Julkisen sektorin työllistämistä tarjotaan toisinaan lääkkeeksi työllisyysasteen kohentamiseksi. Jokunen viikko sitten esimerkiksi pitkän linjan kansanedustaja Eero Heinäluoma nosti julkisen sektorin työllisten määrän yhdeksi syyksi Ruotsin Suomea korkeammalle työllisyysasteelle.
Ekonomistien suhtautuminen julkiseen työllistämiseen edellä mainituista motiiveista käsin on tyypillisesti ollut nihkeää. Miksi? Keskeisin (joskaan ei ainut) perustelu on syrjäytymisvaikutus. Toisin sanoin julkisen sektorin työllistäminen vähentää eli ”syrjäyttää” yksityisen sektorin työtä.
Kuvittele, että julkinen valta alkaisi valmistaa ja myydä skoottereita. Tämä vähentäisi yksityisen sektorin rekrytointia, kun julkinen tuotanto alkaisi kilpailla yksityisen kanssa – oletuksena, ettei julkisen sektorin toiminta laajentaisi skootterimarkkinaa merkittävästi. Olennainen kysymys skoottereita myyvälle valtiolle olisi: mikä markkinaepäonnistuminen perustelee tällaisen päätöksen? Onko skootterimarkkinoilla ominaispiirteitä, jotka puoltavat julkisen sektorin väliintuloa? Vastaus on ei, joskin on olemassa markkinoita, joissa vastaus on toisenlainen.
Kuinka suuri syrjäytymisvaikutus keskimäärin on? Jossain tilanteissa on mahdollista, että syrjäytymisvaikutus on yli 100 prosenttia eli julkisen sektorin palkatessa työntekijän, palkkaa yksityinen sektori enemmän kuin yhden työntekijän vähemmän. Empiirisiä tutkimuksia näinkin tärkeästä ja myös vanhasta asiasta on yllättävän vähän, teoreettista kirjallisuutta on onneksi enemmän. Empirian vähyys liittyy aiheen luonteeseen; ei ole helppoa muodostaa uskottavaa tutkimusasetelmaa tällaisesta asiasta.
Heinäluoman ja kumppaneiden väitteeseen on kuitenkin nostettava esiin eräs tutkimus nimenomaan Ruotsista. Sen mukaan syrjäytymisvaikutus Ruotsissa on ollut yli 100 prosenttia – toisin sanoin julkinen työllistäminen on heikentänyt kokonaistyöllisyyttä Ruotsissa. Saman suuntaisia tuloksia on saatu myös toisaalla (esim. täällä).
Erityisesti suosittelen kiinnostunutta lukijaa tutustumaan Caponin (2017) mielenkiintoiseen yhteenveto-artikkeliin. Siinä luodaan kokonaiskuva aihepiiriin monet ulottuvuudet huomioiden, kuten esimerkiksi julkisen sektorin palkkojen määräytymisen joustavuus sekä vaikutukset hankalassa työmarkkina-asemassa oleville.
Verotuksen yhteydessä sanotaan, että kana tulisi kyniä mahdollisimman vähällä kotkotuksella. Julkisen sektorin työllistämisessä on vähän sama juju. Julkisen sektorin ei pidä tarpeettomasti mennä sekaantumaan markkinoille, jotka jo valmiiksi toimivat. Toisin sanoin julkisen sektorin ei pidä vaikeuttaa ihmisten välistä kanssakäymistä tilanteissa, joissa homma toimii.
Loogista olisi, että julkinen sektori palkkaisi työntekijöitä, jotka edesauttavat julkisen vallan tehtävien täyttöä. Palkkaaminen palkkaamisen takia vaikuttaa yleisesti ottaen huonolta politiikalta. Valitettavasti (vai onneksi?) rakenteellisen eli pitkän aikavälin työllisyysasteen nostamiseksi julkisista töistä ei siis ole.
Ruotsin työllisyys ei ole korkea julkisen työn määrän takia, vaan siitä huolimatta.
Kirjoitus on julkaistu alunperin 6.8.2020 Taloustaidon blogi -palstalla.