Haemme Keskuskauppakamariin juristia

Haemme Keskuskauppakamariin juristia, jonka toimenkuvaan kuuluvat IPR-asioihin, sähköisen liiketoimintaan ja startup-yrityksiin liittyvä vaikuttamistyö. Lisäksi tehtävään kuuluu IT- ja sopimusjuridiikkaa.

Ensimmäinen Vuoden Brändi -palkinto Marimekolle

Järjestyksessään ensimmäinen Keskuskauppakamarin IPR- ja brändipäivä järjestettiin Helsingissä keskiviikkona 20.3. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tekijän- ja teollisoikeuksiin liittyviä lainsäädäntöhankkeita Suomessa ja EU:ssa sekä jaettiin Vuoden Brändi -palkinto. Vuoden

Keskuskauppakamari palkitsee vuoden brändin

Keskuskauppakamarin IPR- ja brändipäivässä esitellään ajankohtaisia tekijän- ja teollisoikeuksiin liittyviä lainsäädäntöhankkeita niin Suomessa ja EU:ssa. Tapahtumassa jaetaan myös ensimmäinen Vuoden Brändi -palkinto. Keskuskauppakamarin lakimies Minna Aalto-Setälän mukaan IPR:t

Panosta brändisi suojaukseen

Tulosta tekevillä yrityksillä on yksi yhteinen nimittäjä: Menestyvät yritykset investoivat brändiinsä ja suojaavat sen. Aineettoman omaisuuden osuus on ajanjaksolla 1975–2015 kasvanut 17 prosentista 87 prosenttiin, osoittaa Yhdysvalloissa 500 suurimman pörssiyhtiön omaisuutta koskeva

Hyvä muotoilu vaatii turvakseen mallisuojan

Omien innovaatioiden suojaaminen on elinehto kansainvälisillä markkinoilla. Patenttien merkitys on kauan ollut suomalaisten yritysten tiedossa, mutta muotoilun suojaaminen jää kuitenkin monelta tekemättä. Teollisoikeudet koostuvat kolmesta pääryhmästä: patentit, tavaramerkit ja mallit.

Odotus palkitaan: Suomeen vihdoin oma IPR-tuomioistuin!

Suomeen saadaan vihdoin oma IPR-tuomioistuin. IPR tulee englanninkielisistä sanoista Intellectual Property Rights, ja sillä viitataan immateriaalioikeuksiin kuten patentti-, tavaramerkki- ja tekijänoikeuksiin. Immateriaalioikeudet ovat erityisen tärkeitä yrityksille, koska niillä