Uusimmat
Keskuskauppamari kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta. HE 149/2021 esityksen mukaisesti nykyisen väylämaksun puolittamisen jatkaminen vuoden 2023 loppuun on kannatettava toimenpide.
Keskuskauppakamari kuitenkin toteaa, että väylämaksujen osalta tarvitaan pysyvä ratkaisu antamaan varmuutta suomalaisille vientimarkkinoilla toimille yrityksille ja lisäämään suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. Keskuskauppakamari toteaa myös, että valtion omistamat ja hallinnoimat meriväylät ovat osa valtion keskeistä perusinfrastruktuuria ja niihin liittyvät kustannukset tulee kattaa valtion budjetista sen sijaan, että yritykset maksavat perusväylänpidosta osana logistiikkakustannuksiaan.
On hyvä, että merenkulkuelinkeinoa on tuettu COVID-19 tartuntaepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Keskuskauppakamari haluaa tuoda esille tässä yhteydessä, että väylämaksu on läpimenokustannus, jonka maksaa viime kädessä ulkomaankauppaa käyvä yritys. Väylämaksuilla heikennetään suomalaisten yritysten logistista kilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin. Uusia merikuljetuksiin kohdistuvia kustannuspaineita on myös nähtävissä lähitulevaisuudessa muuttuvan sääntelyn myötä.
Nykyinen väylämaksujärjestelmä on monimutkainen ja kohtelee eri tyypin aluksia hyvin eri tavalla. Suomen kilpailukyvyn etu on, että meillä on käytössä järjestelmä, joka kohtelee aluksia tasapuolisesti, riippumatta aluksen tyypistä, lipusta tai käyntimääristä. Suomen väylämaksujärjestelmän tulee olla ennustettava ja tasapuolinen, niin että sen avulla edistetään suomalaisten yritysten ulkomaankaupan toimintaedellytyksiä. Keskuskauppakamari toteaa kantanaan että väylämaksuista tulisi luopua kokonaan edellä mainittujen syiden takia ja ne tulisi kattaa valtion budjetista.