Keskuskauppakamari: Hallituksen näytettävä tie ulos rajoituksista

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Jokainen ylimääräinen viikko rajoitustoimia tuhoaa 1,2-1,5 miljardia bruttokansantuotteestamme. Ne kaatavat muuten terveitä yrityksiä ja aiheuttavat kymmeniä tuhansia pysyviä työpaikan menetyksiä. Keskuskauppakamari vaatii, että hallitus valmistelee nopeasti strategian, jolla päästään ulos rajoitteista epidemian torjumisen rinnalla.

Koronaviruksen aiheuttama epidemia on edelleen akuutti riski suomalaisten terveydelle ja hengelle, mutta myös valtava uhka taloudelle ja työpaikoille. Pandemian tultua myös Suomeen tärkein tavoite on ollut pysäyttää epidemian nopea leviäminen järein keinoin. Siinä hallitus on rajoitustoimillaan onnistunutkin.

”Nyt on kuitenkin jo kiire siirtyä taudin leviämisen estämisestä sen hallintaan ja tukahduttamiseen”, vaatii Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. ”Jokainen viikko, jonka maamme ja taloutemme on nykyisenkaltaisten rajoitustoimien pysäyttämä, tuhoaa 1,2-1,5 miljardia bruttokansantuotteestamme. Ne kaatavat muuten terveitä yrityksiä sekä aiheuttavat kymmeniä tuhansia pysyviä työpaikan menetyksiä.”

Epidemia näyttää sulkutoimien ansiosta jo laantumisen merkkejä. Uusien vahvistettujen tartuntojen määrä on lähtenyt laskevalle trendille, erityisesti suhteessa kasvaneeseen testausmäärään. Nyt onkin aika suunnitella työpaikkoja tuhoavien rajoitusten purkamista, samalla kun epidemian kukistamista jatketaan uusin keinoin.

Esimerkiksi Etelä-Korea, Taiwan ja Singapore ovat pystyneet pitämään yhteiskuntaa Eurooppaa enemmän auki ja samalla talouden käynnissä panostamalla testaa-jäljitä-eristä -strategiaan. Tällä tavalla tartuntojen leviäminen on vähitellen jatkunut, mutta siten, että epidemia ei pääse hallitsemattomasti valloilleen. Samalla talous saa toimia sekä työpaikat ja tuotanto on turvattu.

Muutamat Euroopan maat, kuten Itävalta, Saksa, Norja ja Islanti ovat siirtyneet tai siirtymässä tällaisen strategian käyttöön. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ehdottikin Helsingin Sanomissa, että Suomessakin siirryttäisiin nopeasti tämän ”hybridistrategian” suuntaan mahdollisimman pian.

”Hallitus viesti kehysriihessään, että se perustaa työryhmä arvioimaan rajoitusten purkamista. Tämä työ on kerrottua aikataulua paljon kiireellisempi. Tilannekuvan ja rajoituksien purkamisen kriteerien on oltava kristallinkirkkaat”, Romakkaniemi sanoo.

Hallituksen täytyy viestiä ennakoivasti ja selkeästi, mitä vaaditaan, että rajoituksia ryhdytään purkamaan. Yritykset ja ihmiset tarvitsevat tätä tietoa toimintansa suunnitteluun. Tämä on avainasemassa myös taloudellisen toiminnan ja työpaikkojen ylläpitämiseksi sekä mahdollisten investointien suunnittelemiseksi.

”Rajoituksia voidaan purkaa ja muuttaa joustavasti – sekä muuttaa niitä myös suosituksiksi”, ehdottaa Romakkaniemi.

Keskuskauppakamari ehdottaa, että ravintoloita voi avata alueittain. Mahdollisesti ensin anniskeluoikeuksia rajoittaen. Päiväkodit ja alakoulut voi aukaista aikanaan aiemmin, vaikka muut oppilaitokset pidettäisiin vielä etäopetuksen piirissä. Uudenmaan sulun voi muuttaa suositukseksi jatkaa matkustuksen välttämistä. Hengityssuojaimien käytöstä kaupoissa ja julkisilla paikoilla voi antaa suosituksen tai asettaa se jopa pakolliseksi Itävallan tapaan.

”Toimien onnistuessa rajoituksista voidaan luopua kokonaan parhaimmillaan jo toukokuussa. Näin voimme siirtyä ainoastaan tautiketjujen jäljittämiseen. Matkustusrajoituksia ja karanteeneja täytyy toistaiseksi jatkaa sekä rajoja samalla pitää kiinni niiden maiden osalta, joissa epidemia jatkuu meitä pahempana”, Romakkaniemi sanoo.

Keskuskauppakamari laati hallitukselle muistion rajoitteiden purkamiseen tarvittavista resursseista ja linjauksista. Muistio löytyy täältä.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Koronakriisi, Juho Romakkaniemi