Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa työllisyysaste nousi ja työttömyysaste laski.

”Viime vuoden lopulla käynnistyneen talouskasvun myönteisiä työllisyysvaikutuksia on odotettu kuin kuuta nousevaa. Yhdestä kuukaudesta ei saa vetää liian vahvoja johtopäätöksiä, mutta tuoreet tilastot ovat lupaavia. Työmarkkinoiden nousukäänne saattaa vihdoin olla käsillä”, arvioi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Elokuussa työllisiä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan. Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille nousi 75,9 prosenttiin. Alimmillaan trendi oli keväällä 75,4 prosenttia, joten siihen nähden on mitattu nousua jo puoli prosenttiyksikköä.

”Toistaiseksi työllisyyden nousu nojaa vahvasti osa-aikatyöhön ja kokoaikaiset työpaikat kehittyvät edelleen heikosti. Työmarkkinat ovat vasta asteittain heräilemässä pitkästä heikosta suhdannejaksosta”, sanoo Appelqvist.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli elokuussa 262 000 työtöntä. Lukema on 5000 pienempi kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi laski 10,1 prosenttiin. Korkeimmillaan työttömyysasteen trendi oli keväällä 10,6 prosenttia, eli senkin kohdalla on nähty selkeää alentumista, vaikka työttömyys on yhä korkealla tasolla.

”Työttömyyden lasku on toistaiseksi maltillista, mutta se kertoo silti myönteisestä kehityksestä. Vuositasolla työttömyys on ollut laskussa edellisen kerran vuonna 2022, joten aamun tilastoissa näkyvää käännettä on syytä juhlia”, toteaa Appelqvist.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin elokuussa 32 900 eli 800 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteensä elokuun aikana oli työvoimapalveluissa haettavana 53 900 työpaikkaa, mikä on 1 900 vähemmän kuin vuosi sitten.

Appelqvistin mukaan avoimien työpaikkojen alhainen määrä on selkeä pettymys aamun muuten positiivisessa tilastokokonaisuudessa.

”Pienin askelin edetään oikeaan suuntaan, mutta työvoiman kysyntä on edelleen heikkoa. Suomen talous on toistaiseksi kasvanut pääosin tavaraviennin ja investointien varassa. Vielä odotellaan kotimaisen kysynnän vahvistumista, joka siivittäisi rekrytoinnit selvempään kasvuun”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Jukka Appelqvist