Suomi ei selviä ilman työperäistä maahanmuuttoa

Yritykset tarvitsevat työntekijöitä, eikä tarpeeseen pystytä vastaamaan täysin ilman ulkomaalaisia työntekijöitä. Talouden positiiviset näkymät kattavat käytännössä koko maan, eikä millään alueella nähdä merkkejä kasvun taittumisesta. Pula työntekijöistä on samalla kasvanut jo niin suureksi, että siitä on muodostunut kasvun hidaste eri toimialoilla.

Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön työvoiman saatavuuden lisäämiseksi. Työllisyysastetta on nostettava purkamalla kannustinloukkuja ja esimerkiksi rakentamalla lisää asuntoja pääkaupunkiseudulle. Ongelmaa ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan ilman, että Suomi ryhtyy systemaattisesti ja aktiivisesti houkuttelemaan lisää työntekijöitä ulkomailta.

Suomi tarvitsee aktiivista politiikkaa, jotta pystymme rekrytoimaan Euroopan reuna-alueelle mahdollisimman korkeaa osaamista ja sellaisia ammattityöntekijöitä, joista on suurin pula. Hyvä esimerkki aktiivisesta taloudellisen maahanmuuton mallista löytyy Kanadasta. Kanada tarjoaa pysyviä oleskelulupia koulutetuille työnhakijoille niiltä sektoreilta, joilla on Kanadassa työvoimapulaa tai osaamisvajetta. Suomessa Kanadan mallia tulisi nopeasti soveltaa täällä opiskeleviin 20 000 kansainväliseen tutkinto-opiskelijaan.

Saatavuusharkinta tarkoittaa jopa puolen vuoden epävarmaa lupaprosessia, joka on aivan liian pitkä yrityksille, jotka tarvitsevat työvoimaa heti.

Toinen tärkeä askel työntekijäpulaan vastaamisessa on EU ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien, Suomesta työlupaa hakevien työntekijöiden saatavuusharkinnasta luopuminen. Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan käytäntöä, jossa selvitetään ennen oleskeluluvan myöntämistä, onko työmarkkinoilla Suomessa tai EU:n alueella jo saatavilla sopivaa työvoimaa kyseiseen tehtävään. Tämä tarkoittaa jopa puolen vuoden epävarmaa lupaprosessia, joka on aivan liian pitkä yrityksille, jotka tarvitsevat työvoimaa heti.

Saatavuusharkinta jäykistää työmarkkinoita ja saattaa johtaa tilanteeseen, jossa jo pitkäänkin Suomessa työskennellyt henkilö käännytetään pois maasta. Tällainen tilanne syntyy, jos Suomessa työskentelevä henkilö haluaa vaihtaa työpaikkaa toiselle alalle. Tällöin saatavuusharkinta täytyy tehdä uudestaan, vaikka henkilö olisi hyväksi työntekijäksi ja veronmaksajaksi todettu.

Ammattinimikkeisiin perustuva lupajärjestelmä on ylipäätään aikansa elänyt, eikä vastaa työmarkkinoiden tarpeita. Yritykset rekrytoivat osaamisen perusteella, eivät ammattinimikkeiden. Saatavuusharkinnasta luopuminen avaisi yrityksille mahdollisuuden etsiä nopeampia ratkaisuja työvoimapulaan, parantaisi työllisyyttä sekä auttaisi taloutta kasvamaan.

Huoltosuhteen heikentymistä voidaan korjata vain työllisyysastetta nostamalla ja työperäisellä maahanmuutolla. 

Työvoimapula ei ole pelkästään suhdanneluontoista vaan johtuu ennen kaikkea Suomen kehnosta pitkän aikavälin väestönkehityksestä. Viimeisen 30 vuoden aikana väestömme on kasvanut yli puolella miljoonalla henkilöllä, mutta työllisten määrä on vähentynyt noin 40 000 henkilöllä (Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto 1987–2015).

Väestöennusteen mukaan 25–64-vuotiaiden määrä vähenee entisestään 50 000 henkilöllä vuosina 2018–2030. Samaan aikaan muut ikäluokat kasvavat 265 000 henkilöllä. Tällaista huoltosuhteen heikentymistä voidaan korjata vain työllisyysasteen nostamiselle ja työperäisellä maahanmuutolla.

Suomi tarvitsee asennemuutoksen. Parhaiden kansainvälisten osaajien houkutteleminen vaatii avointa kansainvälistä yhteiskuntaa, joka toivottaa ulkomaalaiset tervetulleeksi. Nykyinen ilmapiiri sekä hankalat ja pitkät lupaprosessit todennäköisesti toimivat meitä itseään vastaan ja karkottavat maastamme juuri ne osaajat, joita tänne kipeimmin kaipaisimme.

Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 1.10.2017.