Keskuskauppakamari palkitsi Vuoden kauppakamarin ja kauppakamarilaisen

Vuoden kauppakamariksi valittu Oulun kauppakamari. Kuva: Niina Hämäläinen.

Vuoden kauppakamariksi palkittiin Oulun kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilaisena palkittiin Olli Hakala, Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö. Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 8.-9. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä. Vuoden aktiivisimpana ansiomerkkien myynnin edistäjänä palkittiin Pohjanmaan kauppakamari.

Vuoden kauppakamariksi palkittiin Oulun kauppakamari. Valintaa ohjaavat kauppakamariryhmän yhteiset mittarit, jotka liittyvät muun muassa medianäkyvyyteen, vaikuttamistyöhön, jäsenkehitykseen sekä taloudellisiin tunnuslukuihin.

Perusteluissa todettiin Oulun kauppakamarin tekevän vuodesta toiseen vahvaa ja tuloksellista työtä.

”Oulun kauppakamari on kyennyt ylittämään tavoitteita vahvalla ja tuloshakuisella tekemisellä haastavista olosuhteista huolimatta. Viimeiset pari vuotta ovat olleet haasteelliset koronapandemian, sekä nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan myötä. Siitä lamaantumatta Oulussa on tehty väsymättömästi töitä alueen elinkeinoelämän sekä kilpailukyvyn eteen ja sen rinnalla on oltu aina valmiina yhteistyöhön”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Oulun kauppakamarissa tunnustus otettiin vastaan ilolla.

”Hämmentyneen iloisena ja äärimmäisen ylpeänä tästä huomionosoituksesta. Usean vuoden jatkuva toiminnan parantaminen kantaa hedelmää. Kiitos kuuluu Oulun koko kauppakamarin henkilökunnalle”, sanoo Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovinen.

Vuoden kauppakamarilaiseksi Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö Olli Hakala

Vuoden kauppakamarilaiseksi valittiin Olli Hakala Turun kauppakamarista. Hakala on Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö.

Perusteluissa Hakalaa kehuttiin työyhteisön sydämelliseksi ongelmanratkaisijaksi, joka kykenee hoitamaan asiat tyynesti myös kovan paineen alla.

”Äänestyksen vastauksista välittyi Ollin ilmiömäinen yhteistyökykyisyys ja kyky toimia rauhallisesti haastavissa ja stressinsietokykyä vaativissa tilanteissa. Olliin luotetaan kuin kallioon ja hänen toimintatapojaan arvostetaan työyhteisössä. Häntä kuvaillaan luottotekijäksi, jolla on sydän ja huumorintaju paikallaan,” Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi sanoo. 

Hakala kiittää tunnustuksesta ja on otettu saamastaan huomiosta varsinkin, kun se tulee koko Suomen kauppakamariyhteisöltä. ”Omaa työtäni helpottaa kovasti se, että ympärilläni on rautaisia ammattilaisia”, kiittelee puolestaan Hakala.

Pohjanmaan kauppakamari aktiivisin ansiomerkkien myynnin edistäjä

Keskuskauppakamari palkitsi myös Pohjanmaan kauppakamarin vuoden aktiivisimpana ansiomerkkien myynnin edistäjänä.

”Tämähän tarkoittaa sitä, että meidän jäsenyrityksissämme on eniten ansiomerkkejä omille työntekijöilleen ojentaneita yrityksiä. Kiitos siis te kaikki, jotka arvostatte ja palkitsette työntekijöitänne”, sanoo Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Paula Erkkilä.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Juho Romakkaniemi