Markkinamuutokset haastavat Suomen kilpailukykyä

Protektionismi haastaa Suomen talouskasvua, korosti Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen puheenjohtaja Jussi Pesonen puhuessaan ICC:n 90-vuotistilaisuudessa Helsingissä 23.3.2017. Pesosen mukaan kaikki viennin ja tuonnin esteet heikentävät Suomen hyvinvointia. “Suomen kaltainen

Leikkiikö Trump kauppasodalla?

Presidentti Trumpin hallinnon kauppapoliittisista linjauksista julkisuuteen vuotaneet tuoreet tiedot ovat erittäin huolestuttavia Suomen kannalta, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori arvioi. “USA uhkaa jatkossa laiminlyödä kansainvälisen kaupan WTO-pelisääntöjä,

Synkkiä uutisia Suomelle maailmantaloudesta

Maailmantalouden näkymät ovat heikentyneet alkuvuoden nousun jälkeen, osoittaa tuore Ifo World Economic Survey -kysely. Ifo-indeksi tippui selvästi ja on nyt alimmillaan kolmeen vuoteen. Talouden ennustetaan heikkenevän kaikissa maanosissa. Euromaista Suomen talous mainitaan yhä heikoimmaksi

Suomelle huonoja uutisia maailmantaloudesta

Maailmantalous on selvästi heikentymässä, osoittaa tammikuussa tehty Ifo World Economic Survey -kysely. Ifo-indikaattori tippui 89,6:sta 87,8:aan, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 96,1. Koko euroalueen talousodotukset ovat hieman notkahtaneet. Myös Suomen tilan uskotaan heikkenevän

Synkistyvässä maailmantaloudessa valopilkkuja Suomessa

Maailmantalouden suhdanneodotukset ovat laskeneet erityisesti Aasian talouksien kasvun hiipuessa. Lokakuussa tehdyn Ifo World Economic Climate -suhdannekyselyn indikaattori 89.5 heikentyi selvästi kesästä (95.9) ja on alle pitkän ajan keskiarvon (96.1). Kyselyyn vastasi 1040 yritysasiantuntijaa

Suomi luisui talousvertailussa

Kansainvälinen kauppakamari ICC listasi Singaporen ja Hongkongin jälleen maailman avoimimmiksi talouksiksi tuoreessa ICC Open Market -selvityksessä. Suomi löytyy vasta sijalta 25 Islannin (9.), Ruotsin (10.) ja Tanskan (12.) jälkeen. “Huolestuttavaa on Suomen jääminen Pohjoismaiden ja

ICC sai uuden vetäjän – Aho jatkaa hallituksessa

Amerikkalainen John Danilovich on valittu Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n vuosikokouksessa viikonvaihteessa Genevessä ICC:n uudeksi pääsihteeriksi. Laajan kansainvälisen yritysjohtajan kokemuksen omaava ja Lontoossa asuva Danilovich on toiminut myös USA:n suurlähettilään Brasiliassa.

Yhtenäisempi kauppakamari Team Finlandin kumppanina

Keskuskauppakamari ja ICC Suomi yhdistävät voimiaan. Keskuskauppakamari ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen osasto ovat sopineet yhteistyöstä, jonka pohjalta kehitetään kansainväliseen kauppaan ja yritysten kansainvälistymiseen liittyviä palveluita. Yhteistyö koskee laajasti