Veronkiertoa kitkevästä direktiivistä tuli vaikeaselkoinen ja turhalla raportoinnilla yrityksiä työllistävä.
EU:ssa käännetään nyt jokainen kivi veronkiertäjien löytämiseksi.
Jäsenvaltiot hyväksyivät keväällä direktiivin, jonka tarkoituksena on lisätä verotuksen avoimuutta ja tehostaa aggressiivisen verosuunnittelun torjuntaa.
Direktiivi velvoittaa veroneuvojat paljastamaan asiakkaittensa verojärjestelyt viranomaisille. Raportointivelvollisuus koskee kansainvälisiä valtioiden rajat ylittäviä järjestelyjä, joihin saattaa liittyä aggressiivista verosuunnittelua.
Aggressiivista verosuunnittelua ei ole määritelty direktiivissä. Sen sijaan direktiiviin on liitetty monisivuinen lista tunnusmerkeistä, joiden täyttyessä raportointivelvollisuus syntyy.
Listan perusteella raportointivelvollisuuden voisivat laukaista yllättävän tavanomaiset ja vähäisetkin toimet, kuten laskun maksaminen yhteistyöhaluttomana pidetyssä valtiossa sijaitsevalle konserniyhtiölle tai poistojen vähentäminen ulkomailla olevasta omaisuudesta.
Direktiivi ei määrittele alarajaa raportoitavan liiketoimen arvolle, joten periaatteessa euronkin suuruinen transaktio voi kuulua raportointivelvollisuuden piiriin.
Tunnusmerkkilista on tulkinnanvarainen ja se sisältää vaikeaselkoisia käsitteitä. Paikoittain raportointivelvollisen oletetaan tuntevan ulkomaisten konserniyhtiöiden verotuksessa sovellettavat säännökset tai osaavan ennustaa tulevan kolmen vuoden verotettava tulo eri skenaarioissa.
Direktiivin käsitteiden ja tunnusmerkkilistan tulkitseminen voi olla niin työlästä, että raportointivelvolliselle on järkevämpää täyttää raportointilomake varmuuden vuoksi.
Siten direktiivi väistämättä velvoittaa raportoimaan myös verotuksen kannalta tarpeettomia tietoja. Tämä kuormittaa turhaan niin raportointivelvollisia kuin veroviranomaisiakin.
Toisaalta raportoiminen ei lisää varmuutta järjestelyn verokohtelusta, sillä veroviranomaisilla ei ole velvollisuutta reagoida raportteihin. Viranomaisen reagoimattomuus ei kuitenkaan ole merkki järjestelyn hyväksymisestä.
Jos järjestelyssä ei ole mukana raportointivelvollista veroneuvojaa, lankeaa raportointivelvollisuus sille yritykselle tai yksityishenkilölle, joka hyödyntää järjestelyä. Tällaisten verovelvollisten on raportoitava myös asianajajien suunnittelemat järjestelyt, sillä asianajosalaisuus kumoaa asianajajien raportointivelvollisuuden.
Lisää painetta raportointivelvollisille tuo direktiivin taannehtiva soveltaminen. Raportointivelvollisuus kattaa kaikki 25.6.2018 lähtien toteutetut järjestelyt, vaikka säännökset raportointivelvollisuudesta annetaan vasta vuoden 2019 loppuun mennessä.
Aikataulun vuoksi veroneuvojien ja verovelvollisten on siis osattava arvioida liiketoimien kuuluminen raportointivelvollisuuden piiriin ilman kansallista lainsäädäntöä. Verovelvollisten on kerättävä tietoja raportoitavista järjestelyistä pöytälaatikkoon 31.8.2020 mennessä annettavaa ensimmäistä raporttia varten.
Raportointimoraalin ylläpitämiseksi direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot määräämään tehokkaat ja varoittavat sanktiot raportointivelvollisuuden laiminlyönnistä. Suomen suunnittelemista sanktioista ei toistaiseksi ole tietoa, sillä lainvalmistelutyö on aloittamatta.
Tavoitteet huomioon ottaen rangaistukset pitäisi rajata sellaisiin tilanteisiin, joissa todellista veronkiertoa on jätetty raportoimatta. Tällöin yritysten ei tarvitsisi sanktioiden pelossa täyttää lomakkeita tavanomaisista liiketoimistaan.
Raportoinnin tuskaa helpottaisi myös se, jos edes siirtohinnoitteludokumentaatioon ja ennakkoratkaisuhakemuksiin sisältyvät liiketoimet rajattaisiin erillisen raportointivelvollisuuden ulkopuolelle kansallisessa lainsäädännössä.
Tämä olisi hyvin perusteltua, sillä näistä liiketoimistahan veroviranomaiset saavat joka tapauksessa tiedon.
EU-komissio arvioi raportointivelvollisuuden vähentävän verosuunnittelua, mutta veroneuvojien työt eivät tähän lopu. Vaikka direktiivin myötä jokin verojärjestely jäisikin suunnittelematta, pitää tunnollisten veronmaksajien auttaminen viime vuosina kasvaneessa veroraportointiviidakossa konsultit kiireisinä.
Raportointiin käytetyt resurssit ovat väistämättä pois yritysten varsinaisesta liiketoiminnasta. Ylimitoitetuista raportointivelvoitteista aiheutuvilla kustannuksilla on siten negatiivinen vaikutus yritysten kilpailukykyyn.
Yritysten toimintaympäristö on globaali. On kestämätöntä, ettei kilpailukykynäkökohtia ole huomioitu direktiiviä säädettäessä.
EU-lainsäätäjä näyttää luottavan siihen, että eurooppalaisyritykset pystyvät kantamaan veronkiertojahdin yhä kasvavat kustannukset.
Teksti on julkaistu alun perin Talouselämässä 30.8.2018. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.
Tule mukaan Suureen Veropäivään!
Suuri Veropäivä järjestetään 3.10.2018 Helsingin Pörssitalolla. Ilmoittautuminen on käynnissä. Katso tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu mukaan: suuriveropaiva.fi