Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa siirtyy DIF:n pääsihteeriksi

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa siirtyy 1.9.2019 alkaen DIF:n eli Directors’ Institute Finlandin pääsihteeriksi. DIF:ssä Linnainmaa keskittyy yritysten hyvän hallitustyön edistämiseen.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Kuva: Roni Rekomaa.

”Leena on tehnyt Keskuskauppakamarissa upean uran. Hän on 18 vuoden aikana tehnyt eri rooleissa vahvaa vaikuttamistyötä yritysten toimintaympäristön ja paremman sääntelyn edistämiseksi. Kansainvälistäkin tunnustusta saanut naisjohtajien mentorointiohjelma on pitkälti Leenan käsialaa. Leenalle suuri kiitos tehdystä työstä”, sanoo toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Romakkaniemi on tyytyväinen siihen, että Keskuskauppakamari on työpaikka, josta lähdetään entistä suurempiin saappaisiin.

”Samalla kun jäämme kaipaamaan Leenaa, olemme myös onnellisia hänen puolestaan”, Romakkaniemi sanoo.

”Jätän työni kiitollisin mielin. Keskuskauppakamarissa minulla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus luoda uutta ja vahvistaa yritysten asemaa yhteiskunnassa. Samalla kun olen haikeana, olen myös innoissani uuden edessä”, Linnainmaa sanoo.

Keskuskauppakamarin hallitus nimittää varatoimitusjohtajan seuraavassa kokouksessaan.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, 040-050 5269
Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa, 050-356 1183