Uusimmat
Joululahjakauppa käy taas kiivaimmillaan ja perinteisten verkkokauppojen lisäksi löytöjä kannattaa tehdä myös huutokaupoissa, antiikki- ja vintage-liikkeissä, kirpputoreilla ja second hand -liikkeissä. Tarvittaessa kannattaa kääntyä tutun keräilijän tai tavarantarkastajan puoleen, jos on epävarma tuotteesta tai sen aitous mietityttää.
Kirpputoreilta tai sosiaalisen median palstoilta saattaa tehdä mainioita joululahjalöytöjä edullisesti. Kalliiden designesineiden hankintaan Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju suosittelee kuitenkin tunnettuja myyjiä, joilla on myös esineen taustahistoria tiedossa. Tarvittaessa voi kääntyä esimerkiksi hyväksytyn tavarantarkastajan puoleen.
Taiteeseen ja antiikkiin erikoistunut Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Mari Wilenius suosittelee, että verkossa ostoksia tehdessä tuotteen aitous kannattaa tarkistaa esimerkiksi kyselemällä yksityiskohtaisia tietoja ja lisäkuvia. Viime aikoina on esiintynyt paljon valeprofiileita muun muassa Tori.fi:ssa ja Facebookin eri ryhmissä. Kun raha on siirtynyt myyjälle, tämä onkin tuotteineen kadonnut kuin tuhka tuuleen.
”Maksa ostoksesi vasta, kun olet varmistunut, että se vastaa luvattua tai ylipäätään on olemassa. Pienehköllä vaivannäöllä, kuten googlailulla, saa myös helposti lisätietoja tuotteista”, Wilenius sanoo.
Lahjoja voi löytää myös itsepalvelukirppiksiltä, SPR:n Kontista ja Kierrätyskeskuksen liikkeistä, Fidasta tai vaikkapa mummolan vintiltä.
”Usein kuulee vanhempien ihmisten sanovan, etteivät heidän vanhat tavaransa ”kelpaa” nuorisolle. Asia saattaa ollakin ihan päinvastoin, sillä nuoret ovat usein innokkaita kierrättäjiä. Tämä ilmiö on lisääntynyt todella paljon, sillä kierrättäminen on monille, erityisesti nuorille suuri eettinen valinta. Tavaroihin liittyvät tarinat ovat myös arvossaan, Wilenius muistuttaa.
Mutta mistä lähteä liikkeelle, jos on aivan keltanokka antiikkimarkkinoilla? Wilenius vinkkaa, että tällaisessa tapauksessa kannattaa ottaa joku asioista perillä oleva tuttu mukaan.
”Lisäksi kannattaa kysellä paljon: miksi esine maksaa näin paljon, mistä hinta muodostuu, mitä leimat tarkoittavat ja niin edelleen. Antiikkikaupoissa ja huutokaupoissa osataan hyvin neuvoa alkuun”, Wilenius sanoo.
”Yleensä ottaen antiikin ja designin hankkiminen käy helposti, kun vähän tutustuu asioihin etukäteen ja on rohkea ottamaan asioista selvää. Kaupankäynti tapahtuu netissä, mutta paikanpäälle voi aina mennä katsomaan. Kuvat kotimaisissa huutokaupoissa ovat todella hyviä, ja niistä esineen kunto näkyy”, Wilenius sanoo.
HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla. HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.
Tavarantarkastajan vinkit käytettyjen tavaroiden ostoksille:
- Keräyskohteet ovat muutamien vuosien sisällä nuorentuneet, nykyisin kerätään paljon 1980-90 -lukujen esineitä, maljakoita, astioita, sekä keramiikkaa että lasia, tuotteiden kotimaisuus on plussaa.
- Korut ovat mitä tyypillisin secondhand-hankinta. Kalevala Koru on myynyt jo useita vuosia ”pidettyjä”, kunnostettuja ja huollettuja priiman veroisia koruja. Hintataso on edullinen ja voi tehdä kauan sitten tuotannosta poistuneita korulöytöjä. Myös monet muut yritykset, mm. panttilainaamot, myyvät koruja, jotka tukitusti ovat sitä mitä pitääkin olla (esim. asianmukaiset leimat, materiaalit, jalokivet, tekijät). Käytetyt kulta- ja hopeakorut saa käytettynä edullisemmin, joskin kullan hinnan huima nousu tämänkin vuoden aikana on nostanut kultakorujen hintoja.
- Perinnetekstiilit ovat selkeästi nostaneet suosiotaan. Huolellisesti käsityönä tehdyt ryijyt, täkänät, raanut ja kirjailutyöt ovat laatutavaraa, joilla saa persoonallista ilmettä kodin sisustukseen.
- Täyspuisia laadukkaita huonekaluja saa huutokaupoista ja erilaisista osto- ja myyntiliikkeistä suorastaan pilkkahintaan. Varmistu huonekalujen (ja muidenkin esineiden) puhtaudesta ja erityisesti siitä, ettei niissä ole kosteusvaurioita ja hometta.
- Taide jälkimyyntimarkkinoilla on usein edullista. Grafiikkateokset ovat huutokaupasta ostettuina edullisia. Niitä voi oman maun mukaan tuunata myöhemmin vaikkapa uusilla mieluisilla kehyksillä.