Sopimusyhteiskunnalle on otettava mallia Ruotsista

Ruotsissa kevennetään verotusta ja lisätään joustoa työmarkkinoille. Meillä yrityskin johtaa lakkoaaltoihin, kirjoittavat Keskuskauppakamarin Ann-Mari Kemell ja Mauri Kotamäki. 

Kuvituskuva: Pixabay

Yksi kuluneen hallituskauden keskeisimmistä puheenaiheista on ollut hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välinen työn- jako. Hallitusta on syytetty työmarkkinajärjestöjen reviirille tunkeutumisesta ja sopimusten rikkomisesta. Puhe sopimisen tärkeydestä noussee myös yhdeksi vaaliteemaksi.

Kiistämätön tosiasia on, että väestö ikääntyy Suomessa Euroopan kärkivauhtia. Nykyinen julkinen palvelulupaus – laaja sitoutuminen palvelutason nostoon hoitajamitoituksineen – edellyttää nykyistä korkeampaa työllisyysastetta.

Yleisesti tunnustetaankin, että seuraavan neljän vuoden aikana työllisyystavoite on asetettava 75 prosenttiin, ja pitkällä aikavälillä tätäkin korkeammalle. Samalla tiedetään, että jokainen prosenttiyksikön kymmenys on kiven alla, jos ja kun noususuhdanteen huippu on jo takanapäin.

Viimeistään nyt on korkea aika edetä ongelmien tunnistamisesta yhteisiin ratkaisuihin. Vaalipuheista täytyy siirtyä tekojen tasolle. Tässä meillä on opittavaa muista Pohjoismaista.

Suhteellisuudentajua ja sopimisen mallia voi ottaa esimerkiksi Ruotsista. Siellä koko kansan edun nimissä tehdyt ratkaisut näkyvät kokonaistaloudellisissa mittareissa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisestä väestöstä on Ruotsissa 77 prosenttia, kun Suomessa se on 72 prosenttia. Ruotsissa julkinen velka on noin 20 prosenttiyksikköä Suomea matalammalla tasolla. Julkinen velka kertoo julkisen talouden hyvinvoinnista ja finanssipoliittisesta liikkumatilasta – velkaisen kansantalouden on vaikeampi elvyttää taantumassa kuin vähemmän velkaisen.

Samaan aikaan tulonjakoa kuvaavaa Gini-kerrointa tai köyhyysasteita vertaillen kaikki Pohjoismaat ovat hyvin lähellä toisiaan. Tuloerot ovat maailman pienimpiä.

Tasainen tulonjakauma ei siten näyttäisi olevan ristiriidassa työllisyysasteen nostamisen ja kansalaisten kannalta ymmärrettävien taloudellisten kannustimien kanssa – pikemminkin päinvastoin.

Ruotsissa sosiaalidemokraattien johdolla hiljattain syntynyt hallitus on linjannut useita toimenpiteitä, jotka Suomessa näyttävät olevan hallituskaudesta toiseen liian vaikeita sopia tai päättää.

Ruotsin sosiaalidemokraattivetoinen hallitus aikoo leikata työvoimakustannuksia, alentaa työn verotusta ja poistaa solidaarisuusveron. Myös irtisanomissuojaa ollaan lieventämässä. Tutkimusten mukaan irtisanomissuojan lieventäminen parantaa tuottavuutta.

Palkkauskynnyksen madaltamisen kautta työnantajat ja työntekijät löytävät paremmin toisensa. Kaikki voittavat, kun työntekijöitä ei lukita vääriin työtehtäviin.

Ruotsissa ymmärretään työllisyyden merkitys hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan ylläpitäjänä. Vaihtoehtoja ei ole. Työllisyysasteen on oltava korkea, muuten joudutaan joko korottamaan veroja tai tekemään menoleikkauksia.

Suomessa edellä mainitut toimet ovat enemmän tai vähemmän kiellettyjen aiheiden listalla. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita viime vuonna ehdotetut jokseenkin pienet muutokset irtisanomis- lakiin, joiden tarkoituksena oli madaltaa työntekijöiden palkkauskynnystä.

Ehdotusten seurauksena monet ammattiliitot menivät lakkoon, ja kansantalous koki kymmenien miljoonien eurojen menetykset.

Toinen kuvaava esimerkki on laajaa vastustusta ja julkista riepottelua osakseen saanut niin sanottu aktiivimalli. Se alentaa työttömyysturvaa väliaikaisesti 4,65 prosentilla kuukaudessa, mikäli työtön ei osoita kolmen kuukauden aikana aktiivisuutta 18 tunnin verran – keskimäärin kuusi tuntia kuukaudessa tai alle 20 minuuttia päivässä. Kiitos aktiivimallin, Senaatintorilla vaadittiin hallituksen eroa.

Suomessa yhteiskunnan syvien rakenteiden uudistaminen on tavattoman vaikeaa. Syitä on varmasti monia, mutta vähäisimpänä ei liene se ääneen lausumaton tosiseikka, että uudistuminen ja uusiutuminen romuttaa nykyisiä valta-asemia. Nykyisen maailman vahamuseointi näyttää ajaneen eri tahoilla ykköstavoitteeksi.

Suomen päättäjiksi haluavien pitää pystyä kertomaan mahdollisimman selväsanaisesti askelmerkit työllisyysasteen 75 prosentin välietappiin.

Vaalien alla ehdokkaiden on tapana korostaa mukavia ja pörröisiä – julkisia menoja ennemminkin lisääviä kuin vähentäviä – toimenpiteitä. Tämä on ymmärrettävää, mutta todellinen valtiomies tai -nainen punnitaan siinä, kuinka hän pystyy kertomaan äänestäjille – ja myös toteuttamaan – vähemmän mukavat toimenpiteet.

Sopimisella pitää päästä asetettuihin tavoitteisiin, ja tässä voisimme ottaa mallia Ruotsista. Työllisyys ei nouse 75 prosenttiin ja sitä ylemmäs veroja korottamalla ja velkaa ottamalla.

 

Ann-Mari Kemell, verotuksesta vastaava johtaja

Mauri Kotamäki, johtava ekonomisti

Teksti on julkaistu alun perin Talouselämä-lehden Tebattina 28.3.2019.