Merenkulun väylämaksu pitää poistaa

Suomen ulkomaankaupasta noin 90 prosenttia kulkee meritse. Silti Suomi perii merenkulun väylämaksua, joka on Itämerellä poikkeus. Suurin osa Itämeren alueen maista ei väylämaksua peri eikä yksikään Suomen mittakaavassa. Pitkät etäisyydet tekevät sen, että Suomella on merenkulussa

Seitsemän täsmätoimea kilpailukykyisempään merenkulkuun

Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät: Merenkukulku on välttämätöntä, elämä ei! Raju sanonta kertoo merenkulun merkityksen syvyyden. Meriliikenteen kilpailukyvyn turvaaminen on ensiairvoisen tärkeää Suomen taloudelle, vientiyritystemme kilpailukyvylle ja teollisuutemme raaka-aineiden

Kannanotto: Väylämaksut poistettava pysyvästi

Maailmanpankin logistiikan toimivuutta mittavassa indeksissä (Logistic Performance Index 2014) Suomi on pudonnut muutamassa vuodessa kolmannelta sijalta 24. sijalle. Suomi pärjäsi vertailussa selvästi heikommin kuin kauppakumppanit Ruotsi ja Saksa, jotka löytyvät sijoilta kuusi ja yksi.

Mahdollisuuksien maailma ja asiaa budjetista

Maailman Markkinat 2013 -teos on suositeltavaa luettavaa yrityksille, jotka suunnittelevat ulkomaille menoa. Team Finlandin teos kertoo, että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Väylämaksujen poisto on täsmäase, jota yritykset haluavat käytettävän. Se kompensoisi rikkidirektiiviä ja toisi

Mihin unohtui väylämaksuesitys?

Suomi on ollut uusien EU-direktiivien suhteen tunnetusti  mallioppilas.  Aina se ei kuitenkaan ole kansallisesti viisasta. Tuoreeksi esimerkiksi sopii vuonna 2015 voimaan tuleva meriliikenteen rikkidirektiivi, joka yhdessä kotikutoisen väylämaksujärjestelmän kanssa nostaa vienti- ja