Toimivat EU:n sisämarkkinat

Yli 500 miljoonan kuluttajan ja yli 20 miljoonan yrityksen luomat ja toimivat EU:n sisämarkkinat ovat Euroopan ja erityisesti pienten kotimarkkinoiden Suomen vahvuus kilpailussa muiden kauppamahtien kanssa.

Suomen kotimarkkina on EU-sisämarkkinat. Suomen viennistä jopa 60 prosenttia ja tuonnista peräti 73 prosenttia on riippuvainen näistä markkinoista, jotka perustuvat 27 jäsenmaan keskinäiseen vapaakauppaan, tullittomuuteen ja yhdenmukaiseen sääntelyyn.

Suomen investoinnit ovat vahvasti sidoksissa EU:n sisämarkkinoihin, sillä yli 80 prosenttia Suomen suorista sijoituksista suuntautui EU-maihin. Vastaavasti jopa yli 90 prosenttia Suomeen suuntautuneista kansainvälisistä investoinneista tuli toisista EU-maista.

Vaikutamme, että EU-sisämarkkinoita kehitetään jatkuvasti kehitettävä, koska

  • Toimivat markkinat tuovat työtä. Tavoitteena on oltava vakaa ja toimiva sisämarkkina, joka kattaa käytännössä kaikki EU-maat. Eurooppaan syntyy lisää työtä, jos markkinat saadaan kunnolla toimimaan. Kuluttajien ja yritysten kannalta markkinat ovat kansallisista eroista johtuen yhä sirpaleiset.

  • Vauraus vahvistuisi sisämarkkinan kehittyessä. Sisämarkkinoiden tuoma hyöty EU:n kansantalouteen voisivat olla 30 prosenttia isommat, jos markkinat toimisivat USA:n osavaltioiden kaupan kaltaisesti. Tämä vaatii fiksua sääntelyä tai protektionistisen sääntelyn karsimista. Hyväkään sääntely ei auta, jos EU-maat eivät sitä noudata. Komission on valvottava yhteisten pelisääntöjen noudattamista niin isoissa kuin pienissä jäsenmaissa.

”Eurooppaan syntyy lisää työtä, jos markkinat saadaan kunnolla toimimaan.”

Vaikutamme EU:n sisämarkkinoiden koskeviin sääntelyhankkeisiin kansallisella ja EU-tasolla. Annamme sisämarkkinoiden toimivuutta yritysten näkökulmasta koskevia lausuntoja ministeriöille ja eduskunnalle sekä osallistumme EU-tason valmisteluun ja EU-kuulemisiin eri tavoin.