Neljäs naisjohtajaohjelma käynnistyi Ilmarisella

Keskuskauppakamarin neljännen naisjohtajien mentorointiohjelman osallistujat orientoituivat ohjelman teemoihin aloitusseminaarissa 29.1.2018. Johtamisesta ja verkostoitumisesta innostuneet aktorit sekä oppejaan jakamaan valmiit mentorit kerääntyivät Ilmariselle oppimaan ja tutustumaan.

Ohjelman “rehtori” Keskuskauppakamarin Anne Horttanainen otti ohjelman osallistujat vastaan.
Keskustelu ja tutustuminen lähti käyntiin jo aulassa.
Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio kertoi, miten Ilmarisella edistetään naisjohtajuutta. Ritakallio toimii mentorina ohjelmassa jo neljättä kertaa.
Kaisa Stigell sai suosituksen hakea ohjelmaan kollegaltaan. Mahdollisuus vertaiskeskusteluun eri toimialojen naisjohtajien kanssa sekä mentori, jonka kanssa voi kirkastaa omia tavoitteita, houkuttelivat mukaan.
Anu Ubaudin (oik.) mentorina toimiva Anne Westersund (vas.) näkee mentorisuhteen matkana, joka vaelletaan yhdessä ja jolla molemmat oppivat uutta. Anu Ubaudille mentorointiohjelma tulee sopivaan väliin, sillä hän on juuri aloittanut uudessa vaativassa tehtävässä. “Odotan ohjelmalta uutta raikasta näkökulmaa ajatteluun sekä tietysti verkostoitumista muiden johtajien kanssa.”
Juho Lipsanen on ohjelmassa mukana mentorina jo neljättä kertaa. Lipsaselle syy palata ohjelmaan kerta toisensa jälkeen on mahdollisuus pysyä kärryillä kehityksessä. “Joka vuosi oppii myös itse uutta.”
Naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan 10 vuoden aikana – täysin ilman kiintiöitä. “Naisjohtajien mentorointiohjelma on yksi konkreettinen keino tukea tätä kehitystä”, Keskuskauppakamarin Leena Linnainmaa sanoo.
Tiina Tuomela osallistui mentorointiohjelman ensimmäiseen kierrokseen. Nyt hän on mukana mentorina ja jakoi aloitusseminaarissa omia vinkkejään johtajan ajankäyttöön ja jaksamiseen. “Opettele keino, millä pääset aidosti irtautumaan työstä. Löydä musiikki, jooga tai muu mukava tapa”, Tuomela kehoittaa.
Ohjelman aktorit pääsivät esittäytymään.
Seminaarin jälkeen verkostoituminen jatkui iltapalan ja hyvän keskustelun merkeissä.

Lisää kuvia aloitusseminaarista löydät Flickristä.

Kuvat: Pasi Murto.