Myös algoritmin suunnittelija on vastuussa markkinoinnista

Maailmanlaajuinen markkinoinnin ohjeisto on päivitetty vastaamaan digitalisaation mukanaan tuomia haasteita. Vastaisuudessa markkinoinnista ovat ohjeiston mukaan vastuussa myös esimerkiksi algoritmien suunnittelijat ja mediatoimistot. Säännöissä tekoäly mainitaan samassa yhteydessä.

Rakennus kuvassa? Muista nämä asiat kuvan mainoskäytössä

Usein kuulee väitettävän, että rakennuksia voi kuvata vapaasti ja että kuvia voi käyttää markkinoinnissa rajoituksitta. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta muistuttaa, että joitakin rajoituksia on. Rakennuksen kuvan käyttämistä mainoksessa rajoittavat markkinointia koskevat

Marja-Leena Mansala liiketapalautakunnan puheenjohtajaksi

Marja-Leena Mansala tunnetaan kovan luokan asiantuntijana, jonka erikoisalaa ovat Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnassa usein esillä olevat immateriaalioikeuskysymykset. Immateriaalioikeuksista on kysymys silloin, kun puhutaan esimerkiksi yrityksen brändistä tai kilpailijan maineen

Palvelukonseptin riittämätön suoja

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan jäsen OTK Kari-Pekka Syrjä väittelee Helsingin yliopistolla perjantaina 11.3.2016 aiheesta Palvelukonseptin suoja ja immateriaalioikeus. Palvelutuotteen sopimaton jäljittely. Syrjän tutkimuksessa käsitellään yrityksen suojaa sen palvelukonseptin

Testivoittaja vetoaa kuluttajiin

Kauppalehden mukaan Nokian Renkaat on vuosien ajan lähettänyt autolehdille testattavaksi eri renkaita kuin mitä kuluttajille myydään. Tutkimustulokset vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin, eivätkä ne saisi olla harhaanjohtavia. Helsingin Sanomat kertoo, että Nokian Renkaiden hallituksen

Kismittääkö kilpailijan menettely?

Mainosten maailmassa kaikki on parasta, edullisinta ja mahtavinta. Välillä on hyvä kuitenkin pysähtyä miettimään, milloin väitteissä on menty liian pitkälle. Esimerkiksi kilpailijan mustamaalaamista ei ole syytä hyväksyä. Superlatiiviväitteelle on puolestaan kyettävä esittämään

Liiketapalautakunta säästää aikaa ja rahaa

Jos kyseenalaista faktaa tai selkeää kilpailijavertailua sisältävä markkinointikampanja katoaa räväkän alun jälkeen mediakanavista, saattaa taustalla olla Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan lausunto. Yrityksille tämä asiantuntijapalvelu tarjoaa nopean, joustavan ja