Keskuskauppakamari: Pienpakettien tullimaksu oikea ja tervetullut ratkaisu

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamarin mukaan on erinomaista, että alle 150 euron arvoisista pienpaketeista on maksettava tullimaksu heinäkuun alusta alkaen. Aikaisemmin alle 150 euron arvoisista pienpaketeista ei ole tarvinnut maksaa tullimaksua. Heinäkuun alusta alkaen tullimaksu on kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Muutos korjaa Keskuskauppakamarin mukaan pitkään jatkunutta kilpailuvääristymää kiinalaisten ja eurooppalaisten verkkokauppojen välillä.

Uusi tullimaksu otetaan käyttöön koko EU:n alueella halpatuontilähetysten hillitsemiseksi. Tullin arvion mukaan Suomeen saapui viime vuonna noin 50 miljoonaa alle 150 euron arvoista pakettia kolmansien maiden verkkokaupoista. Määrä on kasvanut nopeasti, ja valtaosa paketeista (98 %) tulee Kiinasta.

”Päätös on oikea askel kohti reilumpaa kilpailua. Halpatuotteita myyvät kiinalaiset verkkokaupat ovat hyötyneet järjestelmästä, joka antaa heille epäreilua kilpailuetua”, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.

Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sääntely kohtelee kaikkia markkinatoimijoita tasapuolisesti.

”Kotimaiset yritykset kantavat vastuuta muun muassa jäte- ja kierrätysjärjestelmistä sekä tuoteturvallisuudesta. On perusteltua, että samat velvoitteet koskisivat myös EU:n ulkopuolisia toimijoita”, Sipola toteaa.

Lisää toimia tarvitaan pikaisesti

Keskuskauppakamari korostaa, että pienpakettien tullimaksu on tärkeä askel, mutta ei yksin riitä ratkaisemaan halpatuontiin liittyviä ongelmia.

“Tarvitaan EU-tason toimia kilpailun vääristymän korjaamiseksi, ympäristökuormituksen hillitsemiseksi sekä kuluttajien tuoteturvallisuuden parantamiseksi”, Sipola sanoo.

Marraskuussa 2026 on tarkoitus ottaa käyttöön tullin käsittelymaksu, joka täytyy maksaa kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista ostoksen arvosta riippumatta. Keskuskauppakamarin mukaan käsittelymaksu on tarpeellinen seuraava askel ja sen käyttöönotto tulee toteuttaa viipymättä.

”Lisäksi tarvitaan EU-tason toimia, jotta verkkoalustojen vastuu tuoteturvallisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta vahvistuu. Tämä tarkoittaa, että viranomaisten toimivaltuuksia on kehitettävä, jotta kolmansien maiden verkkoalustojen ongelmiin päästään puuttumaan”, Sipola sanoo.

Johanna Sipola

Varatoimitusjohtaja; johtaja, vaikuttaminen ja kilpailukyky

+358 50 352 1172

Kategoriat:Politiikka, Kilpailukyky, Johanna Sipola