Talouskasvu ratkaisee EU:n tulevaisuuden

Euroopan unionin on pitkän kriisivaiheen jälkeen keskityttävä kaupankäynnin vahvistamiseen. Euroopan eri maissa käydyt vaalit osoittavat, että vahva keskus­johtoinen integraatio on väärä lääke ­Euroopan unionin ongelmiin. Kansalaisten ja jäsenmaiden kiinnostus EU-yhteistyötä

Pari päivää Brysselissä – mihin menet EU?

Kipeä Brexit, tulevaisuutta viitoittavat EU-skenaariot, EU:n yskähtelevä kauppapolitiikka, ja kasvava sosiaalinen Eurooppa olivat parin päivän Brysselin visiitin keskustelun aiheita Brysselissä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n

Suomalaisten yritysten syytä varautua Brexitin toteutumiseen

Brexit vaikuttaisi Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän mukaan sekä yritystoimintaan että eurooppalaiseen politiikkaan. “Yritysten on nyt syytä arvioida mahdollisen eron seuraukset oman liiketoimintansa kannalta. Britannian EU-erolla olisi pieniä välittömiä

Eurooppa uusiksi | Risto E. J. Penttilä

Koko Eurooppa on menossa uusiksi. Muutokseen on kolme syytä: Britannian vaalit, Kreikan todennäköinen ero eurosta ja nationalismin nousu valtavirtaan. Risto E. J. Penttilä kertoo, mitä Suomen on seuraavaksi tehtävä.