Koronavirus iskee yrityksiin nyt kovaa – Selvitys: 90 prosenttia yrityksistä kokee liiketoimintansa kärsineen merkittävästi

Kiinassa toimivat eurooppalaiset yritykset pelkäävät liikevaihtonsa jopa puolittuvan kesään mennessä, osoittaa tuore Euroopan kauppakamarin selvitys. Kiinassa toimivat yli 400 suomalaisyritystä kärsivät viruksesta väistämättä. Selvitykseen osallistuneista 577 yrityksestä yli 90 prosenttia ilmoitti liiketoimintansa jo kärsivän merkittävästi.

”Onneksi tuoreimmat uutiset Kiinasta kertovat virustorjunnan alkavan tuottavan tuloksia ja maan talouden ottavan ensiaskelia takaisiin normaaliin. Virus alkaa kuitenkin olla jo maailmanlaajuinen haaste, joten myös maailmantalous kärsii väistämättä eri tavoin asiasta vuoden 2020 aikana”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava johtaja Timo Vuori.

Vuoren mukaan Kiinan osuus maailman teollisesta tuotannosta on jopa 28 prosenttia, joten korvaavia hankintaverkostoja ei ole helposti ja nopeasti löydettävissä muualta useiden tuotteiden ja komponenttien osalta. Jos maailman teollisuuspajassa on ongelmia, ne tuntuvat väistämättä kaikilla markkinoilla Eurooppa ja Suomi mukaan lukien.

Tuore selvitys: Yritysten liikevaihto puolittuu

Euroopan kauppakamarin julkistamassa selvityksessä arvioitiin koronaviruksen vaikutuksia eurooppalaisille yrityksille. Selvitykseen osallistuneista 577 yrityksestä yli 90 prosenttia ilmoitti liiketoimintansa jo kärsivän merkittävästi. Tuotanto seisoo, alihankkijat eivät pysty toimittamaan tavaraa ja logistiikan järjestäminen on erittäin vaikeata Kiinassa sisäisesti sekä konttipulan takia myös kansainvälisesti. Lähes puolet yrityksistä pelkää liikevaihtonsa jopa puolittuvan vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana. Ensimmäisellä vuosineljänneksen liikevaihdon pudotuksen uskotaan olevan ainakin 20 prosenttia.

Selvityksen mukaan Kiinassa toimivat eurooppalaiset yrityksen näkevät paikallisten viranomaisten varotoimissa paljon alueellisia ja paikallisia eroja sekä ennalta-arvaamattomuutta. Yritysten mukaan tämä tällä hetkellä vaikeuttaa merkittävästi Kiinassa liiketoiminnan suunnittelua tuotanto, alihankinta ja logistiikka mukaan.

Yritykset pitävät tärkeänä määrätietoisia viranomaistoimia viruksen leviämisen katkaisemiseksi, mutta samalla ovat nähneet paikallisten viranomaisten toiminnassa jopa paniikinomaista ylireagointia. Yritykset toivovatkin, että Kiinassa viranomaiset pystyisivät entistä paremmin koordinoimaan toimiansa keskenään, jotta virus voidaan pysäyttää ja taloudellisten vaikutukset voidaan minimoida.

Selvityksen mukaan Kiinassa toimivat eurooppalaiset yritykset ovat itse ryhtyneet yrityskohtaisiin varotoimiin asiassa, mutta myös tarjonneet lääkkeitä ja taloudellista apua Kiinan viranomaisille viruksen torjumisessa.

Suomi yksi Kiinan taloudesta riippuvaisimpia maita

Johtaja Timo Vuori muistuttaa Suomen olevan EU- ja OECD-maista yksi Kiinan taloudesta riippuvaisempia maita. Tämän vahvistaa ETLA:n selvitys ”Suomi globaaleissa arvoketjuissa”. Suomen vienti ja tuonti, keskinäiset investoinnit Kiinan kanssa ja kasvava matkailu ovat korostaneet Kiinan merkitystä Suomelle.

”Suomessa jalostetut vientituotteet ja palvelut päättyvät yhä useammin suoraan tai epäsuorasti Kiinan markkinoille. Siksi koronavirus ei ole Suomelle vain terveysuhka, vaan myös merkittävä taloudellinen riski. Onneksi Suomen viranomaiset suurlähetystö ja Business Finland mukaan lukien ovat tuottaneet suomalaisille yrityksille ajan hermolla olevaa tietoa tilanteesta Kiinassa ja vaikutuksista kansainvälisiin hankintaverkostoihin”, johtaja Timo Vuori sanoo.

Lisätietoja:

European Chamber of Commerce in China / selvitys