Mainonnan eettinen neuvosto antoi huomautuksen mainostajille piilomainonnasta

Prisma ja PuutarhaNikkarit saivat huomautuksen mainonnan eettiseltä neuvostolta piilomainonnasta. Neuvoston mukaan tubettajan video ei ollut tunnistettavissa mainokseksi Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta. Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta. Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva

Mainonnan eettisen neuvoston huomautus koski tubettajan YouTube-kanavallaan julkaisemaa videota, jossa mainostettiin Prisma-kaupoissa myytävää nuorisolle suunnattua vaatemerkkiä. Samalla videolla mainostettiin myös PuutarhaNikkarit-kukkakauppoja, muun muassa ilmaisulla “Onko Puutarhanikkarin kukat parhaita? On.”

Videon alussa oli ilmoitus “Sisältää maksettua mainossisältöä”. Merkintä ei kuitenkaan näkynyt kaikilla katselukerroilla eikä videon kaupallisesta luonteesta kerrottu suullisesti heti videon alussa. Videon alussa ei myöskään ilmennyt kenen lukuun mainostetaan. Neuvosto antoi huomautuksen näiden seikkojen takia.

“Neuvosto painotti lausunnossaan, että markkinoinnin tunnistettavuuden ja markkinoijan esilletuomisen vaatimus korostuu markkinoinnin uusia muotoja käytettäessä. Näihin asioihin on kiinnitettävä erityistä huomiota silloin, kun video on suunnattu nuorille henkilöille kuten tässä tapauksessa”, mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta Keskuskauppakamarista kertoo.

“Huomautus on samalla muistutus siitä, että markkinoija on aina vastuussa markkinoinnistaan, vaikka se käyttäisi apunaan tubettajia tai bloggaajia”, Paloranta summaa.

Mainonnan eettinen neuvosto antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta. Markkinointia suunnitteleva voi pyytää maksullista ennakkolausuntoa. Mainonnan eettisen neuvoston toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.

Lausunnot ovat luettavissa kokonaisuudessaan neuvoston verkkosivuillla.