Uusimmat

Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Kauppakamarien osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä 35 prosenttia arvioi, että seuraavan hallituksen tulee onnistua työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä, jotta yritys voi kasvaa seuraavien neljän vuoden aikana.
Noin 22 prosenttia vastaajista piti yritysten kasvulle tärkeimpänä investointien ja uudistumisen vauhdittamista. Noin 15 prosenttia yrityksistä puolestaan piti tärkeimpänä lupaprosessien sujuvoittamista sekä sääntelyn keventämistä.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan viesti yrityksiltä on selvä: kasvua ei synny ilman toimivia työmarkkinoita.
”Palkkaamisen riskiä pitää pienentää samaan aikaan, kun työntekijöiden siirtymistä uuteen työhön helpotetaan. Myös paikallista sopimista pitää lisätä”, Romakkaniemi sanoo.
Avoimissa vastauksissaan yritykset korostivat, että työn vastaanottamisen ja tarjoamisen kynnystä pitää madaltaa. Työllistämiseen liittyviä kustannuksia ja riskejä pidetään liian suurina, byrokratiaa turhan hankalana.
Romakkaniemen mukaan Suomen kannattaa ottaa nykyistä enemmän mallia Tanskasta, jossa työmarkkinoiden joustavuus ja työntekijöiden turva eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisiaan täydentäviä tekijöitä.
”Entistä joustavammat työmarkkinat ovat muuttuvassa maailmassa kilpailukyvylle välttämättömiä”, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamari korostaa, että yritykset luovat kasvun, työpaikat ja investoinnit, minkä vuoksi niiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava määrätietoisesti.
”Suomi tarvitsee seuraavalla vaalikaudella enemmän kasvua ja vähemmän uusia esteitä yritysten toiminnalle. Mitä joustavammin yritykset voivat vastata muutoksiin, sitä paremmin ne voivat investoida, rekrytoida ja luoda uusia työpaikkoja”, Romakkaniemi sanoo.
Yritysten rooli kasvun moottorina on esillä 4. syyskuuta Keskuskauppakamarin järjestämässä Yrittäjän päivän juhlassa. Tämän vuoden juhlan teemana on Neljä kasvun vuotta. Yrittäjän päivää vietetään koko Suomessa 5. syyskuuta.
Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 17.8.-23.8.2026 ja siihen vastasi 885 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Vastaajajoukko koostui pääosin pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Eniten vastauksia kyselyyn saatiin palvelualan yrityksistä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.

Juho Romakkaniemi
toimitusjohtaja
juho.romakkaniemi@chamber.fi
+358 40 050 5269