Uusimmat

Euroopan komission julkaisema Tax Omnibus -paketti on Keskuskauppakamarin mukaan tervetullut merkki siitä, että EU:ssa on herätty siihen, miten verosääntely vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistaisivat viime vuosina huomattavasti monimutkaistunutta sääntelyä. ”Tuuli on vihdoin kääntynyt”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”EU:n verosääntely on viime vuosina kasvanut vauhdilla. Yrityksille on asetettu uusia velvoitteita lähes yksinomaan veronkierron torjunnan näkökulmasta, eikä sääntelyn kustannuksiin ole juuri kiinnitetty huomiota. Nyt komissio näyttää ensi kertaa olevan valmis arvioimaan kriittisesti myös sääntelyn haittavaikutuksia. Vihdoin tuuli on kääntynyt”, sanoo Viitala.
Ehdotus sisältää useita suomalaistenkin konsernien pitkään toivomia helpotuksia erityisesti EU:n veronkiertodirektiiviin sekä rajat ylittävien verojärjestelyjen raportointiin. Keskuskauppakamarin mukaan uudistuksen tärkein viesti on se, että Euroopan kilpailukyky on noussut veropolitiikan keskiöön.
”Eurooppa ei voi parantaa kilpailukykyään lisäämällä jatkuvasti yritysten raportointi- ja hallinnollisia velvoitteita. Nyt tunnustetaan, että myös verosääntelyllä on hintansa ja Euroopan kilpailukyky paranee taas suhteessa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa vastaavaa päällekkäistä raportointivelvoitetta ei ole”, Viitala toteaa.
Keskuskauppakamarin mukaan komission ehdottama osinkojen, korkojen ja rojaltien lähdeverojen poistaminen kokonaan EU:ssa asuvien yhtiöiden väliltä ilman nykyisiä omistusosuusrajoituksia olisi kaivattu muutos. Samalla Viitalan mukaan yrityksille kaikkein tärkeintä olisi edetä mahdollisimman nopeasti veronkiertodirektiiviin liittyvän sääntelyn purkamisen kanssa.
”Sisämarkkinoiden näkökulmasta lähdeverojen poistaminen olisi merkittävä askel eteenpäin. Suomalaisille yrityksille tärkeimpiä ovat kuitenkin uudistukset, jotka keventävät veronkiertodirektiivistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Samalla on kuitenkin selvää, että osa jäsenvaltioista voi suhtautua varauksella ehdotuksiin, jotka kaventaisivat niiden veropohjaa. Siksi kaikkein kunnianhimoisimpien ehdotusten eteneminen ei ole itsestään selvää”, Viitala sanoo.
Viitalan mukaan Tax Omnibus -paketti on ennen kaikkea poliittinen viesti siitä, että yritysten kilpailukykyä ei voida rakentaa jatkuvasti kasvavan sääntelyn varaan.
”Yritysverotuksessa tulee entistä enemmän kiinnittää huomiota kilpailukykyyn jatkuvan lisäsääntelyn sijaan. EU:n lisäksi tämä viesti toivottavasti tavoittaa myös OECD:n ja kansalliset lainsäätäjät”, Viitala toteaa.
