Aktiivimalli on riittämätön mutta tarpeellinen

Aktiivimalli on byrokraattinen ja riittämätön. Se on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Keskuskauppakamarin tuleva toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Aktiivimallista käyty keskustelu on ollut ajoittain sekä virheellistä että epäasiallista. Olettaisin, että kaikkien yhteinen tavoite on, että yhä useampi työtön saisi töitä. Sitä kautta rakennamme parhaan mahdollisen yhteiskunnan kaikille.

Suhtautuminen vahvoja tunteita herättävään aktiivimalliin riippuu täysin näkökulmasta. Jos vertaa mallia siihen, mitä uudistuksia työllisyysasteen nostamiseksi pitäisi oikeasti tehdä, on malli riittämätön, byrokraattinen ja turhan tehoton.

Mutta jos vaihtoehtoina ovat joko suunnitellun aktiivimallin toteuttaminen tai se, ettei tehdä mitään, kannattaa malli ehdottomasti toteuttaa. Luotettavien arvioiden mukaan malli lisää työllisyyttä jonkin verran, ja siinä urakassa kannattaa tarttua pienimpiinkin oljenkorsiin. Eduskunnan päätöksen mukaan kokemuksia pitää seurata ja mallia säätää tarkoituksenmukaiseen suuntaan, jos se havaitaan toimimattomaksi.

Miksi tähän nimenomaiseen malliin päädyttiin? Keskustelussa on ollut vahvasti läsnä väärinkäsitys siitä, että malli on tällaisenaan jonkun suosikkimalli. Todellisuudessahan hallitus ei tällaista mallia alun perin edes tavoitellut. Ensisijainen tavoite oli ansiosidonnaisen työttömyysturvan ajallinen porrastaminen niin, että korvaus vähenisi työttömyyden pidetessä. Malli on todettu tehokkaaksi esimerkiksi Tanskassa, missä sitä tukee irtisanomisen helppous ja vahva työvoimapoliittinen panostus.

Kiky-sopimuksen hengessä uudistus haluttiin kuitenkin valmistella kolmikantaisesti ja ay-liikkeen edustajat näyttivät punaista valoa ansiosidonnaisen tuen porrastukselle. Kun työmarkkinoiden avaamiseen, paikalliseen sopimiseen ja työttömyysturvan perusteellisiin rakenneuudistuksiin ei ole valmiutta ryhtyä, jää jäljelle vain tehottomampia ja byrokraattisempia keinoja.

Malli, johon päädyttiin, ei ollut hallituksen tai minkään muunkaan tahon suosikki tai tavoitteiden realisoituminen, vaan pienin yhteinen nimittäjä. Siksi mallilla saadaan vain pieniä tuloksia aikaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Jokainen askel työllisyysasteen korottamiseksi on sinänsä tärkeä, mutta jatkossa on otettava suurempia loikkia. Työmarkkinat ja sosiaaliturva kokonaisuudessaan on uudistettava perusteellisesti. Tarvitsemme yhtä aikaa enemmän sekä markkinoita että turvaa.

Esimerkkejä riittää. Ruotsi, Tanska ja Saksa ovat tällä vuosituhannella toteuttaneet rohkeat työmarkkinauudistukset, joilla työllistymistä vaikeuttavia rakenteita on saatu purettua. Myös Suomen on onnistuttava purkamaan ideologisia raja-aitoja, jotta käytettävissä olisi tarvittavan suuri keinovalikoima työllisyysasteen nostoon. Pelkät mukavat tai pehmeät keinot eivät riitä. Ja työttömien kiusaamisen sijaan pitää avata työmarkkinoilla aitoja mahdollisuuksia.

Itse kannatan henkilökohtaiseen vastuuseen perustuvaa perustulomallia tai negatiivista tuloveroa yhdistettynä nykyisenkaltaisen työehtojen yleissitovuuden purkamiseen. Hyvä alku olisi irtisanomisen helpottaminen, työttömyysturvan porrastus ja työvoimapalveluiden resurssien nosto. Myös niiden avaamista yksityisille työnvälittäjille on jatkettava.

Miksi tämä on tärkeää? Suomen väestörakenne heikkenee nopeasti. Sitä myötä huoltosuhteemme kasvaa seuraavan vuosikymmenen aikana nopeasti. Siksi nykyisenlainen hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa, jos Suomi ei saa nostettua työllisyysastetta nykyisestä reilusta 70 prosentista lähelle 80 prosenttia.

Työperäisellä maahanmuutollakin on tässä roolinsa, mutta se voi olla vain rajattu. Työvoiman palkkaamisen tarveharkinta kolmansista maista tulisi kuitenkin poistaa nykyisenkaltaisena. Kyllä työnantaja tietää viranomaista paremmin, millaista työvoimaa se tarvitsee. Ja jos suomalaisia tekijöitä kaikille aloille riittäisi, niin kyllä heitä jo kielitaidon vuoksi priorisoitaisiin.

Työmarkkinat eivät ole mikään nollasummapeli, jossa yhden työ olisi toiselta pois. Työn tarjonta vaikuttaa myös työpaikkojen syntyyn. Ja jokainen uusi työntekijä tuo ostovoimaa ja kokonaiskysyntää sekä lisää uusia työpaikkoja ja verotuloja entisestään.

Minua huolestuttaakin opportunistinen politiikka, jossa vastustetaan kaikkea lyhyen tähtäimen poliittisen hyödyn tavoittelemiseksi. Maailma ja talouden reunaehdot eivät muutu mahdollisen vaalivoiton jälkeen, ja samat ongelmat on ratkaistava riippumatta siitä, kuka on hallitusvastuussa.

Työllisyys- ja sosiaaliturvatalkoot ovat aivan jokaisen hallitukseen pyrkivän puolueen edessä ensi vaalikaudella. Olisikin viisasta olla maalaamatta itseään omaehtoisesti turhaan nurkkaan jo nyt.

Juho Romakkaniemi
Kabinettipäällikkö ja Keskuskauppakamarin tuleva toimitusjohtaja

Kirjoitus on julkaistu alun perin lyhennettynä Kauppalehden Debatti-palstalla 25.1.2018