Aalto-maljakot vaihtuivat ansiomerkkeihin

HalpaHallin historian ensimmäiset ansiomerkit jaettiin yhtiön 50-vuotisjuhlien yhteydessä viime lokakuussa. Kuva: Ville Hyytinen, Halpa-Halli Oy.

Valtakunnallinen tavarataloketju HalpaHalli vietti viime vuonna 50-vuotisjuhliaan. Samalla yhtiö päätti palkita pitkäaikaiset työntekijät perinteisen Aalto-maljakon sijasta Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä ja kutsui niiden saajat myös juhlapäivän kunniavieraiksi.

Henkilöstön palkitseminen aidosti kestävällä ja koskettavalla tavalla on taitolaji, joka tuottaa päänvaivaa monessa yrityksessä ja organisaatiossa.

Sen parissa pähkäiltiin ensimmäisen kerran jo viitisen vuotta sitten myös kokkolalaisessa Halpa-Halli Oy:ssä. Muutama vuosi myöhemmin Suomen toiseksi suurin halpamyymäläketju valmistautui tuleviin 50-vuotisjuhliin ja mietti kuumeisesti, millä tavoin palkita pitkän työuran tehneitä kaupan ammattilaisia.

Ketjun ensimmäinen myymälä avattiin Kokkolassa 1969 ja viimeisin keväällä 2019 Äänekoskella. Nykyisin HalpaHallilla on yhteensä 35 myymälää, verkkokauppa ja liki 1500 työntekijää, joista muutama on ollut yhtiössä lähes alusta asti.

”Aalto-maljakko oli todella pitkään meidän perinteinen henkilöstölahja. Juhlavuoden ja historiikin julkistamisen kunniaksi päätimme kuitenkin hakea sen tilalle jotain henkilökohtaisempaa. Osalla palkittavista oli myös jo useampia maljakoita,  onhan meillä iso joukko todella pitkän työuran tehneitä ammattilaisia”, toimitusjohtaja Janne Ylinen muistelee.

Positiivista palautetta myös henkilöstöltä

Pian ilmoille nousi ajatus Keskuskauppakamarin ansiomerkistä.

”Olin toki kuullut ansiomerkeistä aiemminkin, mutta jotenkin mieltänyt ne vielä isompien yritysten jutuksi. Kun perehdyimme asiaan tarkemmin, ansiomerkki alkoi tuntua todella hyvältä idealta. Lisäksi sen ympärille oli helppo rakentaa kokonainen juhlapäivä”, Ylinen muistelee.

HalpaHallin historian ensimmäiset ansiomerkit jaettiin yhtiön 50-vuotisjuhlien yhteydessä viime lokakuussa. Paikalla oli myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Samalla julkistettiin kaksi vuotta kestäneen työn tuloksena yhtiön 50-vuotishistoriakirja.

Samaa perinnettä aiotaan noudattaa myös jatkossa. Vuoden lopulla järjestetään juhlava palkitsemistilaisuus, jonka yhteydessä eri puolilta Suomea saapuvat ansiomerkkien saajat pääsevät tutustumaan pääkonttorin ja logistiikkakeskuksen toimintaan.

”Palaute on ollut todella positiivista.  Keskuskauppakamarin ansiomerkki koettiin arvokkaaksi ja aidosti koskettavaksi ja henkilökohtaiseksi kiitoksen eleeksi. Ja tottahan se on: lahjaksi saatu tavara pölyttyy helposti kaappiin, mutta aito ansiomerkki lämmittää mieltä vielä vuosien päästä”, Ylinen toteaa.

Vuoden työntekijä myös palkittavana

HalpaHallissa on tartuttu myös Keskuskauppakamarin toiseen ”henkilöstöpalkintoon” eli Vuoden työntekijä -ansiomerkkiin. Jokainen toimipaikka nimeää syksyllä sitä varten oman ehdokkaansa, joista raati valitsee tarkan harkinnan jälkeen voittajan. Hänet palkitaan yhdessä pitkästä työurasta ansiomerkin saavien kanssa joulukuussa Kokkolan pääkonttorilla.

”Tällainen erikseen järjestettävä juhlapäivä jää varmasti jokaisen palkitun mieleen paremmin kuin omassa myymälässä annettu muistaminen ja sen päälle juodut kakkukahvit”, Ylinen toteaa.

Seuraavissa juhlissa ansiomerkin saajia ja yhtiön johdon käteltäviä on jälleen kymmenittäin. Palkittavia riittää koko aikahaarukalle eli pronssisesta kultaiseen.

Tilaisuus on koskettava myös toimitusjohtajalle.

”Ennen kauppaan tultiin usein töihin jäädäkseen, mutta henkilöstön vaihtuvuus on nykyään tunnetusti varsin vilkasta. Samaa ilmiötä näkyy myös meillä nuorten hakiessa kaupanalalta tuntumaa työelämään. Osa henkilöstöstä on kuitenkin tehnyt meillä koko työuransa, parhaimmillaan jopa 50 vuotta. Ansiomerkillä voi edes jotenkin osoittaa aitoa kiitosta ja arvostusta ja myös sitouttaa henkilöstöä”, Ylinen tiivistää.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Ansiomerkit