion enemmistö oli selvä. Hillary Clintonin äänisaalis koko maan väestöstä oli 2,8 miljoonaa enemmän, mutta kannattaa muistaa, että jos luvuista poistetaan suurimmat demokraattien niin sanotut varmat osavaltiot Kalifornia ja New York, Trump voitti muualla maassa noin 3 miljoonalla äänellä. Maa on siis erittäin jakautunut, mikä näkyy nyt presidentin heikkona suosiona muiden kuin hänen ydinkannattajiensa keskuudessa.

Syitä tulokseen on tietenkin monia. Yksi yleisimmin esitetyistä kiinnittää huomiota globalisaatioon ja sen vaikutuksiin etenkin vähän koulutusta saaneiden hivenen vanhempien teollisuuden ja palvelualojen työntekijöiden tilanteeseen. He eivät enää koe perinteistä amerikkalaista unelmaa. Palkat ovat polkeneet paikoillaan pitkään eikä uusia työmahdollisuuksia oikein ole, vaikka Yhdysvalloissa uusia työpaikkoja runsaasti syntyykin. Kaikista ei voi tulla ohjelmoijia tai elektroniikkainsinöörejä. Kyseessä on suuren luokan yhteiskuntapoliittinen ongelma.

Demografinen muutos

Demokraatteja on viime vuodet tuntunut motivoivan Yhdysvaltain demografinen muutos, jossa erilaisten vähemmistöjen eli potentiaalisten uusien demokraattiäänestäjien määrä jatkuvasti kasvaa. Siksi puolueen huomio onkin nyttemmin kiinnittynyt aivan muihin asioihin kuin perinteisen valkoisen työväestön tilanteeseen. Itä- ja länsirannikoilla eletään myös kulttuurin, arvojen ja elämäntapojen suhteen aivan eri maailmoissa kuin syvällä maan keskiosissa.

Tätä tilaisuutta Trump käytti tehokkaasti hyödykseen. Jonkinlaisena esikuvana hänellä lienee presidentti Andrew Jackson (virassa 1829-1837), jota pidetään ensimmäisenä ”kansanpresidenttinä”. Jackson oli ristiriitoja herättävä populaarijohtaja, joka muun muassa perusti demokraattisen puolueen ja korosti Yhdysvaltojen olevan pohjimmiltaan amerikkalaisten kansallisvaltio, jonka ydintehtävänä on turvata Amerikan kansan fyysinen ja materiaalinen hyvinvointi.

Kyvykkäänä reality-TV-persoonana Trump kertoi ydinkannattajakunnalleen helppotajuisesti juuri niitä asioita, joita he halusivat kuulla.

Kyvykkäänä reality-TV-persoonana Trump kertoi ydinkannattajakunnalleen helppotajuisesti juuri niitä asioita, joita he halusivat kuulla. Viestit ja lupaukset olivat yksinkertaisuudessaan selkeitä ja vetosivat tunteisiin. Kuka voi vastustaa tavoitetta ”Make America Great Again!”, vaikka todellisuudessa kääntyminen sisäänpäin pikemminkin heikentää Yhdysvaltoja? Vastaehdokas leimattiin parantumattomaksi eliitin edustajaksi, joka oli sekaantunut laittomuuksiin sähköpostiensa kanssa. ”Lock her up!”, kajahti väkijoukosta.

Sinänsä on tietenkin erinomaista, että merkittävä määrä amerikkalaisia, jotka eivät olleet vuosikausiin viitsineet edes äänestää vakuuttuneina siitä, että kaikki jatkuu aina samanlaisena, nyt innostui lähtemään uurnille. Edellisissä vaaleissa presidentti Obama onnistui tekemään saman nuoremmalle sukupolvelle.

Trump on myös ensimmäisinä viikkoinaan kutsunut Valkoiseen taloon suuren joukon talouselämän toimijoita ja muidenkin alojen edustajia. Trumpilta odotetaan talouden kannalta positiivisia tuloksia.

Vaikka uutta presidenttiä on hänen ensimmäisten kuukausiensa kuluessa kritisoitu paljon, on ulkomaailman syytä lähteä siitä, että Trump on demokraattisissa vaaleissa valittu Yhdysvaltain presidentti, jonka kanssa eri maiden on tultava toimeen.

Presidentti Trumpin viestit virkatehtävissään ovat noudattaneet samoja latuja kuin kampanjan aikana. Monien olettaessa, että kyseessä olivat vain vaalitaktiset retoriset heitot, uusi presidentti onkin alkanut toteuttaa lupauksiaan kirjaimellisesti. Trumpin hallinnon alkujakso on antanutkin varsin paljon osviittaa siitä, mitä hänen kautensa tulee sisältämään. Kuva ei varmasti ole kaikkien eikä myöskään useimpien ulkovaltojen mieleen, kuten luottamusta osoittavien numeroiden ja Yhdysvaltain yleisen maineen alamäki kertovat.

Olemme tottuneet ymmärtämään Yhdysvaltain roolin maailmassa yleisen vakauden ja ennustettavuuden takaajana, eräänlaisena koko liberaalin kansainvälisen järjestyksen takuuvaltiona. Siihen ovat kuuluneet perusarvojen kuten demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen ja niitä tukevat kansainväliset instituutiot. Tätä Woodrow Wilsonin ja muiden kansainvälisesti orientoituneiden presidenttien linjaa on rakennettu aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien, kun Britannian suurvaltarooli heikkeni ja Yhdysvaltain ratkaisevasti vahvistui. Rooli ei ole toteutunut aina ilman virheitä. Päinvastoin, etenkin kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen toimintaa on Vietnamista lähtien hyvin perustein myös voimakkaasti kritisoitu.

Olemme tottuneet ymmärtämään Yhdysvaltain roolin maailmassa yleisen vakauden ja ennustettavuuden takaajana, eräänlaisena koko liberaalin kansainvälisen järjestyksen takuuvaltiona.

Yhdysvaltain liittolaisverkostot ja globaali rooli ovat olleet koko kansainväliselle vakaalle kehitykselle tärkeitä mutta tietenkin suuresti hyödyttäneet etenkin maata itseään.

Trumpin ihailema jacksonilainen perinne ei ole juurikaan kiinnostunut kansainvälisen yhteisen hyvän edistämisestä vaan korostaa, että pääroolissa tulee aina olla amerikkalaisten oman fyysisen turvallisuuden takaaminen ja heidän oman hyvinvointinsa edistäminen. Eliitti, joka katsoo asioita laajemmasta näkökulmasta, on moniarvoisuudessaan epäilyksenalainen.

Trumpin strateginen neuvonantaja Stephen Bannon tunnetaan juuri tämänkaltaisista ajatuksista. Hän ilmeisesti vaikuttaa hyvin paljon presidentin linjauksiin. Bannon aluaa hajottaa koko nykyisen ”administratiivisen valtion” ja aloittaa kaiken alusta, lähtien ”kansan eikä eliitin” tarpeista.

Presidentti Trumpilla tuntuu olevan kaksi suurta vakaumusta. Ensimmäisen osalta hän tuntuu uskovan, että koko muu läntinen maailma on laiminlyönyt puolustusvelvoitteensa ja maksattanut puolustuksensa kustannukset Yhdysvalloilla. Eritoten tämä koskee Eurooppaa sekä Aasian ja Lähi-Idän rikkaita liittolaisia.

Toinen vakaumus liittyy kansainväliseen kauppaan. Koska Yhdysvaltain aiemmat johtajat ovat tehneet ”huonoja diilejä”, muut maat ovat häikäilemättömästi käyttäneet hyväkseen Amerikan suuria ja vapaita markkinoita. Seurauksena ovat olleet amerikkalaisten työpaikkojen ja investointien virta ulkomaille, epäreilujen kauppatapojen hyväksikäyttö amerikkalaisia vastaan ja yleensäkin Yhdysvaltain etujen syrjiminen. Trump katsoo, että monenkeskisissä järjestelyissä Yhdysvallat joutuu aina maksumieheksi eikä saa omia etujaan riittävästi hoidetuiksi.

Trump pitää itseään ”diilien” mestarina.

Trump pitää itseään ”diilien” mestarina. Epäilemättä hänen liikemiestaustansa New Yorkin piinkovassa kiinteistö- ja rakennusmaailmassa vaikuttaa hänen asenteisiinsa. Trumpin kerrottu neuvottelutaktiikka – vastustajan häkellyttäminen äärimmäisillä ehdotuksilla ja tauon jälkeen todellisten neuvottelujen käyminen molemmille hyväksyttävän tuloksen aikaansaamiseksi, sopinee New Yorkin terävien kyynärpäitten ja uhkailujen maailmaan varsin hyvin. Eri asia on, soveltuuko se valtioiden välisten sensitiivisten poliittisten erimielisyyksien ympäristöön.

Turvallisuuspolitiikan osalta olemmekin kuulleet Yhdysvaltain presidentin ankaria sanoja länsimaiden vapaamatkustajuudesta. Naton muut johtajat ovat saaneet kuulla kunniansa Trumpin vieraillessa Brysselissä. Jäsenmaitten tiedossa toki varsin hyvin on, että puolustuksen sovittuun n tasoon 2 % BKT:sta ei useimmissa maissa ole vielä päästy. Sitä kohden kuitenkin edetään, takarajana vuosi 2024. Olennaisinta ei tietenkään ole pelkkä rahan määrä sinänsä vaan se, mihin varoja käytetään. Trump itse esittää budjetissaan suuria lisäsatsauksia Pentagonille esimerkiksi diplomatian ja kehitysyhteistyön kustannuksella. Myös ympäristöasioiden hoito ajetaan käytännössä alas. Tämä kertoo paljon uuden presidentin maailmankuvasta.

Myös EU on saanut presidentin suorasukaisen tuomion pelkkänä Saksan työkaluna. Brexit on Trumpin mieleen – muut voisivat seurata esimerkkiä. Myös monille muille liittolaisille ja ystäville Trumpilla on ollut kovin kielteistä sanottavaa, jos kohta muut amerikkalaistoimijat ovat pyrkineet vakuuttamaan, että Yhdysvallat heitä kuitenkin arvostaa. Suhde Meksikoon on kärsinyt pahan kerran. Kiinan johtajat ovat olleet hämmentyneitä.

Trumpin suhde presidentti Putiniin ja Venäjään on erikoinen. Yhtäältä Trump pitää Putinia älykkäänä ja tehokkaana johtajana, jonka kanssa hän mielellään tulisi hyvin toimeen. Toisaalta tiedossa ovat Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen yhteiset arviot siitä, että Venäjä on pyrkinyt eri tavoin vaikuttamaan Yhdysvaltain vaaleihin ja poliittiseen prosessiin tavalla, joka on toiminut Trumpin hyväksi ja Clintonin vahingoksi. FBI tutkii asiaa, oikeusministeriö on nimittänyt erityistutkijan, ja useita muitakin tutkimuksia on vireillä kongressin molemmissa kamareissa. Julkisuudessa on esitetty epäilyjä siitä, että Trumpin oma väki olisi jotenkin toiminut yhteistyössä venäläisten kanssa varmistaakseen ehdokkaansa voiton.

Venäjä pysyy siis amerikkalaisten otsikoissa, eivätkä amerikkalais-venäläiset suhteet voi kovin nopeasti parantua. Viimeistään Syyrian tilanteen kärjistyminen kaasuaseen käyttämiseen ja Yhdysvaltain iskuun asianomaiseen tukikohtaan ovat kiristäneet Yhdysvaltain ja Venäjän suhteita niin, ettei yhteistyöstä juuri voida puhua.

Yhdysvaltain ja Kiinan johtajien ensitapaaminen Floridassa näytti puolestaan parantaneen maiden keskinäistä ilmapiiriä, eikä Trump ole enää käyttänyt Kiinan toiminnasta samanlaisia puheenvuoroja kuin kampanjansa aikana. Maat ovat sopineet tutkivansa kauppasopimuksen mahdollisuuksia. Molemmilla on suuri huoli Pohjois-Korean pyrkimyksistä.

Muutoinkin Washingtonissa ovat vahvistuneet viime aikoina realismia korostavat äänenpainot, jotka muistuttavat paljon aiempien republikaanijohtajien puheita. Yhdysvaltain globaalia vastuuta korostava linja ei kuitenkaan ole Trumpin peruskannattajakunnan mieleen.

Yleisenä teemana on presidentin hokema ”America First” eli ennen kaikkea hyvien työpaikkojen palauttaminen Yhdysvaltoihin ja maan neuvotteluvoiman täysimääräinen hyväksikäyttö amerikkalaisten omien etujen puolustamiseksi.

Uuden hallinnon kauppapolitiikassa on otettu ensimmäiset askeleet, mutta täsmällisempi linja on vasta hahmottumassa. Kaupasta vastaavat keskeiset päättäjät on nimitetty ja organisaatiota rakennellaan. Yleisenä teemana on presidentin hokema ”America First” eli ennen kaikkea hyvien työpaikkojen palauttaminen Yhdysvaltoihin ja maan neuvotteluvoiman täysimääräinen hyväksikäyttö amerikkalaisten omien etujen puolustamiseksi. Väylänä ovat bilateraalineuvottelut, monenkeskisiin järjestelyihin Trump suhtautuu epäilevästi. Tyynen meren suursopimuksesta TPP:stä Yhdysvallat jo irtautui, ja Pohjois-Amerikan NAFTA-vapaakauppasopimusta tullaan uudistamaan tai siitä luovutaan. Euroopan kanssa aiemmin hahmoteltu TTIP ei ole ollut Trumpin hallinnon kaavailuissa juurikaan esillä.

Trumpin hallinnon suurimmat huolet kauppapolitiikassa koskevat kuitenkin Kiinaa. Kiinan kauppatapoja pidetään epäreiluina ja markkinataloudelle vieraina. Tällöin amerikkalaiset viittaavat mm. suurten valtiollisten yhtiöiden valtiontukiin, edullisiin lainoihin, Kiinan valuutan arvoon sekä henkisen omaisuuden suojan puutteisiin esimerkiksi silloin, kun amerikkalainen yritys investoi Kiinaan. Kuten tunnettua, amerikkalaiset kuluttajat ovat vuosikausia tottuneet edullisiin kiinalaisiin tuotteisiin ja ostavat niitä mielellään. Kauppatase onkin vahvasti Kiinalle ylijäämäinen. Toisaalta Kiina on yksi suurimpia Yhdysvaltain valtionvelan rahoittajia.

Käytännössä uusi hallinto kiteyttää kauppapoliittiset prioriteettinsa seuraavasti:

  1. Huolehditaan aiempaa paremmin siitä, että Yhdysvallat pystyy turvaamaan etunsa esimerkiksi WTOssa vetoamalla suvereniteettiinsa
  2. Käytetään tehokkaasti hyväksi kaikkia Yhdysvaltain oman lainsäädännön sallimia keinoja epäreilun kaupankäynnin suitsimiseksi
  3. Avataan määrätietoisesti uusia markkinoita Yhdysvaltain tuotteille ja palveluksille
  4. Neuvotellaan parempia sopimuksia, jotka ottavat huomioon myös yleisemmät vaikutukset Yhdysvaltain talouteen ja työllisyyteen

Presidentti Trumpilla on myös tarkoituksena uudistaa koko Yhdysvaltain verolainsäädäntö eritoten yritysverotusta koskevilta osiltaan. Hallinto on luvannut konkreettisia ehdotuksia elo-syyskuussa 2017. Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä aikataulu.

Perusajatuksena verouudistuksessa kuitenkin on, että yritysten yleistä verotusta alennetaan, vientiä helpotetaan ja tuontia vaikeutetaan. Amerikkalaisten yritysten paluuta takaisin Yhdysvaltoihin, investoimaan sinne ja luomaan amerikkalaisille hyviä työpaikkoja halutaan edistää ja lähtöä muihin maihin vaikeuttaa. Mitä keinovalikoimaa tähän käytetään, on toistaiseksi auki.

Yhdysvallat on noussut myös Suomen ulkomaankaupassa hyvin merkittävään asemaan kolmanneksi tärkeimpänä vientimaana Saksan ja Ruotsin jälkeen. Korkean teknologian ja palvelujen viennin osalta Yhdysvallat on Suomelle erittäin keskeinen. Yhdysvaltain käytännön kauppapoliittisilla toimilla on siten suuri merkitys monille suomalaisille yrityksille ja niiden strategioiden toteutumiselle.

Euroopan unioni juhli maaliskuussa 2017 syntymänsä 60-vuotisjuhlaa. Tunnelmaa väljähdytti jossain määrin edessä oleva Brexit eli prosessi, jonka myötä Iso-Britannia eroaa unionista ja pyrkii solmimaan sen kanssa uuden vapaakaupan turvaavan sopimuksen.

Kyseessä on tunnetusti ensimmäinen kerta, kun Lissabonin sopimuksessa olevaa mahdollisuutta käytetään hyväksi. Jäljelle jäävä 27:n maan unioni pyrkii vakuuttamaan yhtenäisyyttään, mutta Britannian ero nostaa väistämättä esille monia suuria kysymyksiä.

Brittien poistuminen riveistä on sinänsä unionille kiistaton tappio: kuudesosa unionin taloudesta ja kahdeksasosa sen väestöstä. Vaikka brittien skeptisyyttä unionia kohtaan usein arvostellaan, on syytä muistaa, miten merkittävän panoksen heidän diplomaattinsa ja muut toimijat ovat antaneet unionin kehitykselle ja yleiselle uskottavuudelle. Brexitin myötä unionista poistuu paitsi noin puolet Euroopan ydinasekyvystä ja tärkeä kyky projisoida voimaa eri puolelle maailmaa myös toinen eurooppalainen paikka YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä.

Britannian hallitus on ilmoittanut Lissabonin sopimuksen artiklan 50 mukaisesti halukkuutensa erota unionista. Kesäkuussa pidetään Britanniassa parlamenttivaalit. Neuvotteluihin valmistaudutaan puolin ja toisin. Unionin lähtökohtana on, että ensiksi käsitellään kysymys brittien erosta ja vasta sen jälkeen on mahdollista neuvotella uudesta sopimuksesta. Pääministeri Mayn lahtökohta on, että kummastakin olisi asianmukaista neuvotella samanaikaisesti. Tulevaan suhderatkaisuun viitataan myös asianomaisessa eroartiklassa. Britannian tavoitteena on sopia syvästä ja erityisestä kumppanuudesta EU:n kanssa sekä talouden että turvallisuuden aloilla. Eroprosessin loppuunsaattamiselle on aikaa kaksi vuotta, jonka jälkeen ero tapahtuu mahdollisesti myös ilman sopimusta v. 2019, elleivät unionimaat päätä lisäajasta.

Selvää on, että Brexit-prosessi vie energiaa monen muun asian käsittelyltä ja sävyttää koko unionin toimintaa eri tavoin, koska brittiero luonnollisesti vaikuttaa paitsi unionin myös monen yksittäisen jäsenmaan intresseihin.

Unionin päämiehet ovat lausunnoissaan korostaneet yhtenäisyyttään ja haluaan edetä unionin kehittämisessä. Komissio on esittänyt useita vaihtoehtoisia skenaarioita, joista eniten esillä on ollut kysymys siitä, pitäisikö unionin hyväksyä käytännössä eritahtisuus integraation tavoitteiden saavuttamisessa, minkä perussopimus sallii. Mitä johtopäätöksiä Britannian erosta lopulta tehdään?

Keskeisten EU-maiden vaalien tulokset vaikuttavat myös olennaisesti unionin sisäiseen dynamiikkaan ja tavoiteasetantaan.

Joka tapauksessa Euroopan unionin sisäinen dynamiikka muuttuu Brexitin jälkeen. Saksa, joka on useimmiten voinut saada tukea markkinaehtoisille uudistuksille ja järkevälle taloudenpidolle Britanniasta, joutuu nyt äänestysnumeroiden valossa tekemään kompromisseja eteläisen Euroopan kanssa. Tämä ei välttämättä miellytä unionin pohjoisia maita kuten Suomea. Saksalle ajatus siitä, että EU:sta tulisi tulonsiirtounioni (transfer union) on kovin vastenmielinen. Yleensäkin yhteisen vastuun lisääntyminen arveluttaa monia maita. Toisaalta poliittisella puolella uudemmat jäsenmaat ovat tottuneet Britannian vankkaan tukeen mm. suhtautumisessa Venäjän pyrkimyksiin ja toimiin. Keskeisten EU-maiden vaalien tulokset vaikuttavat myös olennaisesti unionin sisäiseen dynamiikkaan ja tavoiteasetantaan.

Venäjän talouskehitys on mm. Suomen Pankin mukaan ollut viime vuodet varsin heikkoa ja kasvu miinusmerkkistä. Inflaatio nousi v. 2015 14 %:iin ja rupla heikkeni samana vuonna n. 25 %. Kulutuskysyntä on pysynyt näistä syistä heikkona useita vuosia. Se on puolestaan näkynyt myös Suomessa vähentyneinä turistivirtoina.

Vuosi 2016 osoittautui hieman paremmaksi. Teollisuustuotanto lisääntyi, inflaatio supistui alle viiden prosentin ja ruplan heikentyminen hidastui. Öljyn hintakehitys on parantanut talouden yleiskuvaa, ja öljyntuotanto on huipputasolla. Venäjän vuosikasvun arvioidaan olevan lähiaikoina n. 1 % luokkaa.

Puolustukseen on viime vuosina uhrattu erittäin paljon. Nyttemmin myös näitä menoja on supistettu. Väestön ostovoima ei juurikaan ole kasvanut. Talouden ennuste pidemmälle tulevaisuuteen ei lupaa kovin hyvää, ellei markkinoiden toimintaa edistäviä todellisia järjestelmäuudistuksia saada aikaan.

Yllätykset ovat tietenkin mahdollisia, mutta näyttää siltä, ettei presidentti Putinin asema suinkaan horju: hän todennäköisesti voittaa v. 2018 vaalit ja voi istua vallassa vuoteen 2024 asti.

Poliittisesti ei Venäjän yleinen tilanne ole viime vuosina juurikaan muuttunut. Äskettäiset mielenosoitukset kuitenkin osoittivat, että tyytymättömyyttä on eri puolilla Venäjää. Yllätykset ovat tietenkin mahdollisia, mutta näyttää siltä, ettei presidentti Putinin asema suinkaan horju: hän todennäköisesti voittaa v. 2018 vaalit ja voi istua vallassa vuoteen 2024 asti.

Venäjän nykytilanteen ymmärtämiseksi on katsottava historiaan ja Venäjän kokemiin moniin koettelemuksiin ja ulkoa tulleisiin uhkiin. Venäjän näkökulmasta sitä painostavat nyttemmin monet suuret tahot: paitsi Yhdysvallat, Eurooppa ja Nato myös Kiina ja toisaalta islamilainen maailma. Venäjän historiallinen turvattomuuden ja haavoittuvuuden tunne on edelleenkin olemassa, ja vastaavasti Venäjä ponnistelee saavuttaakseen muihin maihin ja etenkin Yhdysvaltoihin verrattuna pariteettiaseman tai ainakin tunnustetun suurvaltastatuksen. Se puolestaan oikeuttaisi heidät omasta mielestään kertomaan naapureilleen, mitä niiden rauhaan kuuluu.

Ukrainalla on Venäjän pyrkimysten kannalta olennainen rooli. Ilman sitä Venäjän luomat euraasialaiset yhteistyörakenteet eivät ole uskottavia.

Sotilaallisesti Venäjä pyrkii osoittamaan sekä kykyään että valmiuttaan käyttäytyen arvaamattomasti ja naapureissa huolta aiheuttaen.

Venäjä katsoo, että sitä on kohdeltu huonosti. Se haluaisi uusia koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän ja tehdä maailmasta multipolaarisen. EU:n ja Naton sisäiset erimielisyydet ja länsimaiden hajaannus edistäisivät näitä pyrkimyksiä. Venäjä on aktiivinen eri puolilla lähialueillaan sekä myös Balkanilla ja Lähi-Idässä. Sotilaallisesti Venäjä pyrkii osoittamaan sekä kykyään että valmiuttaan käyttäytyen arvaamattomasti ja naapureissa huolta aiheuttaen.

Venäjää pyritään eri puolilla ymmärtämään ja käymään sen kanssa asiallista vuoropuhelua. Venäjän toimintaa kansainvälisiä sopimuksia ja normeja vastaan ei kuitenkaan voida hyväksyä. Tästä ovat osoituksena Venäjään kohdistetut sanktiot. Puheet niiden poistamiseksi selittyvät pääosin kaupallis-taloudellisilla näkökohdilla. Ukrainan osalta ns. Minskin sopimuksia tullaan tuskin täydellisesti toteuttamaan. Venäjän suora hyökkäys koko Ukrainaan vaikuttaa toisaalta epätodennäköiseltä, jolloin Itä-Ukrainaan ilmeisesti syntyy uusi ns. jäätynyt konflikti. Venäjän painostus Kiovaa kohtaan jatkuisi. Krimin osalta kehitys johtanee siihen, etteivät länsimaat tule tunnustamaan niemimaan kuulumista Venäjään.

Varsin harva uskoo Venäjän tavoitteena olevan suursodan. Venäjä on toisaalta osoittanut valmiutensa käyttää voimakeinoja poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi, ja voimannäytöillä on hermostutettu monia maita. Naton vastatoimet ovat edenneet konkreettiselle tasolle.

Venäjän ns. pehmeä voima, sen yleinen vetovoima ja esimerkkiominaisuus ovat hyvin heikkoja. Sen sijaan Venäjä pystyy vaikuttamaan erilaisin keinoin, mm. kybermaailmaa hyödyntäen länsimaiden yleiseen mielipiteeseen. Tätä Venäjä osaa käyttää erinomaisesti hyväkseen.

Venäjällä ei enää uskota yhteistyösuhteen lämpenemiseen lännen ja Euroopan kanssa. Myös länsimaiden usko siihen, että Venäjä ryhtyisi arvostamaan normaalia kansainvälistä, sääntöihin ja yleisiin periaatteisiin tukeutuvaa yhteistyötä ja pyrkisi lännen kumppaniksi, on loppunut.

Venäjällä ei enää uskota yhteistyösuhteen lämpenemiseen lännen ja Euroopan kanssa.

Viimeaikaiset koko länsimaailmaa koskettaneet ilmiöt ml. Brexit, populismin nousu ja Yhdysvaltain uusi tilanne Trumpin valinnan jälkeen ovat saaneet venäläiset hymyilemään, koska ne väistämättä murentavat länsimaiden keskinäistä yhtenäisyyttä.

Huolimatta Yhdysvaltain uuden hallinnon Venäjä-sympatioista on tuskin odotettavissa, että Yhdysvaltain peruslinja muuttuisi kovin radikaalisti. Yhdysvallat on valmis yhteistyöhön Venäjän kanssa erikseen sovituilla aloilla, mutta tuskin suostuu keinotekoisesti kohtelemaan Venäjää vertaisenaan globaalina suurvaltana tai hyväksymään suurisuuntaisia etupiiriratkaisuja Venäjän kanssa. Yhdysvaltain näkökulmasta Venäjä on suuruudestaan ja ydinaseistaan huolimatta taantuva maa (declining power), jonka itsevarmat otteet eivät ole todisteita vahvuudesta vaan pikemminkin heikkoudesta ja turvattomuuden tunteesta. Samaan aikaan Yhdysvallat kuitenkin pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että strateginen vakaus ydinaseiden osalta maailmassa säilyy ja että Venäjän kanssa saavutetaan tässä suhteessa hyvä yhteisymmärrys.

Kiinalle kuluva vuosi on ennen kaikkea poliittisten valintojen vuosi. Kiinan nousu takaperoisesta maaseutuyhteiskunnasta maailman vahvimpiin kuuluvaksi taloudeksi muutamassa vuosikymmenessä on suorastaan historiallinen saavutus. Yhteiskunnallinen murros, satojen miljoonien ihmisten muutto kaupunkeihin teollisen toiminnan ja palveluelinkeinojen piiriin on syvä. Toisaalta kiinalaiset myös tietävät, että maan ongelmat ovat myös erittäin mittavat. Ympäristöasioihin onkin kiinnitetty kasvavaa huomiota. Ns. halvan työvoiman vaihe on ohi, ja aikaisempaa vientiin ja investointeihin perustunutta kehitysmallia ollaan muuntamassa kotimaisen kysynnän vahvistamisen suuntaan. Kuluvan vuoden kasvuennusteeksi viranomaiset esittävät n. 6.5 %.

Kiina on suuntautumassa myös voimakkaasti ulkomaille eikä pelkästään enää vientinsä välityksellä. Erityisen aktiivisesti Kiina on toiminut esimerkiksi Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa turvatakseen raaka-aineiden saannin. Mutta Kiina ostaa myös länsimaista eri alojen yrityksiä. Kiinan investoinnit ovat toisaalta johtaneet eräillä aloilla kuten teräksen tuotannossa globaaliin ylitarjontaan. Vaikka Kiina on WTO:n jäsen, kaikki sen kauppatavat eivät erityisen hyvin sovellu markkinatalouden sääntöjen puitteisiin. Markkinoiden toimintaa halutaan lisätä menettämättä kuitenkaan kommunistisen puolueen vaikutusvaltaa, mikä on näkynyt mm. pörssikurssien ja valuutan epävakautena viranomaisten interventioiden seurauksena.

Kuluvan vuoden puoluekokouksen valmistelut ovat täydessä käynnissä. Presidentti Xi pyrkii vahvistamaan asemaansa saamalla eri keskeisiin tehtäviin omia luottohenkilöitään. Samalla myös puolueen ohjelman tuleville vuosille tulisi viitoittaa etenemistä Xin haluamaan suuntaan.

Kiinan armeija on tänä päivänä kaukana takavuosien kansanarmeijasta. Sen teknologista kykyä on voimakkaasti parannettu ja luotu mahdollisuuksia voiman projisointiin. Erityistä huolta aiheuttavat Kiinan toimet Etelä-Kiinan merellä, jonne on rakennettu lukuisia keinotekoisia tukikohtia pieniä luotoja ja kallioita hyödyntämällä.

Kiina on useimmille naapureilleen niiden tärkein kauppakumppani, mutta samalla Kiinan ylivaltaa myös pelätään. Kiinalla on edessään monia visaisia ongelmia, joista Taiwan on yksi vaikeimpia. Pohjois-Korean ydinasemahtailu hermostuttaa Beijingia, mutta toisaalta Kiina varoo käynnistämästä epävakauskehitystä Korean niemimaalla, eikä halua painostaa Pohjois-Koreaa liikaa.

Presidentti Trumpin linjaukset kautensa ensi metreillä koskien Kiinaa ja Taiwania saivat kiinalaisjohtajat ymmälleen, mutta tilanne on nyttemmin selkiytynyt.

Kiina kauppa- ja sotilasmahtina säilyy kuitenkin Trumpin hallinnon primäärissä näkökentässä, eikä suhteiden kiristymisen mahdollisuutta voida poissulkea. Neuvonantaja Bannon on jopa puhunut julkisuudessa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta keskipitkällä aikavälillä.

Suomen näkökulmasta edessä olevat vuodet ovat yhtäältä lupaus paremmasta mutta toisaalta sisältävät paljon mahdollisuuksia myös kielteiselle kehitykselle.

Pienen maan kannalta on aina tärkeää, että kanssakäyminen isompien toimijoiden kanssa perustuu kansainvälistä oikeutta heijasteleviin sopimuksiin ja yhteisesti hyväksyttyihin sääntöihin sekä tapahtuu mikäli mahdollista yhteisten instituutioitten suojissa. Liberaali kansainvälinen järjestys on tuonut pienemmille maille toivottua jatkuvuutta ja ennustettavuutta sekä edistänyt yhteisiä tärkeitä arvoja.

Tällaista maailmaa Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen johdonmukaisesti tukenut, välillä onnistuen, välillä epäonnistuen. Mikäli arvoperustaisuus ja yhteiset säännöt järjestyksestä häviävät ja instituutiot heikentyvät, tulevaisuus on pelkkien intressien yhteensovittamisen maailma. Sellainen maailma suosii autoritaarisia johtajia, etupiirejä ja pidäkkeetöntä vahvemman vallankäyttöä. Toivottavasti Yhdysvaltain uusi presidentti ei johdata kehitystä kohti tällaista transaktionaalista maailmaa, jossa kaikki on kaupan eikä millään periaatteilla ole mitään väliä. Se ei olisi Suomelle kovin mieluisa toimintaympäristö.


Jaakko Laajava

Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden neuvonantaja. Aiemmin Laajava on toiminut mm. suurlähettiläänä Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.