Verotus

Vaikutamme Keskuskauppakamarissa verolainsäädännön valmisteluun muun muassa antamalla lausuntoja lakiesityksiin. Otamme myös muutoin kantaa verotuksen ajankohtaisiin aiheisiin.

Keskuskauppakamarilla on pitkät perinteet selkeän verolainsäädännön puolestapuhujana ja veroasiantuntemuksen edistäjänä.

Meille on tärkeää, että Suomessa verotus on ennakoitavaa ja selkeää, eikä se muodosta estettä kansainväliselle liiketoiminnalle. Kannatamme kansainvälisesti kilpailukykyisiä verokantoja sekä investointeihin kannustavaa verojärjestelmää. Verotus tulee toimittaa siten, että yrityksille koituu mahdollisimman vähän hallinnollisia kustannuksia niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin tilanteissa.

”Verotus tulee toimittaa siten, että yrityksille koituu mahdollisimman vähän hallinnollisia kustannuksia.”

Vaikutamme verotukseen osallistumalla valtiovarainministeriön työryhmiin ja Verohallinnon lautakuntiin sekä antamalla asiantuntijalausuntoja lakiesityksiin. Seuraamme kansainvälisen verotuksen kehitystä ja osallistumme verokeskusteluun.

Vaikuttamistyötämme tukee verovaliokunta, joka koostuu jäsenyritysten edustajista. Verovaliokunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa käsittelemään verotuksen ajankohtaisia aiheita ja tapaamaan keskeisiä veroalan toimijoita.

Suuri veropäivä ja Veropäivä-kiertue

Keskuskauppakamarin Suuri veropäivä on Suomen suurin yritysverotukseen keskittyvä veroalan tapahtuma, jossa pääministeri ja valtiovarainministeri vuorovuosin linjaavat verotuksen tulevaisuutta. Päivän ohjelma muodostuu eturivin veroasiantuntijoiden asiantuntijaluennoista sekä vapaamuotoisemmasta verkostoitumisesta.

Järjestämme vuosittain kauppakamarien Veropäivä-kiertueen, jossa jaamme osaamistamme noin tuhannelle verotuksen ja talouden ammattilaiselle ympäri Suomea.

Kauppakamarit ympäri Suomea tarjoavat jäsenyrityksilleen veroasioissa neuvontapalveluita.

Vastaava asiantuntija

Tomi Viitala

Johtava veroasiantuntija

+358 45 7731 2025