Keskuskauppakamari: Puolustusalan markkinoille pääsyä hidastavat epäselvyydet oikeista toimintamalleista ja väylistä

Keskuskauppakamarin johtaja Päivi Pohjanheimo. Kuva: Jari Härkönen

Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on paljon, markkinoille pääsy on edelleen vaikeaa. Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan markkinoille pääsyä hidastavat ennen kaikkea puutteelliset kontaktit, kumppanien löytämisen vaikeus ja epäselvät reitit osaksi arvoketjuja. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös kauppakamarit ovat olleet mukana.

Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan kiinnostus alaa kohtaan on laajaa. Samalla selvitykseen osallistuneet yritykset kuitenkin kuvaavat markkinoita vaikeasti hahmotettaviksi: oikeat kontaktit, toimintamallit ja väylät markkinoille ovat monille edelleen epäselviä.

”Suomessa on selvästi halua ja potentiaalia kasvaa puolustusalan, kaksi- käyttöteknologian ja kokonaisturvallisuuden markkinoille. Kyse ei ole osaamisen ja kilpailukykyisten ratkaisujen puutteesta, mutta oikeat reitit markkinoille ovat monille vielä epäselviä. Moni pk-yritys ratkaisuineen uhkaa jäädä ulkopuolelle, vaikka osaamista olisi”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.

Vastanneiden yritysten mukaan yksi keskeinen pullonkaula liittyy myös rahoitukseen ja riskinjakoon ennen toimituksia.

”Erityisesti alkuvaiheen rahoitus ja riskinjako hidastavat yritysten pääsyä markkinoille. Ilman riittävää riskinkantokykyä pk-yritysten on vaikea osallistua vaativiin hankkeisiin tai kasvaa osaksi kansainvälisiä arvoketjuja”, Pohjanheimo sanoo.

Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan suurimmat haasteet liittyvät verkostoihin, oikeisiin kontakteihin, markkinan toimintalogiikan ymmärtämiseen, yritysten pienuuteen suhteessa markkinaan sekä rahoituksen ja riskinjaon ongelmiin ennen toimituksia.

”Kyselyyn vastanneiden yritysten näkökulmasta alueilla on vahvuuksia mutta kansallinen kokonaisuus näyttäytyy hajanaisena. Selkeämpi kokonaiskuva, roolijako, koordinaatio ja käytännönläheiset reitit markkinoille ovat keskeisiä, jotta yritykset pääsevät kiinni puolustusalan kasvumahdollisuuksiin”, Pohjanheimo sanoo.

Selvityksen toteutti Innokaupunki ja siihen vastasi 84 kauppakamarien jäsenyritystä Länsi-Uudenmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Tampereen , Lapin, Oulun, Hämeen, Etelä-Savon ja Turun kauppakamarin alueelta. Lisäksi selvitykseen on haastateltu viiden eri kauppakamarin toimitusjohtajaa.

Päivi Pohjanheimo

Johtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari

+358 50 573 8494

Kategoriat:Kansainväliset asiat, Vienti, Päivi Pohjanheimo