Keskuskauppakamari: Kriittisen ulkomaalaisen työvoiman turvaamisessa otettiin askel oikeaan suuntaan – hallituksella pitää olla valmius päivittää listausta nopeasti

Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. Kuva Liisa Takala.

Keskuskauppakamari on tyytyväinen, että hallitus on saanut vihdoin listattua, mitkä työtehtävät ovat huoltovarmuuden ja toimialojen toiminnan kannalta välttämättömiä. Tehty listaus työtehtävistä on askel oikeaan suuntaan, mutta hallituksella pitää olla valmius nopeasti päivittää listausta, jos ja kun yrityksiltä tulee perusteltuja tarpeita päivityksille. Keskuskauppakamari myös vaatii, että yrityksille on tarjolla viranomaisten neuvontapalvelu, jonka kautta omaan tilanteeseen voi saada jonkinlaisen ennakkoratkaisun tai –arvion. 

”Kiitos hallitukselle ja viranhaltijoille tilanteen selkeyttämisestä. Nyt tehty listaus työtehtävistä tuskin kuitenkaan on tyhjentävä ja ratkaisee kaikkien yritysten ongelmia. Työ- ja elinkeinoministeriön johtaman viranomaistyöryhmän pitääkin olla valppaana ja valmiina esittämään hallitukselle tehtäväksi muutoksia listaukseen, mikäli perusteltuja tarpeita muutoksille ilmenee”, sanoo Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen

Hallituksen linjaus huoltovarmuuden kannalta akuuteista ja toimialan toiminnan kannalta kriittisistä työtehtävistä, joiden osalta ulkomaalaisen työvoiman maahantulo sallitaan, valmistui työ- ja elinkeinoministeriön johtaman viranomaistyöryhmän arvion pohjalta maanantaina. Pitkän odottelun jälkeen valmistunut listaus työtehtävistä tuo selkeyttä rajojen sulkemisesta asti vallinneeseen sekavaan tilanteeseen. 

Yritysten tarvitsema välttämätön ulkomaalainen työvoima on sellaista, jolla varmistetaan yrityksen toiminnan jatkuminen ja turvataan työpaikat. Välttämätöntä työvoimaa tarvitaan esimerkiksi vaativiin asennus- ja huoltotöihin, joita ei pystytä tekemään kotimaisen työvoiman turvin. Lähes aina tällaiset työt ovat sellaisia, että niiden tekemättä jättäminen johtaa yrityksen tuotannon tai toiminnan keskeytymiseen, joka puolestaan johtaa lomautuksiin tai jopa irtisanomisiin. Vaikka nyt tuleekin ensisijaisesti huolehtia ihmisten terveydestä ja koronaviruksen pysäyttämisestä, on samalla varmistettava, että talouden rattaat jatkavat pyörimistään.  

”Meidän pitää huolehtia yritysten toimintaedellytysten säilymisestä läpi poikkeusolojen. Jos päästämme nyt elinkelpoiset yritykset kaatumaan ja tuhoamme samalla työpaikkoja, on koronaviruskriisin aiheuttamasta kuopasta paljon vaikeampi nousta ylös”, toteaa Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. 

Yrityksen on perusteltava erillisellä viranomaisten laatimalla lomakkeella, että heidän tarvitsemansa työtehtävä on huoltovarmuuden tai toimialan kannalta välttämätön. Muun muassa tämän lomakkeen tietojen perusteella rajatarkastusviranomainen tekee rajanylityspaikalla päätöksen siitä, onko maahantulo sallittua vai ei. Yrityksellä ei ole mahdollisuutta saada ennakkopäätöstä tai -arviota asiasta. 

”Yritysten kannalta on varsin ongelmallista, että viranomaisilta ei saa ennakkopäätöstä tai -arviota siitä, onko yrityksen tarvitsema työvoima viranomaisten mielestä välttämätöntä vai ei. Vaadimmekin, että yrityksille on tarjolla viranomaisten neuvontapalvelu, jonka kautta omaan tilanteeseen voi saada jonkinlaisen ennakkoratkaisun tai -arvion”, sanoo Valtonen.  

Hallitus on myös päättänyt sallia huoltovarmuuden kannalta kriittisen 1500 maatalouden kausityöntekijän maahantulon. Tämä on hyvä päätös, joka auttaa akuuteimpaan kausityöntekijätarpeeseen. Määrä on kuitenkin riittämätön, kun sitä vertaa vuosittaiseen kausityöntekijöiden kokonaismäärään, joka on viime vuosina ollut jopa 16 000. Keskuskauppakamari vaatiikin hallitukselta lisää toimia riittävän kausityöntekijämäärän turvaamiseksi yrityksille, joiden toiminta on riippuvaista kausityöntekijöistä.  

Valtonen Mikko

Mikko Valtonen

JOHTAVA ASIANTUNTIJA, osaaminen, työelämä ja maahanmuutto

+358 40 867 8250

Kategoriat:Osaaminen, Mikko Valtonen