Santtu Turunen välimieslautakunnan (FAI) pääsihteeriksi

Keskuskauppakamari nimittänyt välimieslautakunnan pääsihteeriksi OTK Santtu Turusen 1.6.2019 alkaen.

Turunen on aiemmin toiminut Helsingin yliopistolla ja hoitanut kotimaisia ja kansainvälisiä välimiestehtäviä. Turunen on julkaissut useita kirjoja ja artikkeleita välimiesmenettelyn alalta ja valmentanut Helsingin yliopiston Vis Moot -joukkuetta. Keskuskauppakamarin välimieslautakunnassa Turunen saa vastuulleen välimieslautakunnan toiminnan ja markkinoinnin koordinoinnin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

”Suomalainen välimiesmenettely on myötätuulessa. FAI on kehittynyt kilpailukykyiseksi ja dynaamiseksi toimijaksi välimiesmenettelymarkkinoilla. Instituutti on kansainvälisempi ja kilpailukykyisempi kuin koskaan ennen. Suomalainen välimiesmenettely-yhteisö on laaja ja innostunut. Tämä on loistava lähtökohta työlle suomalaisen välimiesmenettelyn koko potentiaalin hyödyntämiseksi, Santtu Turunen sanoo.

Heidi Merikalla-Teir, joka on toiminut Keskuskauppakamarin riidanratkaisupalveluista vastaavana johtajana sekä välimieslautakunnan pääsihteerinä, siirtyy Asianajotoimisto Merilammen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi 1.6.2019 alkaen.

“Merikalla-Teir on vienyt ja kehittänyt välimieslautakuntaamme merkittävästi eteenpäin. Hänen aikanaan toiminta on kansainvälistynyt ja olemme saaneet myös asianmukaiset sovittelusäännöt liike-elämän riitojen kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi. Toivotamme Heidille mitä parhainta menestystä hänen uudessa tehtävässään”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi toteaa. “Samalla toivotamme Turusen tervetulleeksi jatkamaan työtä välimieslautakunnan pääsihteerinä. Suurin lähitulevaisuuden haaste tulee olemaan välimiesmenettelylain uudistuksen ohjaaminen siten, että saamme siitä kansainvälistä kilpailukykyämme parantavan tekijän.”

Välimiesmenettely on liike-elämän riitojen nopea, kustannustehokas ja luottamuksellinen ratkaisukeino. Välimiesmenettelystä sovitaan tyypillisesti pääsopimukseen otettavalla välityslausekkeella.Keskuskauppakamarin välimieslautakunta hallinnoi kotimaisia ja kansainvälisiä menettelyjä pitkällä ja monipuolisella kokemuksella. Lautakunta toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä, mutta on siitä toiminnallisesti riippumaton.