Valtiovarainministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (”esitys”). Keskuskauppakamari lausuu asiasta seuraavan.
Esityksen tavoitteista
Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus yksinkertaisesta, läpinäkyvästä ja standardoidusta arvopaperistamisesta. Asetus on jäsenvalioissa suoraan sovellettavaa sääntelyä. Asetuksen tavoitteena on elvyttää arvopaperistamismarkkinoita Euroopassa ja siten paitsi kehittää ja tehostaa pääomamarkkinaunionia, myös tukea työpaikkojen luontia ja taloudellista kasvua.
Keskuskauppakamari pitää asetuksen tavoitteita kannatettavina ja esityksessä ehdotettuja lainsäädäntömuutoksia asetuksen täytäntöönpanon kannalta asianmukaisina.
Keskuskauppakamari katsoo, että kansallisella tasolla tulisi lisäksi seurata ehdotettujen lainsäädäntömuutosten vaikutuksia arvopaperistamiseen Suomessa. Tällä hetkellä varsinaisia arvopaperistamismarkkinoita ei ole, vaikka nykyisen luottokannan voidaan arvioida antavan tälle joitain mahdollisuuksia. Asetuksen täytäntöönpanon lisäksi tulisikin kartoittaa mahdollisuuksia kansallisesti edistää arvopaperistamista esimerkiksi poistamalla mahdollisia sääntelystä aiheutuvia muita esteitä tai kynnyksiä markkinoiden syntymiselle.