Satavuotias Suomi ansaitsee paremman budjetin

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä moittii valtiovarainministeriön budjettiehdotusta ja siihen liittyvää verokeskustelua näköalattomaksi. Satavuotias Suomi tarvitsee rohkeampia päätöksiä, kun tulevaisuutta rakennetaan seuraavalle sadalle vuodelle Keskuskauppakamarin

Uudelle Pohjolalle on tarjolla iso rooli EU:ssa

“Uusi Pohjola”, eli Pohjoismaat ja Baltia, voi muodostua merkittäväksi taloudelliseksi ja poliittiseksi voimaksi Brexitin jälkeisessä EU:ssa. “Eurooppa tarvitsee vahvan vapaakaupan ja markkinatalouden puolustajan. Tämä rooli sopii Uudelle Pohjolalle”, Keskuskauppakamarin

Hallituksella viimeinen hetki pysäyttää velkakello

Suomen talouden piristyminen ei saa johtaa hallitusohjelman tavoitteista tinkimiseen ja uudistusten lykkäämiseen. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen on keskityttävä puolivälitarkastelussa uudistusten tehokkaaseen toimeenpanoon. Orastava kasvu vahvistaa mahdollisuuksia katkaista valtion

Toteutus ratkaisee Business Finlandin menestyksen

Finpron ja Tekesin yhdistäminen antaa Keskuskauppakamarin mukaan mahdollisuuksia tehostaa viennin edistämistä. “Toteutus kuitenkin ratkaisee, kuinka Business Finland onnistuu tehtävässään”, toteaa toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä. Penttilän mukaan on hyvä, että valtio

Tuhat nuorta johtajaa tuo yhteen nuoret ja johtajat

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja Mervi Vuorinen ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä keskustelivat Suomen Nuorkauppakamareiden ja Kauppakamareiden yhteisestä Tuhat Nuorta Johtajaa -projektista.   Mistä ajatus tähän yhteiseen ohjelmaan lähti?