Kansainvälinen kauppa ansaitsee paremmat pelisäännöt

Uskottavuuden säilyttäminen oli Buenos Airesissa juuri pidetyn Maailman kauppajärjestö WTO:n ministerikokouksen keskeinen tavoite. Siinä onnistuttiin taas – rimaa hipoen. WTO jatkaa kujanjuoksuaan. Vanhat asiat, kuten maataloustuet polkevat paikallaan. Uudet asiat, kuten sähköinen kauppa, investoinnit ja palvelukauppa ei pääse edes vauhtiin. Nyt olisi syytä pohtia, onko kyseessä pysyvä järjestelmävika. Globalisoituva talous ansaitsisi parempaa sääntelyä.


Johtavien talouksien mielenkiinto on siirtynyt kahdenvälisiin kauppasuhteisiin. Kehitys alkoi jo ennen USA:n presidentti Trumpin kautta. Kun aikaisemmin WTO:ssa jarrumiehenä hääri Brasilia, Intia tai Kiina, niin nyt USA oli tyly WTO-pöydissä. USA:n mielenkiinto tuntuu olevan kahdenvälisten ”diilien” teko.

Suomen onneksi EU on osoittanut tehokkuutensa kauppasopimusten solmimisessa, tuoreimpana esimerkkinä Kanada ja Japani. Ilman EU:n neuvotteluvoimaa tilanne olisi todennäköisesti heikompi Suomen kannalta. Tuskin yksin pystyisimme avaamaan markkinoita yrityksille yhtä laajasti. Esimerkiksi EU:n kauppasopimus Etelä-Korean kanssa on kasvattanut vientiämme sinne yli 40 prosentilla.

On kuitenkin valitettavaa, että samalla kun talousriippuvuus eri maiden välillä vahvistuu ja yritysten tuotanto-, hankinta- ja kumppanuusverkostot kansainvälistyvät, kaupan pelisääntöjen kehittäminen WTO-yhteistyössä ei tahdo onnistua. Sehän olisi juuri riittävän laaja foorumi tähän työhön ja uusien pelisääntöjen tarve on ilmeinen. Esimerkiksi kaupan sääntely ei vieläkään riittävässä määrin tunnista sähköistä kauppaa.

Mitä enemmän erilaisia, kahdenvälisiä kauppasopimuksia maiden välille solmitaan, sitä haasteellisempaa viennin ja tuonnin suunnittelu yrityksille on. Erityisesti PK-yrityksillä ei ole taitoa ja resursseja sopeuttaa liiketoimintaansa kirjavien kaupan sääntöjen viidakossa, koska se tuottaa haasteita jopa isommillekin yrityksille. Tullit, tekniset määräykset ja laitteiden testausvaatimukset voivat edelleen olla varsin kirjavat ja nostaa vienti- ja tuontikuluja 5–50 prosenttia.

Mistä sitten WTO:n ongelmat johtuvat? Ensinnäkin konsensukseen perustuva päätöksenteko ei toimi 164 WTO-jäsenmaan kesken. Toiseksi Kiinan ja kehittyvien talouksien nousu on vaikuttanut neuvotteluasetelmaan. Asioita ei voi sopia teollisuusmaiden kesken tai sanella kehitysmaille. Kolmanneksi maat ovat eri kehitysvaiheissa. Kotimarkkinoita halutaan vielä suojata kilpailulta. Neljänneksi kauppapolitiikka ei enää ole vain tullien alentamista vaan markkinasääntelyä, joihin liittyy kansallisia intressejä. Viidenneksi yrityselämä piti pitkään itsestään selvyyteenä kaupan vapauttamista. Vasta nyt yrityselämä on herännyt puolustamaan kauppapolitiikan tärkeyttä.

Mikä sitten ratkaisuksi? Jos laaja WTO-yhteistyö ei toimi, on edettävä asiasta kiinnostuneiden maiden ryhmissä, kuten ympäristöteknologian kaupassa on yritetty. Myös kahdenvälisillä sopimuksilla kaupan vapauttamista voidaan jatkaa, kunhan WTO:lla säilyy koordinoiva ja kauppakiistojen ratkaisijan rooli. Yrityksille on olennaista, että kaupan pelisäännöt ovat ajantasalla, yhdenmukaisia ja ennakoitavia. Yrityksille ei ole olennaista kuka päättää, vaan mitä päätetään ja kuinka tehokkaasti päätökset toimeenpannaan.

Teksti on julkaistu Kauppalehden Debatissa 18.12.2017.