Viisi virheellistä väitettä investointisuojasta

Keskustelu EU:n ja USA:n kauppa- ja investointikumppanuudesta sai vettä myllyynsä komission julkistettua investointisuojaa koskevan kuulemisen tulokset. Kansalaisjärjestöjen masinoimana 150 000 vastauksesta enemmistö suhtautuu kriittisesti asiaan. Suomessa elinkeinoelämä, maataloustuottajat

Viivyttely päätöksenteossa repii Suomelta miljardeja

Mitä yhteyttä on patologilla ja suomalaisella päätöksenteolla? No tietenkin se, että patologikin tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta on liian myöhään paikalla. Mutta mietin hyvin vakavasti: Toivottavasti ei tarvita patologia, kansainvälistä valuuttarahastoa, EU:ta, Euroopan

Miksi käydä välimiesmenettely Suomessa?

Välimiesmenettelyä käytetään vakiintuneesti liike-elämän riidoissa vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle. Välimiesmenettelyn etuja ovat sen nopeus, joustavuus ja luottamuksellisuus. Asianosaiset voivat sopia esimerkiksi kirjallisessa välityssopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä siitä,

Suomi on suurin pudottaja

ICC:n ja Ifon maailmantalouden suhdannekysely osoittaa, että Euroopan maista suurin talousodotusten pudotus on tapahtunut Suomessa. Suhdanneodotukset Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat lievästi vahvistuneet, mutta Aasian ja Etelä-Amerikan heikentyneet talousodotukset leimaavat koko

Toiveiden ja uhkien pilvi

Tässä se toiveiden ja uhkien pilvi, joka Suomen päälle on laskeutumassa. Hyvinvoinnin varmistaminen edellyttää että Suomeen saadaan 150 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Kun tarkastellaan Suomea alueittain, mitä tämä merkitsee eri puolilla maatamme? Arvion laatimisessa